Ohmigod!

Ohmigod!

Syöpäläinen-blögin toimituspilvenpiirtäjän kattohuoneistossa on kriisikokous. “Focus-ryhmä on hukassa. Tarvitaan lisää kauniita kuvia ja tuotesijoittelua, maksavia sponsoreita, lisää draamaa, tuotetarjouksia!” huusi päätoimittaja sikariaan purren. Samaan aikaan Graafikko keskittyi piirtelemään “naurava nauhapääkallo” ja “fu#ck the cancer” -aiheisia t-paitamalleja. Toimituksen Lääkäri hössötti mököttävän Toimittajan ympärillä mittaillen tämän valkosolutasoja ja veriarvoja.

Viimeksimainittu alkoi saada kyllikseen. Niin rahasta puhumisesta kuin jatkuvasta terveydentilansa vatvomisesta. “Teen parhaani, mutta muistakaapa aihepiiri. Vaikka julkkiksen syöpä myy iltapäivälehden painoksen loppuun, miten teet saman äreän keski-ikäisen nobody-somejurnuttajan suhteen?”

Pakollinen lääkitys. Odotan että paikallisapteekki muistaa vähintään joulukukalla.

Tässäpä dilemma, rakas potentiaalinen lukijani. Kuinka kuvailla maalin kuivumista seinässä dynaamisella ja jännittävällä tavalla, joka päivä uudella ja raikkaalla? Siitähän tämän NET (neuroendokriininen-tyyppisen haimakasvaimen (tai syövän) sairastamisessa on kyse. Kaikki tapahtuu hi-taasti-ti. Vaikka henkisellä puolella erot päivissä ovat suuriakin, ulkoapäin tarkasteltuna elämäni on juuri tällä hetkellä äärimmäisen tylsää ja ei-mediaseksikästä.

Normipäivä 2.0 – Pinnalta:

  • Herää aamuyöllä
  • huuhtele kylkeen asennettu dreeni, vaihda sidos jos tarve
  • syö pieni yöpala
  • bloggaa, jos siltä tuntuu. Muussa tapauksessa “Juoppohullun Päiväkirjaa” tai Hynysen “Kesämiestä”. Nuku pari tuntia
  • aamulääkintä, punnitus, ruokapäiväkirja, mahdollisten lääkesivuoireiden kirjaus
  • hoida vauvaa ja lapset kouluun, että vaimo saa hetken nukkua
  • lounas, lääkintää
  • päivälepoa
  • välipala, lääkintää
  • taloustöitä, päivälepo
  • päivällinen, lasten kanssa puuhailua
  • iltapala ja -lääkintä ja -uni

Treenaamisen aika on, kun on saatu painoa muutama kilo takaisin. Nyt painon ollessa 93.4kg, lähtötilanne -12kg kevyempänä ei ole pakottavaa tarvetta dieetteihin. Koetan kuitenkin olla tolpillani koko ajan, syödä niin paljon kuin hyvältä tuntuu ja ensimmäiset varovaiset punnerruksetkin otettu. Kylkihaava tuntuu pitkälti parantuneen. Tämäkin etenee. Hitaasti.

Normipäivä 2.0 – Pinnan alta aka “Ohmigod!”

  • “Kurkku kipeä, ohmigod, nytkö sytostaatit romahduttivat elimistöni puolustusjärjestelmän?
  • “vähän outo olo paikassa X, kuolenko mä nyt, ohmigod? Entäs nyt?”
  • “nää on opiaattipohjaisia kipulääkkeitä. Ozzy, Anthony Kiedis ja Slash kauhoivat näitä samoja. Tuleeko musta narkkari, ohmigod?? Tai huippurokkari? Nice!”
  • “miksei lääkäri soita, ohmigod?” (varmaan siksi että on ensimmäisen lääkintäjakson neljäs päivä, tollo. Kello 01:50 sunnuntai-aamuna)
  • “kauanko menee, koska tietää, entäs jos, ohmigod ohmigod ohmigod?!?!”

Ja niin edelleen.

Hajatelmia

Elämä ja kuolema ovat pyörineet mielessä moneltakin kantilta diagnoosin saamisesta lähtien. Meille myönnetyn ajan rajallisuus on käynyt selvemmäksi kuin koskaan ennen. Yksi vertauskuva: kävelet suuren risteilyaluksen vain sinua varten katettuun I luokan päivällissaliin. Hovimestari näyttää paikat ja kristallikruunut, runsasta kattausta pursuilevat pöydät. Laivan miehistö on kuitenkin “kadonnut” ja sinun pitää huolehtia myös laivan pysymisestä halutulla kurssilla.

Kun ryntäät komentosillalta takaisin ruokasaliin “snap!”, kaviaari on syöty loppuun tai itsellesi katsottu ikkunapaikka varattu toisen matkustajan toimesta. Taas komentosillalle, takaisin, “snap!” – jouduit luopumaan jostain jonka olit itsellesi mielessäsi varannut.

Lähtötilanteessa saamme rajattomat mahdollisuudet. Kellon tikittäessä ne alkavat kiihtyvään vähetä ja ovet sulkeutua samalla kun elämä etenee ja ihmisen vanhenee. Lopussa meitä kaikkia odottaa se yksi väistämätön.

Kerro minulle

Vuoden Kaupallisimman Juhlan lähestyessä haastan sinut, rakas potentiaalinen lukijani, pysähtymään hetkeksi ja jakamaan ajatuksiasi siitä, minne sinun laivasi on menossa? Katsastatko vielä markkinoita, löysitkö jo oman tiesi? Tai kenties jotain muuta?