144

Tänään on 144. päivä syöpädiagnoosin saamisesta. Otetaanpa lyhyt katsaus, mikä on muuttunut. Kaikki. Ja ei mikään.

On päivä päivältä vaikeampaa muistaa, millaista oli olla normaali, fyysisesti terve, “normaali” ihminen, joka kuuluu samaan maailmaan muiden ihmisten kanssa. Vaikka kasvain ei olekaan viime kuvannosten mukaan kasvanut, fyysisen ja henkisen uupumuksen merkkejä alkaa jo tuntua. Niitä aiheuttavat itse kasvain, siihen kohdistetut lääkkeet ja epävarmuus tulevaisuudesta. Onneksi kipulääkitystä ei ole hetkeen tarvinnut lisätä ja sen väsyttävä vaikutus on vähenemään päin. Samaten olen kiitollinen siitä, että olen voinut käydä töissäkin. Läpilyöntikipuja tulee ehkä kerran päivässä, ei onneksi aina edes päivittäin.

On silti koko ajan vaikeampaa olla sosiaalinen, kun mielenpäällä on huoli päivittäisestä selviämisestä. Taloudelliset paineet ovat melko kovat, syitä on useita. Samaten olen huomannut, etten jaksa enää pitää yhteyttä ihmisiini entiseen tapaan. Viime viikonlopun ohjelman suolasi lisäksi nuorimmaisen lapsen sairastuminen. 39 astetta kuumetta, molemminpuolinen korvatulehdus. Itkuisuutta, ei nukkunut päivin eikä öisin.

Tays-käynti

Posti toi vihdoin epikriisin (lausunnon) edellisen käynnin tekstistä. Olihan siellä taas onnistuttu ymmärtämään yö päiväksi, täytyy vähän oikoa kelpo tohtoria tänään tapaamisella. Oli kuulemma tarkoitus jatkaa nykyisillä myrkyillä yksi kierros, jonka jälkeen vaihtaa suonensisäisiin 21 päivän syklillä. Komboksi hoitopäiville 1-4 yksi oraali-sytonappi per päivä.

Itse olisin sillä kannalla, että turha on nykyisillä myrkyillä jatkaa, kun ei kerran minkäänlaista hoitovastetta näy. Jos lääkkeestä jää jokunen nappi ylimääräistä (rahaa ei totisesti jäänyt), niin sitten jää. Tyhmää kantaa rahaa lisää apteekkiin ostaakseen samaa lääkettä, jos kerran vaikutusta ei näy, ja tämän sanoin jo edellisellä käynnillä.

Why me?

En usko kohtaloon tai siihen joku mystinen voima on kironnut minut tms. Totta kuitenkin on, että nyt on kohtuuttoman paljon tarjoiltu yhdelle miehelle ylimääräistä pas.. herkkua varsin pienällä lautasella. En koe ansainneeni. Tai ehkä olen ollut edellisessä elämässäni niin huono ihminen, että nyt kosminen vouti pisti kaikki kerralla lunastukseen. Tai sitten – yksinkertaisesti “#¤#¤% säkä. Krooninen sellainen.

Urheilla ei ole pariin viikkoon uskaltanut, kun tuo dreeni-fixi on poikkeuksellisesti pitänyt nesteet koneessa reilut kaksi viikkoa. Toki pientä satunnaista tihkuntaa, muttei jatkuvaa vuotoa. Harmittaa vietävästi tuo kunnon hikiliikunnon puute, vaikuttaa jo mielialaankin. Kaksi ensimmäistä fixiä vaihdatin työterveydessä ja sairaalassa. Tänään vaihdettu oli 1/3 irti jo kotiin ehdittyäni, joten ihan täydellinen menestys ei ammattilaisenkaan tekemä vaihto-opsukaan ollut.

Tein siis kuten olisi pitänyt tehdä alunperinkin – pyysin illalla kotona vaimon avuksi ja tehtiin uusi vaihto. Kävipä selväksi, että humanisti selviää tästäkin. Siinä se nyt on ja tiukasti. Sekä vaimo että fiksi.

LOL

Viime aikoina on olleet naurun aiheet vähissä. No, töissä tulee välillä hymyiltyä – etenkin suurviisari Heikki kunnostautuu päivittäin kuivan huumorin ja sananmuunnosten kunniakkaalla saralla. Ensimmäinen “ai stna nyt naurattaa niin, että tulee kohta kuset housuun” herraties kuinka pitkään aikaan pääsi yllättämään silti eilen kotona ennen nukkumaanmenoa. Lueskelin Anthony Bourdainin “Kitchen Confidentalista” lukua, jossa hän vähintään värikkäin sanankääntein kuvaili maailman parasta leipää leipovaa, kauniisti sanottuna kirjavaa työkaveriaan. Oli pakko purra hammasta, ettei dreenifixi lentäny kyljestä irti. Hytkyin pidätetystä naurusta kuin hieromasauva sähkötuolissa pohjoisnavalla pakkasella, kyyneleet valuivat paksuina soiroina silmistä. Ihan uskomatonta tekstiä – ja kääntäjälle isot propsit.

Koko kirjaa voi muuten suositella varauksetta erityisesti kulinarismista kiinnostuneille ja ravintola-alalla joskus työskenneille. Itsellähän on reilu kymmenen vuotta baarimikkoilua ja vähän salitarjoiluakin tehtynä. Totta on, että ala vetää melko persoonallisia ihmisiä puoleensa.

Present company excluded, perhaps.

Uskokaa tai älkää, olin minäkin baarimikkovuosinani melkoinen häröpallo. Ja baaritiskin takana hauska seuramies.

3 thoughts on “144

  1. Moikka

    Mulla eka kuvaus vasta ensi viikolla. Hoitaja siihen valmisteli sanomalla, että se olisi jo riittävä tulos (siis minulle) jos kasvain (ja metastaasit) on pysyneet ennallaan. Ja että niitä kuvia voi olla vaikea tulkita, jos muutokset on pieniä. Piti markkeriarvoja parempana osviittana.

    Sinulle toivon kovasti kasvaimen kutistumista!

    Jaha, aika mennä napsimaan kabesitabiinia… jee… eiku…

  2. Kiitos taas kirjoituksesta,

    Sä paketoit hienosti tuntoja ja huomioita siitä, mitä elämisen versio 1.1 tuo tullessaan ja vie mennessään.
    Se on mulle hyvä syy odotella näitä blogikirjoituksia.
    Kiitti myös lukuvinkistä. Kyllä kasvaimen kantajakin huumoria tarvii, enkä jopa enempi kuin itseään terveinä pitävät kolleegat.

    Meidän syöpyneiden tärkein tehtävä on pitää itsemme parhaassa mahdollisessa fyysisessä kunnossa, jotta hoitotiimi onnistuisi syövän deletoinnissa.
    Fighting continues

    1. Toi “syöpynyt” oli aika hyvä 😀

      Nyt kun sain vihdoin noita dreenifixejä kotiinkin ja tuli todennettua että sen vaihto onnistuu kotivoimin, niin ajattelin kaivaa treinerin kaapista esille. Töissä saa onneksi hyötyliikuntaa kun tsto on kutosessa ja ramppaa portaita sekä hyödyntää hissipöytää mahd paljon.

Comments are closed.