Syöpäläisen Normipäivä osa 2

“Houston, we might have a problem!”

40 vuotta vanha käsinukke ja edelleen mintissä kunnossa. Liittyy artikkeliin, koska vihreä.

Herään avaruuslentoaiheisesta unesta märkään tunteeseen. Olenko laskenut alleni tai sontinut housuuni? Ei “Apollo 13 ” nyt niin jännä ollut. Tajunnan pikkuihiljaa palatessa huomaan märkyyden paikantuvan oikeaan kylkeen. Eilen punttitreeni, tänään falskaa dreeni. Voi p#rkeleen… joko olen unessa onnistunut repimään sen “jotenkin” tai ne vartalonkierrot eivät vaan sovi sille letkunpätkälle. Sääli, koska vinoille vatsalihaksille ne tekivät todellakin karmean gutaa.

Hoippuroin vessaan peilin ääreen silmät ristissä. Jep. Taas vaihteeksi aamuöinen öljyvahinko ja kone päästää öljyä pihalle. Puran myrkynvihreän sidossotkun jäänteet (oksennuksenvihreää pulpia, hyi h#tto), nyt jo rutiinilla, putsaan jäljet niin hyvin kuin pystyn ja paketoin uudelleen. Sitten ei auta kuin nukkua kylkiasennossa ja toivoa parasta.

Unta puoli seiskaan. Ruhtinaallista. Vain pientä tihkuntaa öisen massiivi-floodin sijasta, joka sekin päivän edetessä tulee tyrehtymään kokonaan. Puts-pakets ja toivotaan parasta. Haavuri minussa myöntää, että tässä casessa harsotyyny-teippi-patentti on paljon parempi kuin valmiit erikoishaavalaastarit. Vaikka ovat imukykyisiä, vedenpitäviä ja vaikka mitä.

Eilinen salitreeni teki gutaa. Kroppa tuntuu kaikin puolin hyvältä ja omalta. Leposyke istuen reilut kuutisenkymmentä, kuten pitää. Vajaa viikko sitten happohyökkäyksen iskiessä se oli päälle sadan ja hiki valui kuin Tom Jonesilta Las Vegasissa päivän viidennessä showssa.  Kukaan ei tosin heitellyt päälleni pikku- eikä edes isoja pöksyjä tämän tapahtuessa. Jos näin olisi käynyt, mieluummin mamma-makseja kuin narustringejä. Enemmän pyyhintäkapasiteettiä.

Divine inspiration without perspiration

Kun pennut on potkittu kouluun ja vaimo muuten vaan maantielle, hetken torkut. Herään inspiraatioon – uusi paitakuvaidea on tosiasia. Mikä hämmästyttävintä, lopputulos lähes muistuttaa alkuperäistä ideaa. Liian usein meikäläisen visio > toteutus menee rataa “pyydettiin Lexus, tuli Lada”. Ei muuta kuin pakolliset puffit kehiin ja case closed. Ostaakohan tätä kukaan? Kallo on niin vahva paitakaupassa. Kassellaan.

Byrokratiaa

Palkalliset sairaslomapäivät hupenevat nopeammin kuin meikäläisen pankkisaldo baarikierroksella – silloin kun mentiin ulkorataa, pohjiksi kosamiittiflinda ja yökerhossa tappiin saakka. Arvaapa, rakas lukijani, onko hetkittäin viime kuukausina ollut noita rahoja ikävä?

Aika siis soitella lääkärille ja sairaalan sosiaalityöntekijälle sekä kontaktoida lähintä esimiestä suunnitellun osasairauspäivärahan käyttöönotosta. Tähän menohan puoltavaa edellyttää lääkärinlausuntoa, mutta minulla on mutu että se tulee olemaan myöntävä. Työ on vaativaa, mutta kuitenkin istumatyötä, voidaan tehdä etänä eikä vaadi matkustelua.  Koska on perjantai, kaikki siirtyy maanantaille.

Lukusali

Juoksen hoitamassa muutaman asian kylillä. Luistinten teroittaja lupaa koko sakin vermeet valmiiksi neljäksi, aikaa jää tapettavaksi. Selailen “Soundin” ja “Rumban” autiossa kirjaston lukusalissa. Jostain pölähtää isommanpuoleinen huoli perheen taloudellisesti selviämisestä. Leikkauslistat perheen taloudessa ovat nyt jo mainittavat. Vaimon hoitovapaa loppuu maaliskuussa.

Kaikki riippuu nyt siitä, kauanko tätä p#skasyöpää minusta ajetaan leikkauskuntoon. Jotain osviittaa siitä ehkä helmikuussa, kun neljäs CT-kuvaus. Jos pääsen “leikkuriin”, niin perustoipuminen onnistuneesta leikkauksesta on kuulemma viikkoja. Paras tuplata. Siihen sitten päälle se aika, että voimat palaavat. Kaksi kuukautta.

Mysteeri

Illemmalla kotona. Viimeisen noin viikon ajan olen saanut joka ilta tunnin tarkkuudella VAS7-vahvuisen kivun ylä- ja ristiselkään ja lapaluiden alueelle. Ei siinä, vahvoista kipulääkkeistähän ei ole taloudessa varsinaisesti ole pulaa nykyään. “Kiinnostaisi vaan tietäämikä sen tekee ja miksi se ilmenee noin kellontarkasti? Ei kai se ole voinut levitä? Minut on jo kolmesti varjoainekuvattu. Joka kerralla tuomio on, ettei se stnan p#skasyöpä (minun sanani, ei lääkärin) ole levinnyt mihinkään muihin kudoksiin ja luonteeltaan neoendokriininen on hidas ja laiskanpulskea kasvamaan ja leviämään…”

Jään katsomaan jonnekin kaukaisuuteen. Vaimo vieressä ruoanlaittopuuhissa tietää sanomattakin, että nyt on hyvä hetki laskea käsi pehmeästi olkapäälleni.