Maailman Syöpäpäivä

Maailman Syöpäpäivä

Aikaisempina vuosina Maailman Syöpäpäivä on pujahtanut lähes huomaamatta, kuten Runebergin päivä, Aleksis Kiven päivä ja Tallinnan Kodittomien Kulkukoirien Päivä. Huomaamatta. Koska asia ei minua koske mitenkään, mitä minä siitä välittäisin. Näinhän sitä on helppo ajatella.

Tänään on kulunut 114 päivää siitä kun sain itse syöpädiagnoosin. En pidä tukkimiehenkirjanpitoa, tarkistin tämän netistä löytyvällä ilmaistyökalulla 🙂

Kuten blogia seuranneet tietänevätkin, tämä seikkailu on ollut melkoista vuoristorataa niin minulle kuin koko perheellenikin. Uskoisin asian olevan samoin muissakin syöpäperheissä. Kun yksi perheenjäsen sairastuu, koko perhe sairastuu. Syöpä tai miksei mikä tahansa muukin vakava sairastuminen on niin kokonaisvaltainen juttu, että se väistämättä heijastuu potilaan läheisiinkin.

Lähtötilanteessa sitä ei usko mahdolliseksi. “Eihän se minulle voi tulla. Minähän juoksen kolme maratonia viikossa, elän goji-marjoilla, astanga-jooga-levitoin työmatkat ja kuuluun kolmeen eri uskontoon – kaiken varalta.”

Omalla kohdalla diagnoosin saantia seurasi sokki ja sen perään julmettu “häsellysvaihe”. Ikäänkuin haalimalla itselleen maksimaalinen määrä kaikkea tekemistä syöpä huomaisi valinneensa väärän uhrin. “Hei, täähän on niin dynaaminen ja proaktiivinen jätkä, ettei se ehdi sairastella. Valitaanpa  joku vähän flegmaattisempi uhri, jonka kalenterissa on paremmin tilaa.”

Nyt ymmärrän diagnoosia seurannutta käytöstäni paremmin. Sairastumalla syöpään et kaksinkertaista voimiasi (viittaan tällä aikeeseen ajaan Pirkan Pyöräilyn täysmatka 217km, kun aikaisempi maksimisuoritus fillarilla tauotta oli 102km). Näin kirjoitettunahan tälle on helppo nauraa, mutta silloin tuo tuntui täysin järkevältä ajatukselta.

Mikä se oma fyysinen suorituskyky lopulta on, ei ole vielä täysin selvää. Maantiepyörä-trainerilla suoritettujen harjoitteiden (vajaa 300km) perusteella peruskunto tuntuisi olevan suht ennallaan, kun puhutaan 30-50km pyöräilymatkoista. Kammen pyöritys maistuu, ei isompia kipuja jne. Tosin tällä vuorokautisella kipulääkemäärällä avomurtumakaan ei hidastaisi vauhtia ja WADA:lla saattaisi olla jotain huomauttamista pissanäytteen sisällöstä. Olen erittäinen varovainen liikuntoillessani lääkityksen vaikutuksen alaisena ja sykemittari on jatkuvasti käytössä.

On kuitenkin huomioitava, että vaikka diagnoosista on jo 114 päivää, minulla on vasta yksi ehjä sytostaattihoitojakso alla. On siis liian aikaista tehdä mitään johtopäätöksiä ensi kesän fyysisestä kunnosta. Syöpätyyppini neuroendokriininen on hidas leviämään, mutta sama pätee myös toisin päin. Se ei poksahda kuin saippuakupla heti ensimmäisen solumyrkkykuurin jälkeen vaan reagoi hoitoonkin hitaammin. Toivon, että tämä uusi lääke Teysuno aiheuttaisi vähemmän väsymystä ja muita sivuvaikutuksia. Toistaiseksi paranemisennusteeni on vielä täysin hämärän peitossa. Hieman stressaavaa tilanne, vai mitä? Ja mitä lähemmäksi konsultaatio tulee, sen stressaavammaksi se muuttuu.

Näistä tiedämme kuitenkin hyvällä onnella lisää 8. helmikuuta, jolloin tapaan hoitavan lääkärin Taysissa uusimpien CT-kuvien arvioinnin merkeissä. Toivon tietenkin hyviä uutisia, mutta yritän myös varustautua niihin toisenlaisiin.

Mutta se minusta. Syöpätaudeissa on kyse huomattavasti laajemmasta ongelmasta.

Kertaus:

Suomessa keskimäärin 1/3 väestöstä sairastuu jossain elämänsä vaiheessa jonkinlaiseen syöpätautiin. Näistä keskimäärin 2/3 kyetään onneksi parantamaan.

Sinä voit auttaa

Syöpätauteihin keskittyneitä, hienoa työtä tekeviä hyväntekeväisyysorganisaatioita on lukuisia. Meillä Team Syöpäläisellä on oma keräyksemme (jonne Ikuisuus.fi muuten lahjoitti juuri 500 euroa, valtavan iso kiitos heille).

Muista toimijoista haluaisin nostaa yhden “kollegan” Tämähän ei ole mikään kilpailu, “kuka auttaa eniten”, ainakaan minun mielestäni. Ongelma ja tavoite ovat kaikkien yhteisiä. Haluamme syöpätaudeista eroon. Kuka sen ratkaisevan rahan keräsi, mitä väliä?

Brother Christmas julkaisi Facebook-feedissäni hyvin tunteisiin vetoavan tarinan Neea-tytöstä. Seitsenvuotias leukemiapotilas, jonka pitäisi leikkiä pitkä tukka hulmuten ystäviensä kanssa. Ikävä kyllä Neean leukemia on edennyt vaiheeseen, että sitä ei voida parantaa. Itse kolmen poikalapsen isänä en pysty työstämään lainkaan ajatusta, jossa tietäisin että joutuisin eroamaan yhdestäkään lapsestani. Tutustu BC:n sivuilta löytyvään tarinaan. Jos koet, että haluat ja voit auttaa Neeaa, tee niin.

Eikä vain rahaa

Huomioinnin ei tarvitse olla aina rahallista, vaikka raha maailmaa valitettavasti tuntuukin pyörittävän. Pelkkä ystävällinen sana tai halaus saattaa olla se asia, jota lähelläsi oleva syöpäpotilas voi juuri tällä hetkellä olla vailla. Halaus ei paranna ketään syövästä, mutta se voi hetkellisesti helpottaa hänen oloaan. Oikein ajoitetussa, lämpimässä halauksessa ja kannustavassa sanassa on uskomattomasti voimaa.

Sinä voit.

Me voimme.

Tarvitaan vain halua – ojentaa se auttava käsi.

2 thoughts on “Maailman Syöpäpäivä

  1. Periksi ei anneta!! Minulla leikattiin huhtikuussa laajalle levinnyt munasarjasyöpä, leikkaus 9h ja vatsasta palion tavaraa pois. 9×sytoja perään. Tällä hetkellä kaikki hyvin 🙏❤Huomisesta ei tiedä kukaan! Tsemppiä ja kaikkea hyvää!!

    1. Kuulostaa, että aikamoisen leikkurin olet läpi käynyt, iso käsi selviämisestä ja eihän me nyt vielä periksi anneta 🙂

Comments are closed.