Projektijuna

“Melekosta haepakkoo ollunna”, sanoo sudeettisavolainen. Projektijuna on päässyt asemalta liikkeelle ja melkein kaikki osallistujat juosseet sen kyytiin. Tosin puolelle kerrottiin junan lähtöaika, muttei päivää. Käyhän se näinkin. Kyllä tämä ajoissa valmiiksi saadaan.

Elämäni ensimmäinen SCCM-palvelin on pystyssä S:n kärsivällisillä opastuksella. Korvaamattomana apuna firman gurujen referenssi-dokumentointi ja väkevä PowerShell-skripti-patteristo. Muistatteko “Madventures II” jakson, jossa Riku Rantala yrittää kääriä havannasikaria?

Näin eteni meidän projekti. Minä sain läpsyä. Cohiba-sikari ja pieni XO-brandy toimisi nyt. Hedonistille kova paikka, kun kaikki kiva on nykyään kielletty. Astma tumppasi sikarit ja haimasyöpä käski korkin kiinni. Vaimo vei viljatuotteet ruokavaliosta, joten Frutti Di Mare lisäherkkusienillä ja ananaksilla on enää unelmaa.

Tunnen miehen, joka sai keuhkosyövän. Toinen keuhko poistettu. Kertoi tästä sinistä Belmontia vedellessään. Ilmeisesti kevytsavukkeet ovat sittenkin terveellisiä. Yläasteella meillä oli tapana kiusata viereisen sädesairaalan asukkeja menemällä röökille niiden keuhkosyöpäosaston ikkunoiden alle. Että “hähä, tepäs ette voi enää polttaa.” “The Matrixin” Morpheusta siteeraten: “Elämä ei ole tyystin vailla ironian tajua.”

Saan ahaa-elämyksen. Blogille syntyy nimi ja vieläpä logo. Tutkiskelen eri blogialustoja. Mennään kuitenkin helpointa tietä eli WordPress ja webhotelli.

  • herätys 04.00
  • puolisen tuntia päiväkirjaa
  • viideltä aamiainen ja aamutoimet
  • ennen kuutta auton nokka kohti duunia
  • vajaa tunti kuntosalilla, inhottava pakollinen venyttely ja ihana, aivan liian kuuma ja tolkuttoman pitkä suihku.
  • töihin reippaana puoli kasiksi
  • illalla perheasioita, lasten kanssa “Men in Black”.
  • sänkyyn yhdeksältä, nukkumaan viimeistään kymmeneltä.

Merkillinen tapaus tältä aamulta. Tulen salille 06:25. Lämmittelen. Pyörittelen paikat auki. Sitten kuulokkeissa soittolistalta alkaa AC/DC:n “Thunderstruck (Live @ Donington).


Miksikö kerron? En usko yliluonnolliseen. Biisin jännitteen noustessa “jostain” kuitenkin virtaa minuun niin paljon kuumaa energiaa, että hirvittää. Ihan kuin olisin latautuva ukkosenjohdatin. Marvelin Thor-jumala Mjolnir-vasara kohti taivasta imemässä valtavia nauhasalamoita. Olen kaikkivoipa. Kasvain-parka vapisee, tajuaa haukanneensa liian ison palan. “Tuo hullu pystyy mihin tahansa!” Rauta on kevyttä, rakastan jokaista toistoa. Treenin päälle harpon portaat seitsemänteen kaksi askelmaa kerrallaan, eikä pulssi perillä ole edes mainittavasti noussut.

Musiikki on aina antanut minulle voimakkaita tunne-elämyksiä. Mitä tapahtui? En tiedä, mutta olen siitä nöyrän, pohjattoman kiitollinen. Tätä lisää, kiitos!

“All my life I’ve been over the top
I don’t know what I’m doing
All I know is I don’t wanna stop
All fired up, I’m gonna go till I drop
You’re either in or on my way
Please don’t make me, I don’t wanna stop”
– Ozzy Osbourne, “I Don’t Wanna Stop” (hieman mukaellen)