Mielitekoja

Mielitekoja

Kolmen poikalapsen isänä olen saanut seurata vaimoni raskausaikaisia mielitekoja. Jäätelöä, jugurttia, irtokarkkeja ja suklaata, hienoisen huvittuneisuuden vallassa. Melko pian diagnoosin jälkeen itselle on alkanut tulla samantapaisia. Silliä. Maksamakkaraa. Suklaata. En tiedä johtuuko lääkityksestä vai mistä. Nopealla googlauksella en löytänyt tietoa, että tämä lääke triggeröisi makeanhimoa.

Suklaanhimo

Suklaata en ole armeijan jälkeen pistänyt suuhuni palaakaan. Aliupseerikoulussa bulkkasin 10 kiloa pelkällä makealla, kun kasarmilla oli iltaisin niin tylsää. Fazerin pähkinäsuklaaseen (siihen keltakääreiseen) en pysty nykyään vilkaisemaankaan, sitä vedin kuin näkkileipää. Onneksi nykyään markkinoille on tullut kunnon tavaraa, jossa kaakaopapu-pitoisuus huitelee 60-90% välillä. Kyllä meinaan toimii. Silti paino laskee vaan laskemistaan. Tänään aamupaino 98.3 kg. Tätä vauhtia on viidessä-kuudessa viikossa sheivattu kymppi pois.

Kahvi on ollut pakko jättää pois, koska pakki ei oikein sitä enää kestä. Tilalle on tullut seikkailut mitä eksoottisimpien teelaatujen kanssa. Jopa kitkerä vihreä kryptoniitti-tsai alkaa upota, kun hunajoi sen kunnolla. Samaten Rooibos toimii.

Unentarve lisääntyy

Unentarve samaten kasvamaan päin. Aamulla lasten kouluun lähdettyä yleensä yhdet päikyt ja iltapäivällä toiset. Ikään kuin kropassa olisi meneillään yleinen liikekannallepano. Varastoja täytetään, sotasuunnitelmia tehdään, joukot ryhmittyvät ja lepäävät, kiillottavat aseitaan ja odottavat kärsimättömänä taistelun aloitushetkeä. En tiedä vielä, käydäänkö tämä perinteisin säännöin vai guerilla-tyyliin, mutta itse en aio noudattaa Geneven sopimusta lainkaan.

Kaikki mahdolliset keinot sallittuja.
Ei vankeja.

Ja lopussa minä voitan.