Koepalan tulokset

Aamu alkaa ihme ja kumma rauhallisissa merkeissä. Kohtuulliset yöunet auttavat asiaa. Hampaita harjatessa ajatus: “Kun sairaalasta soitetaan haimasyövän koepalan tulokset, tänään elämäsi muuttuu peruuttamattomasti ja pysyvästi”.

Pihatöitä vaimon kanssa lasten lähdettyä kouluun. Haravoidut lehdet hoidettava peräkärryyn ja pois nurkista kuleksimasta. Opetan samalla vaimolle kuormaliinan käyttöä ja peräkärryn kiinnitystä. Saattaahan koittaa päivä, etten minä näitä ole tekemässä.

“Ei ole pahitteeksi, että sä osaat nämä itsekin”, velmuilen vaimolle. “Minähän osaan jo kotityöt”. Jäätävä vastakuitti on tosiasia: “Totta, mutta kun et ikinä viitsi!”

Puhelin soi, kun olemme matkalla maankaatopaikalle lehtikuorminemme. Se on syöpälääkäri. Nyt tulee ne odotetut koepalan tulokset. Vedän auton suosiolla tien sivuun, vedän syvään henkeä. Antaa tulla! Kuolenko minä?

Koepalan tulokset:

Syöpäni on NET eli neuroendokriininen kasvain. Edelleenkään ei leikattavissa, mutta reagoi yleensä hoitoihin hyvin. Ennuste on siis hyvä. Vaimo jatkaa keskustelua yksityiskohdista auton hands-freessä kun minä tirautan mies-itkut ja puristan rattia rystyset valkoisina. Viikkoja kestänyt jännitys ja öiset pelot purkautuvat vihdoinkin. Saan itseni noin minuutin neitimäisen tunteilun jälkeen kasaan ja kykenen jälleen normaaliin keskusteluun.

Treenata saa, hyvä. Treenata saa KOVAAKIN, vielä parempi. Omaa kroppaa kannattaa kuunnella tarkemmin. Sytostaattihoidot vaativat kuulemma elimistöltä paljon. Liika treeni liian vähällä ravinnolla ja olemattomalla palautumisella on nyt hengellä leikkimistä.

Loppuvuodeksi saan sairauslomaa, mutta kerron että olen mieluummin arjessa mukana. Yritän neuvotella työnantajan kanssa lyhennetyn työviikon hoitojen ajaksi, jotta palautumisellekin jää aikaa. Vaikka vatsassa tapahtuu epätoivottuja asioita, reiteni ovat edelleen terästä, pohkeet jäntevät ja pää… no, pystyn useinmiten muodostamaan kaksitavuisia sanoja änkyttämättä eli kognitiiviset toimintoni ovat likimain normaalit.

Puhelun jälkeen tiukka halaus vaimon kanssa, hänkin on helpottunut ja liikuttunut. Iltapäivä meneekin omaisille ja kavereille tiedotellessa, että seppelerahat kannattaa sijoittaa paremmin. Vaikkapa Syöpäsäätiön keräykseen. 

Asetan Tavoitteen. Jos nimikkokeräykseni tuottaa Säätiölle kymppitonnin, vedän Pirkan Pyöräilyn 217 km Batman-puvussa. Jos hoito ei mahdollista tuota, sitten mennään puolikas.

Ja jos jalat eivät kanna, niin sitten sähkömopolla. Mutta edelleen Batman-puvussa. 

Batman ei ikinä luovuta. Enkä minäkään.