Tuhotaan se!

Tuhotaan se!

Lauantai-aamu meni pitkän sairaalajakson jälkeen arkirutiinien mieleen palauttelemiseen. Enää ei kukaan kanna aamiaista vuoteeseen tai lääkkeitä eteen. Itse on suoriuduttava. Voi kyynel miten julma ja armoton maailma! Jatkuvaa verinäyterallia en kyllä kaipaa. Tämän kahden kuukauden aikana minusta on otettu verinäytteitä ja hurmeviljelmää niin paljon, että veren suonissani täytyy olla jo kertaalleen vaihtunut. Ilmankos päässä on soinut “(I Cant’t Get No) Satisfaction” jo monta päivää.

Kylkeeni asennetun haavadreenin putsaamisen opettelin tekemään jo sairaalassa hoitaja V:n sanotaanko määrätietoisella ohjauksella. “Taas meni väärin. Koskit käsin tulehdusporttiin!” ja *whip*. Nöyrästi alusta. *whip*. Kipulääkeannostuksen tuoreehkolla uppauksella saattoi toki olla osuutta asiaan.  “Keskitytäänpä!” *WHIP!*

Vihreää nestettä?

Avatessani lauantai-aamuna pari päivää vanhaa dreenin suojalaastaria hämmästyin. Eihän täältä ole ikinä mitään tihkunut ulos. Kirkasta vihreää, ei haise. Kylki ei ole kipeä. Huuhtelua suoritettaessa läpiviennistä ei tule pisaraakaan suolaliuosta ulos. Erästäkin nuorison suosimaa poplaulajaa siteeratakseni: “että mitähän v#ttua?”

Valitsin mielestäni helpomman vaihtoehdon ja surautin paikalliseen. Hoidontarpeen arvioija ottikin minut heti sisään tarkkailun puolelle, kuten paikallaan olikin. Sitten homma seisahtui. Huomattavan pitkän odottelun jälkeen sain lääkärin konsultoimaan Taysin kirurgia, joka vahvisti että kyseessä on todennäköisesti sappineste. Pieni tihkuminen ei ole vaarallista tai epänormaalia. Eiväthän nämä dreenit mitään luokkahitsattuja paineastioita ole. Tulehdus- ja maksa-arvot hyvät. Kotio kohti.

Kuitenkin seuraavina päivinä nestettä tuli lisää ja se sameni muistuttamaan väriltään räkää. Ei kuitenkaan edelleenkään haissut mädälle. Tänään päivällä olin jo lähdössä kovasti odottamilleni sushi-lounastreffeille Kissanaisen kanssa, kun iski todella voimakas kuvotus- ja pahoinvointikohtaus. Soitto dreenin asentaneelle osastolle. Puhelinkonsultaation perusteella ukko taksiin ja Acutaan tarkistettavaksi. (Elina kiitteli jälkeenpäin ehdottomasti oudoimmasta tekosyystä perua lounastreffit: “No hei, sori mä tiedän, mut nyt en pääse. Mulla on syöpä!”) Musta huumori on parasta 🙂

juoppohullun-paivakirjaMaanantai, edelleen “pääkallokeli”, Acuta toivottoman alimiehitetty.  Onneksi oli univelkaa, jota nukkua EA-osaston punkassa pois. Välillä muutama sivu “Juoppohullun Päiväkirjaa”. Eipä naurattanut entiseen malliin. Onko raittius tehnyt minusta Tosikon ™? Hoksasin juuri, että viimeisestä alkoholiannoksesta oli lähes 2.5kk. Oi kaikki ne ihanat elämykset joita olin varmaankin menettänyt. Niin … mitkä? Minuutin miettisen jälkeen en keksinyt ensimmäistäkään. Eikä Vuorisen teksti miksikään ollut huonontunut. Sisuskaluni eivät vaan enää halua lukea dokaamisesta ja oksentelusta. Eiköhän maailmasta löydy kirjallisuutta muistakin aiheista 🙂

Vihdoin iltaseitsemältä lääkäri ehti minunkin luokseni. Katsottiin dreeni, kerrattiin faktat. Sovittiin että kirjoittaa kaiken varalta kahden juuri päättyneen päälle kolmannen antibioottikuurin. Monitoroidaan muutama päivä. Jos tarve, mies suoraan Gastro2:lle. Ajatus dreenin vaihdosta ei houkuta pätkääkään. Hengittämistä osaa arvostaa eri tavalla, kun et sitä voi normaalisti tehdä. Rock-stara-kipulääkkeiden voimallakaan. Kela-pirssi alle ja apteekin kautta kotia.

Apteekista palatessani vastaamaton puhelu. Soitan takaisin, mikä lie lehtimyyjä. “Syöpäpolin osastolääkäri H iltaa.” Tuijotan öistä moottoritietä luuri korvallani.

Huomenna – kahden kuukauden odottelun ja kynsien pureskelun jälkeen – alkaa haimakasvaimen sytostaattihoito. Ylihuomenna personal trainerini “Ruoska” on palannut hyvin ansaitulta lomaltaan uunituoreen treeniohjelman kera.

*DING DING* Ensimmäinen erä

Ylevien pa#kapuheiden aika on nyt hetkeksi ohi ja nyt aletaan vaihteeksi tekemään asioita.  Hikoillaan, irvistellään, kärsitään ja toivottavasti vähän nautitaankin!

Jälkikirjoitus

take no shit
Älä rupee mun vaimolle!

Vanhan sanonnan mukaan menestyvän miehen takana seisoo usein nainen. En osaa pitää itseäni mitenkään erityisen menestyneenä vai varakkaana. Silti olen rikas mies. Kolme poikaa sekä kaunis ja viisas vaimo, joka on nämä kolme päivä päivältä vähemmän pientä ihmettä minulle lahjoittanut (syövät penteleet jääkaapin tyhjäksi).

Tiedän ettei Vaimo 2.0  halua ihmeemmin näkyä blögissäni.

Kälyni hänelle lahjoittama kaulakoru kertoo tästä ihmeellisestä olennosta kaiken tarvittavan. Niin kauan kun me pidämme yhtä – maailma varokoon.