“Huuskonen, meillä on ongelma”

“Huuskonen, meillä on ongelma”

Aamuhan meni juuri niinkuin pitikin, tunnin maantiepyöräilyä myöten. Yksi tunti, 34 km, mutta maltillisilla wateilla. Istun siinä pesujen ja venyttelyjen jälkeen keittiön pöydän ääressä perkaamassa työsähköpostia. Pomo paiskasi kiireisellä tiketillä, jota siinä alan juuri selvitellä. Kuusi tuntia myöhemmin istun TAYS Syöpätautien Poliklinikka 1 huoneessa 9 ikkunapaikalla ja kirjoitan tätä postausta toivoen että läppärissä akku riittää.

Haluaako joku kenties tietää mitä tässä välissä tapahtui? Eikö? No hyvä, kerron sen silti.

Dreeni.

Massiivinen vuoto. Ei mitään ulkoista, järkeenkäypää syytä. Kävin näetsen pitkällisen keskustelun operoivan radiologin kanssa aiheesta leikkaussalissa, mutta nythän menemme asioiden edelle.

Työnteon ohessa juoksin välillä vessassa vaihtamassa tuffereita ja siteitä. Sen verran nämä kirotut muoviletkut ovat opettaneet, ettei pienistä vuodoista kannata pelästyä. Vaihdettuani kaikki kolmesti – läpimärkinä vihreästä visvasta – otin puhelimen kauniiseen käteen ja kilautin Taysin RS1:lle. Sen verran kokemus on jo opettanut, että jos haluaa asioita tapahtuvan, tämä on se osasto jonne minun kannattaa soittaa.

Niinpä tälläkin kerralla. Hoitaja kuunteli lyhyen selostukseni. Viiden minuutin sisällä soitti tohtori H. takaisin, kartoitti tilanteen ja lupasi palata asiaan vartin sisällä. Kymmenen minuutin päästä selkeät ohjeet “saan sinut Angioon johonkin väliin, tule tänne niin nopeasti kuin pääset.” Eipä siinä mitä. Näin toimitaan.

Vaimo kolisteli juuri lumia kengistään ulko-ovella, kun näki minun pakkaamassa sairaalareppua. Eipä siinä montaa sanaa tarvinnut vaihtaa, tämä alkaa olla jo niin tuttua. Pakaasiin läppäri, laturi, kirja, vaihtopaita, soitto Kela-taksille, pusut ja menoksi.

Osastolle suoraan, siteiden vaihto pari kertaa. Omaa operaatiovuoroa odotellessa ehdin tehdä toista tuntia oikeita töitäkin, seikka josta olen hieman ylpeä. Pitkältä sairauslomalta palattuani, toista työpäivää tehdessäni ja uuden esimiehen saatuani sitä mielellään todistaisi olevansa hyödyllinen osa tiimiä, eikä mikään kiviriippa.

Operaatio

Dreenin vaihdon aloitti sama radiologi joka vaihtoi maanantaisen operaation ja lopetti toinen. Kävimme tosiaan pitkän keskustelun “miksi näin” ? Halusin poissulkea mahdollisuuden, ettei maantiepyöräily (ajoasento) tai salilla tehdyt vinot vatsalihasharjoitteet olleet voineet aiheuttaa näitä ohivuotoja. Sain täyden synninpäästön.

Operaation viimeistelevä radiologi ei suoraan itsekään osannut sanoa, mikä näitä “öljyt pihalle koneesta” -ilmiöitä oikein aiheutti. Joka tapauksessa hän teki kaiken mahdollisen, mitä tehtävissä oli, ettei näitä enää tulisi.

  • pallolaajennus (en enää muista mihin) tiehyeeseen, että dreeniletkun liikkuessakin huuhtelunesteelle olisi vapaa purkautumistie
  • ylimääräisiä huuhtelureikiä itse dreeniletkuun, tämäkin tukkeutumisriskin minimoinniksi
  • uusi erilainen kiinnitys pintaan, jotta letku ei pääse ainakaan sisäänpäin ja ulospäin liikehdinnäkin huomaa helpommin.

Nyt sitten varmaan hengaillaan osastolla tarkkailtavana muutama tunti. Sen verran joutuivat pallolaajennusten takia fentanyyliä ukkoon pumppaamaan, että kannattaa hetki pitää silmällä. Kyllä minä täältä onneksi vielä tänään kotio pääsen.

Lumentyöntö saa kyllä jufenauta odottaa. Joku raja se on minunkin maljassani.

4 thoughts on ““Huuskonen, meillä on ongelma”

  1. Eikö tuhon dreenihommaan tosiaan löydy parempaa teknologiaa? Vai onko tarkoitettu vuodepotilaille?

    1. Kyllä mulla on sellainen käsitys että this is best we got. Letkunhan pitää olla sileä ettei revi kudosta. Se voidaan sitoa sisältä ohutsuoleen mutta ongelma on se pintapuoli. Nyt mulla on ensimmäistä kertaa “liikkumisen este” kehon ulkopuolisessa osassa ettei letku pääse liukumaan liian syvälle kehon sisään, osalle läpivientimatkaa kudosten läpi on tehty pallolaajennus tai pari ja itse letkussa on ylimääräisiä reikiä. Ajatuksena että vaikka letku liikkuu sisään ulos, huuhteluvesi pääsee kulkemaan.

      En kommentoi miten uusin on toiminut, ettei se lakkaisi toimimasta. Jokainen radiologi joka näitä mulle on vaihdellut on kyllä sanonut että “ei ole mitenkään harvinaista että näitä tehdään uusiksi”. Suurin ongelma on kai se ettei sitä pystytä luotettavasti “ankkuroimaan” pintaan.

      Ymmärsin että näitä tehdään mieluummin “stentteinä”, jolloin putkityöt tehdään kehon sisään “tiehyeestä toiseen”. Minun tapauksessa se vaan ei ollut mahdollista.

      1. No onneksi tuo on vain välivaihe. Toivottavasti pääsevät pian leikkaamaan. Tosin toipuminen vie sekin aikansa.

Comments are closed.