Rock-n-roll

Rock-n-roll

Mitä rock-n-roll elämää tämä mies elääkään.

Herää lauantai-iltana kello 22 BLOGGAAMAAN ja se on poikkeus, jotain erikoista ja erityistä. Ei tarvitse mennä ajassa niin hirveän montaa vuotta… vuosikymmentä… no kyllä 2000-luvulla on näinkin käynyt, että tähän aikaan lauantai-illasta sutjakka, vielä hiuskarvainen poikamies-Syöpäläinen asettelee viimeisiä kutrejaan tarkan mallin mukaiseen ojennukseen ennen radalle lähtöä. Musta yksirivinen hyvin istuva puku saa nopean nukkaharjakäsittelyn ja partavettä pakolliset 10% liikaa. 

Viimeinen etko-juoma ykkösellä sisään ja The Prodigyn “Smack My Bitch Up!” kertaalleen läpi, niin lujaa kuin sterkoista lähti. Se oli ikään kuin the Lähtöbiisi ja rituaali.

Tampereen yön parkettien partavaahdon tavallisin “saalis”, joka näiltä rymyreissuilta tarttui kainaloon oli Frutti Di Mare-pizza, mutta hei, paree sekin kuin kokonaan ilman saalista. The Vaimokulta sen sijaan on yhytetty nettitreffeiltä, mutta se on toinen tarina ja salassapidettävää materiaalia.

Takaisin asiaan – jota ei ole

Hyppäys tähän päivään, lisätään perhe ja pieni ulkoilutuokio, tarkemmin sanottuna yhdistetty pulkkamäki- ja makkaranpaistoreissu Korkeakankaalle. Uusi paikka vielä, ei ehditty käydä tutustumassa. Päivän perusvire hyvä. Uuden trainerin tunnin aamuinen koeajo jätti vielä paukkuja jalkoihin, eikä uuden lääkkeen sykkeennostokaan tunnu niin reippaalta kuin edeltäjältään. Katsellaan hymyillen vaimon kanssa kahden vanhimman pojan telmimistä pulkkamäessä. Minä koetan toimia grillimestarina viereisellä grillikodalla mainioille peuranlihamakkaroille, joita metsästystä ahkerasti harjoittava perhetuttu Erkki meille silloin tällöin toimitti. Hitaasti kypsyivät, mutta kannatti odottaa, namia olivat.

Mukava reissu siis ja kotimatkalla sitten istumme hyvässä hengessä (harvinaista!) koko sakki autossa. Rentoa rupattelua asiasta ja asian vierestä, naureskelua, kiusoittelua – mitä nyt perheyhteisö tekee yhdessä, kun kaikki muuttujat ja tunnelma ovat kohdallaan. Joku – en muista kuka – ehdottaa Trivial Pursuitin Family Editionia (siinä kun on kysymyksiä niin aikuisille kuin lapsille). Ehdotus menee läpi helposti. Sen kylkeen – kuin salama kirkkaalta taivaalta – omassa päässäni ajatus “Muistakin ottaa syöpälääke, kun sen herkkumakkaran syömisestä tulee kotiin ehdittäessä kuluneeksi tunti. Syöpälääke. Niin, sinullahan on syöpä. Vai olitko kenties päässyt unohtamaan? Edes ohikiitäväksi hetkeksi? Näinkö oli päässyt käymään? Voi kuinka tavattoman ikävää!”
Dramaattinen hiljaisuus blogissa. Tämäkö oli syy kirjoittaa? Vastaan: kyllä.
Oheinen täysin pikkujuttu on koulukirjaesimerkki siitä, minkälaisia macchiavellimäisiä jekkuja syöpäsairaan mieli saattaa pelata. Annat itsellesi vapauden nauttia hetkestä, rentoutua, hymyillä, elää niinkuin ennenkin. Sitten tyhjästä – täysin sinänsä pikkujuttu näppäisee luunapin silmien väliin “muistapa poika paikkasi. Syöpäsi on sairauksien keisari eikä kehosi ole enää demokratia!”

Tietenkin tästä selvittiin ilman sen suurempia sielullisia vahinkoja eikä loppupäivä ollut pilalla. Diagnoosi ei ole enää tuore tai muutenkaan vereslihalla.

Halusin vain jakaa tämän pienen hetken kanssasi, erityisesti sinä, terve lukijani, jotta ymmärtäisit miten pieni asia voi joskus “pilata syöpäsairaan päivän”.

Pakollinen loppukevennys

Blogit.fi -hubi rankkaa nöyrän isäntänne hengentuotteen kategoriassa “Terveys ja hyvinvointi” sijalle 2. ja sijalle 14. kategoriassa “kaikki blogit”.

Nyt alkaa sitten ankara, ankara miettiminen, miten yours truly voi tulla mielenkiintoisemmaksi kuin Martina Aitolehti. Minä olen sentään “tavis”, “nobody” enkä elä todellakaan hohdokasta enkä millään mittapuulla mitattuna mielenkiintoista elämää.
Virtuaalikädenpuristus sinulle, Martina. May the best blog win 🙂