“I’m Jack’s Smirking Revenge”

Aamupaino 98.0 kg. Kuutisen kiloa kadonnut kuukaudessa. Tätä vauhtia minusta ei ole jouluna jäljellä kuin paha haju. Rantasen Veskun (vielä patentoimaton) “Moottorikelkkailua ja GinTonicia”-dieettikään ei pysty tähän. Enpä minä olisi pystynyt siihen dieettiinkään. Gini meni rai-rai -vuosina lonkerona alas, muttei missään muussa juomasekoituksessa. Yksi niistä harvoista alkoholeista, joita välttelin kuin ruttoa. Jollain työkaverilla on kova homma juoda minun osuuteni ensi perjantain pikkujouluviinoista. Minulla on silti rajaton luottamus, että te pystytte siihen, jätkät!

Pakollisten aamupillereiden päälle kulautettu ummetuslääke on tulla hissillä saman tien yläkertaan. Kuinkahan tätä makua kuvailisi. Viikon käytössä ollut alasuoja, jossa hieman oluthiivapierun jäljittelemätöntä aromia.

Poikien kinastellessa tuijotan edessäni olevaa “mestarien aamiaista”. Kriisikakkua maksamakkaralla ja tonnikalalla. Ulkonäkö vastaa melko tarkkaan tapiirin ulostetta. Haju samaten. Turha valittaa, itsepä ne väsäsin.

On pakko poistua ruokapöydästä vessaan lukemaan mestaripyöräilijä Lance Armstrongin doping-bioa. Kaikkea ne ihmiset itseensä piikittää saadakseen massia, misuja ja muuta mukavaa. Mitkä sinänsä eivät ole huonoja syitä. Mafiosoja ja douppaavia ammattiurheilijoita yhdistää se, että äärimmäisen harva pääsee ehjänä eläkkeelle.

Puolen tunnin päästä uusi yritys. Astelen ruokapöytään kuin teloituskomppanian eteen. *drumroll*. En pyydä silmäsidettä enkä viimeistä savuketta. Tästä. Nyt. On. Vaan. Selvittävä.

Jokainen suupala täytyy pakottaa alas. Outo tunne herkkusuulle. Nykyään “halleluja” -efekti syntyy lähinnä siitä että pystyy pusertamaan jonkinlaisen papanan ilman että – lankomiehen sanoja siteeratakseni – “repee aortta!”. Kuten tarkkasilmäinen lukija huomaa, en odota saavani tällä postauksella pörssinoteerattuja yrityksiä sponsoriksi, vaikka sellaisessa työskentelenkin.

Pakko syödä! Paha ruoka!

Paljon on tullut yleviä puheita pidettyä blögissä. Nytkö se “miesflunssa” iskee ja pieni itsesäälin kyynel silmäkulmasta vierehtää? Leuka pystyyn, veliseni. Ruoka edustaa elinvoimaa. Selviytymisen polttoainetta. Jetfuelia Hornettiin.  Dieseliä rynnäkköpanssarivaunuun. Sirpalekranaatteja Tampellan 152mm kenttäkanuunaan. Jokainen suupala on ammus, joka vie sinut vähän lähemmäksi lopullista Voittoa.

Nyt se on jätkä niin että syöt – tai itket ja syöt.

En itkenyt.

Asiaa auttoi suunnattomasti vaimokullan kiehauttama kupillinen Lord Nelson Rooibos-teetä joka on OIKEASTI hyvää.

Ihan hyvä, ettei jouduttu menemään “must-kick-my-own-ass” -linjalle. Olisi saattanut paikalla oleville lapsosilla ihmettelemistä.