Känkkäränkkä

Somessa saa ja pitää näkyä. Tosin vain ne parhaat puolet. Ei känkkäränkkä. Elämmehän huomiotalouden aikaa. Uusi auto tai moottoripyörä laskevan auringon kauniisti kultaamana. Hieno drone-valokuva eksoottisen matkakohteen huipulta [kuvan lavastus ja photoshoppaus kesti todennäköisesti kauemmin kuin lento kohteeseen, mutta mitäpä tuosta]. Uudella omakotialueella asuvalla pitää olla vähintään kaksi autoa, mieluiten uusia. Käydä vaimon kanssa Michélin-ravintolassa syömässä lautasella kolme ristissä olevaa heinänkortta hinnalla, jolla ruokkisi perheen kolme päivää. Kuva FB:hen on sen arvoista. Pitää harrastaa kalliita ja mieluiten eksoottisia harrastuksia (tässä nillittää entinen luolasukeltaja, sehän se varsin ilmainen laji olikin). Taltioi, tuota sisältöä, muokkaa se mahdollisimman täydelliseksi.

Kuka tai mikä päätti, että elämämme pitäisi olla täydellistä, käsikirjoitettua elokuvaa? Ihmisen elämähän on hirvittävää sekasotkua alusta loppuun. Synnyt tähän maailman veren ja visvan peitossa huutaen kuin palosireeni. Haaskaat melkein vuoden kävelyn oppimiseen, hevosvarsa seisoo alle puolessa tunnissa syntymänsä jälkeen. Koulussa on pakko opetella aineita, jotka eivät kiinnosta. Välitunneilla joudut tappelemaan vääränmerkkisten lenkkariesi tähden. Harvat jaksavat määrätietoisesti pyrkiä hyvään ammattiin, jossa jokaisesta ylennyksestä tapellaan verissä päin. Suuri  massa ajautuu p#skahommiin, mutta jotainhan sitä on tehtävä että hengissä pysyy.

Painat niska limassa duunia josta et pidä, jotta sinulla on varaa ostaa tavaroita joita et tarvitse.

  • Chuck Palahniuk, “Fight Club”

Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän kroppa alkaa bragailla. Tulee kolotusta, kivistystä, sairauksia, syöpiä. Pikkuhiljaa näivetyt pois. Jos olet onnistunut vaurastumaan matkan varrella, joudut viimeiset vuotesi sietämään perintöä korppikotkaparven lailla kärkkyviä sukulaisia. Muussa tapauksessa makaat jossain hoitokodissa ykkönen ja kakkonen vaipoissa, silmämuniasi myöten täynnä rauhoittavia lääkkeitä, koska hoitokodissa ei riitä henkilökuntaa – eikä niitä kiinnosta pätkääkään mitä sinulle kuuluu ja miltä sinusta tuntuu.

Lopulta vedät viimeisen henkäyksesi, joko egyptiläisissä kampapuuvillalakanoissa tai vuokrakasarmin sekäjäteroskiksen takana. Mätänet pois.

Mikä oli pointti?

Tänään oli kurja, tylsä, mitäänsanomaton päivä. Rahaa keräyslaariin ei sada entiseen tahtiin, kutsua syöpähoitokonsultaatioon ei kuulu. Yrityssponssit ovat tiukassa. Tapaaminen PT:n kanssa vasta viikon päästä. Ruoka ei maistu. Työelämästä kotiin jumahtaminen tekee mökkihöperöksi. Muutaman tunnin päivässä jaksan tehdä töitä, sitten on pakko levähtää. Päivätorkut on otettava kerran päivässä.

Mutta tiedätkö mitä, rakas potentiaalinen lukijani?

Olen elossa! Aion olla huomennakin.

Lisäksi halusin kokeilla, onko mahdollista koota somessa tykkäyksiä pelkkää negaa sisältävällä julkaisulla. Hihi!