Sprakh

Ilja Selvinski
Ilja Selvinski

Sprakh on venäjää ja tarkoittaa “pelkoa”.

Suomalainen mies ei tiedä mitä pelko on. Hän on Mies. Isolla m:llä. Mies on vahva, luotettava, vuori. Painii karhun kanssa, raivaa kivisen pellon, saattaa perkeleen pärskäyttää jos iso kivi uskaltaa hanttiin pistää. Saavuttaa sodassa torjuntavoiton ylivoimaista vihollista vastaan. Rakentaa omakotitalon “pitkästä tavarasta” ja viiden vuoden päästä toisen.

Koska on mies. Koska osaa ja pystyy.

Koska ei pelkää.

Isäni väitti joskus, ettei pelkää mitään. Miehuutensa kukoistuksessa, tumma tuuhea tukka, ruumiillisen työn vahvistama keho ja ryhmyiset duunarin kourat. Vuodet ovat vierineet. Hän on vanhentunut, painunut kasaan. Minä kasvanut. Osaan panna nuo puheet nyt oikeaan perspektiiviin.

Näkyvää vihollista vastaan voi taistella. Sen aikeita voi urkkia. Sen pään menoksi voi punoa kieroja juonia. Minä väitän, että näkymätön vihollinen on pelottavin.

Jos sallitte, lainaus Ilja Selvinskin runosta “Sprakh” eli “Pelko”. Englanniksi siksi, että löysin tämän aikanaan Tom Clancyn “Peloista Pahin” -romaanista. Kirjahyllyssäni on toki suomenkielinen laitos, mutta alkukielinen eKirja on näppärästi saatavilla.

So you think you know the real meaning of fear? Yeah, you think you do know, but I doubt it.
When you sit in your shelter with bombs falling all over. And the houses around are burning like torches. I agree that you experience horror and fright. For such moments are dreadful, for as long as they last.

But “all-clear” sounds – then it’s okay. You take a deep breath, the stress has passed by.

But the real fear is a stone deep down in your chest.

You hear me?

That’s what it is, no more.

Minä tunnen pelkoa. Pelko siitä, että yhden sijasta minulla on kaksi vihollista. Toinen vatsalaukussa.

Vatsalaukun tähystykseen oli varattu aika kolme päivää sen jälkeen, kun haiman kasvain havaittiin ensimmäisen kerran. Peruin pois. Mitä sitä enää letkua nielemään, tuossahan se vihollinen on. Ei se tähystysletku NIIN hyvälle maistu, että sitä huvikseen nielisi. Kahdesti kokeiltu.

Tähän mennessä käytetyt kuvantamismenetelmät eivät pysty kertomaan mitään mahalaukun sisällöstä. Happosalpaajia on rouhittu jo niin kauan, että vatsahapon pH täytyy olla lähempänä Muumi-limua. Mutta edelleen polttelee. Ruoka ei maistu.

Tietysti mahdollista, että stressireaktio. Mutta viisas sotapäällikkö ottaa aloitteen käsiinsä, eikä jättäydy kahden vihollisen väliin.

Tähän väliin tietysti sopivasti viikonloppu, jolloin mitään ei tapahdu. Jääpä aikaa ajatella.

Sitä kiveä rinnassani.