Vieraskynä: “Kun syöpä tuli taloon ja perheeseen”

Vieraskynä: “Kun syöpä tuli taloon ja perheeseen”

Kuukausi sitten kyselin lukijoiden syöpätarinoita. Osallistujia tuli yksi kappale, joten nim. Heikille kiitos osallistumisesta ja Kallonen-pipa lähtee postissa.

“Olen alle kuusikymppinen, valtiolla työskennellyt, yhden vaimon mies ja kolmen aikuisen isä, joka 2016 keväällä palasi ulkomaan hommista. Kunto oli kova, tai niin kova kun se nyt voi tämän ikäisellä sedällä olla. Oli hyvä, että fysiikka oli kunnossa (niin ainakin luulin), sillä omakotitalossa ja sen puutarhassa oli paljon projekteja odottamassa.
Painoin rästiin jääneitä pihatöitä sun muita korjaushommia omakotitalossamme koko kesän ja syksyn. Pidin painon laskua pelkästään kovan ruumiillisen työn syynä – mitä se ei välttämättä ollutkaan sitten loppujen lopuksi ollutkaan.

Syksyllä oli vähän ylävatsakipuja. Näistä kävin lääkärillä. Tutkimusten sekä ultraäänen perusteella sappirakko sai kyytiä heti alkuvuodesta 2017. Piti olla kroppa taas kunnossa, näin uskoin.
Koska ne ulkomaan hommat edelleenkin kiinnostivat, niin maaliskuussa olin taas treenaamassa ja varustautumassa ulkomaille lähtöön. Lähtö oli enää parin kuukauden päässä.

Tilannearvio – diagnoosi

Mutta kuinkas sitten kävikään. Maaliskuun viimeisellä viikolla saatiin yllätysvieras  perheeseemme. Sellainen vieras, jota emme missään tapauksessa olisi halunneet vaivoiksemme. Ei, nej, not.
Ylävatsasta alkoi tulla taas kummalisia tuntemuksia. Kunnon kala-aterian syömisestä tuli sellaiset poltot palleaan, että kipu säteili läpi koko äijän selkään ja kainaloihin asti. Soitto terveysnumeroon, jossa hoitaja käski tulla lähiklinikalle päivystykseen.
Lääkäri tutki ja pani verikokeisiin, soitti seuraavana päivänä ja käski mennä keskussairaalan päivystykseen. Verikokeiden tulokset eivät olleet kuulemma ihan kohdillaan. Päivystykseen mars ja TT-kuvaan.

Pitkä odottelu, että pääsin kuvaukseen ja sitten taas odottelua. Enhän minä ollut ainoa potilas, enkä edes se kiireisin. Vaimokin ehti tulla töistä seurakseni odottelemaan lääkärin tilannearviota.
Tulihan se tilannearvio lopulta ja varsin totisella naamalla. “Teillä on haimassa kasvain, jota ei voi leikata.” Lääkäri jatkoi tarinaansa, mutta minulta taisi kaikki se loppu tarina mennä ohi. Lääkäri lähti ja sitten tuli se syvä hiljaisuus.
“Miksi ihmeessä tämän pitää tapahtua? Niin kuin meidän perheessä ei olisi jo ihan riittävästi painittu sairauksien kanssa, niin sitten vielä syöpä?” Turhautumisen tunne oli niin järkyttävän voimakas, että se veti ukon veteläksi. Miksiköhän tämä tapahtuu juuri minulle, että siis miksi?
Sitä kun on niin itsekäs, että negatiiviset osumat tuntuvat vääriltä juuri itsensä kohdalla. Paska tuuri kun ei ollut pelkkä haimatulehdus. Vaikka evolutionisti olenkin, niin en kyllä olisi halunnut miksikään “solunmutatoitumismannekiiniksi”, en sitten yhtään.

Niin muuttuivat maailmani kulmakivet.

Päädyin siis osastolle, jossa sitten hyvin nopeaan tahtiin tehtiin suunnitelma mitä tehdään ja milloin. Ensimmäiseksi otettiin kasvaimesta koepala ja sen jälkeen kohtuullisen epämiellyttävässä toimenpiteessä käytiin mustalla letkulla asentamassa stentti haimaan, jotta litkut liikkuisivat niin kuin pitää. (kirjoittaja kuvailee samankaltaista operaatiota, jonka Syöpäläinenkin on kokenut, yhdyn kuvaukseen)

