Lokakuun sade

Kaavin itseni lämpöisestä sängystä maantiepyörän selkään aamukuudelta ja poljen maantiepyörällä säkkipimeää maantietä töihin tihkusateessa. Otan ylämäet normaalia rauhallisemmin, tarvitsen voimiani vielä. Aamun soittolistalla näköjään sitä sun tätä. Axl Rose toteaa itsestäänselvästi, että on vaikeaa pitää kynttilää, kun ylle valuu lokakuun sade. Sateenvarjo on herralle ilmeisesti tuntematon käsite, kuten minulle kuukaudet englanniksi. Silti helppoa siihen verrattuna, että Gunnareiden alkuperäismiehitys saatiin uudelleen kasaan. Kaikkivaltiaalla dollarilla on ihmeitä tekevä vaikutus. Juicen “Syksyn Sävel” sen sijaan nostaa palan kurkkuun ja tipan silmään. Onneksi sataa, ei erotu. Samoin Aviciin “Wake Me Up”. Pahalta uneltahan tämä tuntuu. Pahimmalta tähän saakka.

Liikunta piristää tavallisesti. Ei tänään.

Tästä taitaa tulla vaikein päivä tähän saakka. Tulikuuman suihkun elähdyttävän vaikutuksen ja fillaroinnin aiheuttaman endorfiiniryöpyn (33 km, aika tunti ja vartti, ei likimainkaan kauden kärkitulos) hiipuessa pahat ajatukset alkavat ahdistella taas. TaYS:in gastropolille soittaessani sama laulu “ei mitään uutta, soittakaa huomenna”. Puren alahuultani. Sihteerikkö väittää, että vasteaika kiireelliselle lähetteelle on maksimissaan 30 päivää. Kuinka te p#rkele kehtaatte kohdella ihmistä näin? Ensin annatte p#skaa niskaan ja sitten jätätte yksin pimeään. En minä ole mikään helvetin herkkusieni!

Tarkista faktat

Soitan Pirkanmaan syöpäyhdistykseen vaimon vinkistä. Heidän mukaansa kiireellisille lähetteille maksimivasteaika julkisella puolella on seitsemän päivää. Tämä helpottaa vähän. Soitan sinne itse huomenna. Kollega suurviisari H:lle juttelu työpaikan alakerran esiasennuskeskuksessa helpottaa myös. Kaikin puolin mukava ja erittäin fiksu mies. Onnittelen häntä pääsystä jatkoon työpaikkahaastattelussa. Kakkoslevelillä on vakanssi sisäisessä haussa.

Tilaan aluesairaalasta uä- ja ct-kuvani, jotka vaimo noutaa. Huomisiltana työterveystalon gastro-spesialistille. Eipä hän tästä varmaankaan kuvamateriaalista lopullista diagnoosia taio, mutta saisinpa edes jotain tietoa.

Saan ihme ja kumma töissä kohtuullisen paljon aikaiseksi. Keskittyminen projekteihin auttaa vähän, mutta hetkenkin herpaantuminen päästää demonit kimppuuni.

Alaselässä outoja tuntemuksia. Vähän niinkuin lihaskipuja, mutta sähköisempiä.

Kuoleeko haimasyöpään? Tiedän monta tapausta joissa lähtö on ollut nopea. Haluaisin uskoa olevani tilastopoikkeus mutta… mistä sen muka oikeasti voi tietää?