Lyhyet

Lyhyet

Jälleen yksi sytostaatti-hoitojakso takana.

Teysuno oli vähän parempi kuin edeltäjänsä.  Kuitenkaan samanlaista “olen noussut haudasta, hallelujaa”-tunnetta 24h lääkkeen vaikutuksen päätyttyä ei tullut. Ehkä kyseessä oli vain ensimmäisen kerran ilo. Tai se, että käyn taas töissä ja teen välillä täysiäkin päiviä. Ehkäpä hoitojaksojen määrän lisääntyessä kumulatiivinen väsymyskin lisääntyy. Spekuloin toki, mutta toistaiseksi tämä tuntuu järkevimmältä selitykseltä.

Olin suunnitellut jonkinlaisia liikunnallisia aktiviteettejakin, mutta vaaka sai toisiin ajatuksiin. Kolmisen kiloa oli kadonnut hoitojakson aikana jonnekin, joten energiankulutuksen lisääminen ei tunnu parhaalta mahdolliselta vaihtoehtodolta juuri nyt.

Lisäksi viimeisin dreeninvaihto sinetöitiin ns. dreeni-fiksillä, jonka pitäisi olla lujin mahdollinen kiinnike näille perhanan letkuille. Sillä letku ankkuroidaan liimaside-silikonikiinnikkeellä ihoon ja kiinnikettä pidetään paikoillaan niin kauan kuin liima suinkin kestää. En aio ottaa heti riskiä, että lisääntynyt hikoilu irrottaa kiinnikkeen saman tien. “Vihreää Riemua” on ollut viimeisten kuukausien aikana aivan riittävästi, kiitos vain. Koska jokainen letkun korjaus vie vähintään päivän matkoineen ja odotuksineen, maksaa rahaa ja aiheuttaa kohtuullisen paljon turhaa vitutaatiota, preferoin vaihtoehtoa jossa siihen ei enää tarvitsisi kajota. Turha varmaan sanoakaan että luottaisin osaltani tämän rallin olevan vieläkään ohi.

Ensimmäinen päivä kului vuoroin väsymystä pois nukkuessa, vuoroin asioilla juostessa. Ystäväni Kelan mukaan vuoden 2017 lääkekatto ylittyi – ihmekös tuo – jossain kohtaa viime joulukuuta ja nyt olisi mahdollisuus hakea ylijäämiä takaisin. Paras yksittäinen saalis yhdellä apteekkikäynnillä vuonna 2017 oli joulukuussa 150 euroa ja tämän vuoden puolella meni jo 400 rahaa rikki. Seuraavassa elämässä keksin joko parannuksen syöpään tai alan apteekkariksi.

Joka tapauksessa opin jotain uuttakin. Apteekeilla näkyy olevan mahdollisuus tulostaa asiakkaan sotu-kortin perusteella valmiita Kela-raportteja, joka sisältää tarkat tiedot ostetuista reseptilääkkeistä. Raporttiin pari leimaa ja allekirjoitusta, niin byrokraatin märkä päiväuni on valmis.

Se ei minulle aukene, että jos tämmöinen systeemi on, miksi minun pitää kävellä apteekkiin hakemaan se paperi, skannata se ja siirtää se Kelaan? (Etanapostiin en luota enää pätkääkään, kaksi kolmesta lähettämästäni paperista tämän syöpäsekoilun aikana on jo kadonnut matkalle.) Koska Kela?

“Lääkekattohan” on tietty määritelty asiakaskohtainen lääkeostojen maksimimäärä per vuosi, jonka ylityttyä lääkeostosta maksetaan vain omavastuu, ei koko jälleenmyyntihintaa. Mikäli olen asian edes sinnepäin oikein ymmärtänyt.

Jälleen kerran kyseenalaistan tämän toimintatavan. Jos kerran data kulkee Kela <> apteekki, miksi omavastuukorvaus ei astu välittömästi voimaan lääkekaton ylityttyä? Siinä kassalla seistessä. Sen sijaan kierrätetään papereita, juoksutetaan asiakasta pitkin virkatietä, siirrellään rahaa ja paperia edestakaisin.

Viron “yhden järjestelmän systeemistä” saa lukea paljon, tosin en tiedä onko siinä apteekitkin mukana vai ainoastaan kaikkien kansalaisten kaikki terveystiedot. Anyhow, jos tällainen onnistui serkuskansalla, miksei Suomessa? Niin, siinähän on se vaara että asiat voisivat sujua ilman byrokratiaa ja pari isoa it-taloa menettäisi verorahoista kertyvää vakaata tulovirtaa. Sitähän me emme voi sallia, herrajjestas.

Kevät

Kevätaurinko on piristänyt mieltä jonkin verran. Tosin pientaloasujana sitä tietää, että kirkkaita päiviä seuraa yleensä kylmä pakkasyö, joka lisää painetta entistäkin laihemman lompakon tienoilla lämmityskustannusten muodossa. Tässäkin asiassa on kaksi puolta.

2 thoughts on “Lyhyet

  1. Hei,
    Tuosta lääkekatosta ja oma vastuusta….etkö ole saanut B-kela-korttia, jota vilauttamalla kaikki syöpään liittyvät lääkkeet maksavat vain 4,50€/ lääke/kerta? Eikä mitään vuosirajaa.
    Minulle apteekissa tästä vihjattiin ja soitin lääkärilleni ja hän kirjoitti B-lausunnon Kelaan ( ei B-sairasloma, vaan B-kela-kortti). Sitten tuli Kelalta uusi kortti ja sen jälkeen olen maksanut syöpään liittyvistä lääkkeistä vain 4,50€. En kyllä ymmärrä, miksi pitää itse pyytää eikä lääkäri kirjoita automaattisesti.
    Jos sinulta tämä puuttuu ja sen saat, niin pystyt hakemaan takaisin summat, jotka ylittäneet 4,50€.

    Hyvää jatkoa,
    Marja

  2. En ole kyllä ikinä kuullut mistään tällaisesta. Eri lääkkeitä korvataan eri tavalla. On osa-korvattavuutta ja täyskorvattavuutta ja ei-korvattavuutta. Näistä kertovat Kela-kortin takana olevat numerokoodit.

    Ei-korvattavaa saa hakea apteekista vaikka kerran päivässä, se maksaa aina listahinnan eikä kerrytä lääkekattoa. Kun lääkekatto ei ylity, et pääse ikinä “4.50 kerhoon”. Jos tuollanen olisi niin eihän yksikään syöpäpotilas maksaisi yhdestäkään syöpälääkkeestä mitään.

    Epäilen että tässä on sattunut jonkinlainen väärinkäsitys.

Comments are closed.