Sitten oli kipuja haiman seudulla ja niihin voimakkaita kipulääkkeitä. Niistä tuli sivuvaikutuksia ja sivuvaikutuksiin syötiin lisää lääkkeitä ja niin edelleen.
Kevät otti henkisesti lujille. Mikään ei kiinnostanut. Listasin menetyksiä, niin kuin siitä olisi mitään hyötyä ollut, mutta sainpahan ainakin kiukulleni polttoainetta. Koepalavastausta odotettiin ja odotettiin. Aikaa vaan kului. Lopulta se jouduttiin ottamaan uudelleen, kun ensimmäisestä ei löytynyt kuin sidekudosta. Ensimmäinen ajatus oli, että ei h@lv@%%i, se punkteeraus tuntuu ihan saa%a#a# inhottavalta. Mutta pakkohan se taas oli tehdä.

Taas odotettiin viikkotolkulla tuloksia. Lopulta, pari kuukautta kasvaimen löytymisestä, saimme vihdoin diagnoosin ja lääkäri määräsi hoitojen aloituksen.

Hoidot, noi hoidot

Alkuun määrätty lääkeyhdistelmä oli sellainen, että ensimmäisen hoitokerran jälkeen äijästä lähti mehut ja energiat. Jouduin osastolle tiputukseen, kun nesteet eivät pysyneet kotikonstein sisällä. Siitä alkoi pakkosyöminen ja –juominen. “Otsa hiessä pitää sinun leipäsi pureksiman, &%”!”

Näin mentiin kolme kuukautta. Hoitoja, välillä kuvannus sekä tilannearvio (eli bisneskielellä se kuuluisa kvartaali ja tulosvaroitus).

Toinen lääke päädyttiin vaihtamaan. Hyvä olikin että vaihtui, koska uuden lääkkeen myötä elämisen laatu parani, ruokahalu palasi ja pääsin voimakkaista kipulääkkeistäkin eroon, ainakin toistaiseksi. Nyt siis voin ajella autolla vaikka pikaruokalaan syömään roskaruokaa.

Homo Sapiens on pienistä iloinen. Kasvain ei ole kasvanut, mutta ei se myöskään ole pienentynyt. Olen siis samassa tilanteessa kuin vuosi sitten sillä erotuksella, että minulla on nyt nykyään valkaistu. Maaliskuussa otetaan taas kuvia ja tehdään tilannearvio.
Puuhastelen päivä kerrallaan ja teen sen mitä jaksan ja mikä kiinnostaa. Kun väsyttää, otan torkut koiran kanssa (Jack Russelin terrieri) ja kun liikuttaa niin mennään russelin kanssa lenkille. Minulla on mahtava perhe ja hyviä kavereita sekä osaava hoitotiimi. Pidän itseäni etuoikeutettuna, vaikka sairastankin syöpää, sillä Suomessa on maailman paras terveyden/sairaanhoito.
Onhan näitä asioita ehtinyt kelaamaan, kerran jos toisenkin. Jos filosofoimaan aletaan, ei meistä kukaan tiedä missä, milloin ja miten se filmi katkeaa. En minä ole yhtään sen huonommassa tai paremmassa asemassa terveinä itseään pitäviin ihmisiin verrattuna. Yhtä p#skamaista kokemusta rikkaampana kylläkin, jos sitä nyt rikkaudeksi voi sanoa. Sairastuminen pysäytti ja jouduin miettimään asiat uudenlaiseen järjestykseen. Enää ei murehdita turhanpäiväisyyksistä, niille nauretaan.
Ei mulla mitään erityistä suuntaa ole elämässä, (“eteenpäin” sanoi mummo lumessa). Yritän elää niin kuin mulla ei olisi tätä riesaa. En anna yhden kasvaimen viedä elämäniloani enkä pilata rakkaideni elämää.

Meillä kun on vain tämä yksi siivu tätä evoluution tarjoamaa elämis-kokemusta käytettävissä, niin se pitää käyttää huolella. Joku viisas on sanonut, että pelkästään ihmisen syntymä on niin monen miljoonan yhteensattuman summa, että pitäisi olla tyytyväinen että on ylipäätään syntynyt. Minä olen.
Periksi ei anneta. Jaksaa, jaksaa!!

— Heikki”

5 thoughts on “Vieraskynä: “Kun syöpä tuli taloon ja perheeseen”

  1. Oliko näissä vieraskynä kirjoituksissa deadline? =)

      1. Eipä niinkään. Syöpäläinen julkaisee mielellään vieraskynäilyjä vaikkapa vaihtariperiaattella. Jos kiinnostuit niin vaikka admin at syopalainen piste fi ni voi jubailla yksityiskohdista

Comments are closed.