Lämpimäisiä

Syöpäpäivä 174, kohta puoli vuotta kulunut.

Naapuri muisti lämpimäisillä. Iso vati tuoreita sämpylöitä ei kauaa vanhennut!

Blogia säännöllisemmin seuranneet (uskon vakaasti, että heitäkin on muutama jäljellä) lienevät huomanneet alakulon vallanneen alaa kirjoittajan mielenmaisemassa. No, minua on aina sanottu ailahtelevaiseksi ja “tuulella käyväksi”. Ei liene täysin perusteeton väite, jos ihan rehellisiä ollaan. Hoidot vaativat veronsa. Työ vaatii veronsa. Kutsumaton vieras kantaa armotonta veroaan imemällä minusta kaiken minkä irti saa – verottajan tai iilimadon lailla. Sankarillisemmat ja rohkeammat taistelevat vastaan. Itse en kuulu rohkeimpaan prosenttiin syöpäpotilaista, se tuli viimeistään nyt nähtyä.

Huomenna mennään taas myrkytettäväksi sairaalaan. Kaksi pussia kirkasta suoraan suoneen. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, siitä alkaa taas alamäki jaksamisen suhteen, joka tasoittuu 7-10 päivää myöhemmin ja hyvällä lykyllä energiatasot nousevat taas hieman lähemmäksi lähtötilannetta 11-20 päivään asti, jolloin myrkytetään taas ja muistaakseni kuvataankin. Ehkä silloin saan vastauksia, missä oikein mennään.

Peruskipulääkeannostusta on siis joudettu nostamaan. Seikka joka vaivaa minua, mutta ei ylettömästi – toistaiseksi. Valehtelisin jos väittäisin, ettei syöpäläisen leviäminen ole käynyt mielessä. Huomioiden sen että diagnoosista on kohta puoli vuotta ja olen saanut vasta kolme täyttä satsia kolmea eri lääkettä pidän todennäköisenä, että loisella on ollut aika puolellaan. Toisaalta, ilman kuvantamista kaikki on vain spekulointia ja arvailua. Arvailua ja luulemista voi harrastaa vaikka maailman tappiin. Kirottua on, että en voi muuta kuin odottaa.

Mielialat vaihtelevat varovaisesta optimismistä turhautumiseen, pelkoon, raivoon. Tuttuja tunteita ainakin “kollegoille”, väittäisin. 50% osasairauspäivärahasta on vietetty enemmän töissä kuin levossa, täytyy yrittää himmailla.

Jotain hyvääkin

Liikuntoiluun tuli liian pitkä tauko dreenifixin myötä. Ennen sitä jouduin juoksemaan parhaimmillaan pari kertaa viikossa sairaalassa korjauttamassa sitä perkeleen letkunpätkää. Kun sen vihdoin sain pysymään toiminnassa, en halunnut ottaa riskiä saman kalliiksi käyvän ruljanssin jatkumisesta, joten pidättäydyin hikoilusta. Virhe, näin jälkeenpäin ajatellen.

Paino jauhaa nyt 86 kilossa (lähtö 104kg) ja yritän piiskata itseäni syömään enemmän, kulauttelemaan MCT-öljyä, punnertelemaan, siirtelemään kahvakuulaa ja polkemaan vähän pyörääkin. Tulokset ovat “vanhaan minään verrattuna” jotain säälittävän ja naurettavan väliltä.

Itkunsekainen nauru pääsi, kun sovittelin pitkästä aikaa Espanjasta tuotuja lyhytlahkeisia pyöräilytrikoita päälle. Roikkua meinaavat. Trikoot. Maailmassa ei ole montaa niin surkuhupaisaa näkyä kuin liian isoksi käyneet pyöräilytrikoot. Mutta poljinpa silti varovaisen puolen tunnin peruskuntoharjoituksen. Lihaskadon huomaa sykkeistä tuskallisen selvästi, hiki valuu soirona mutta jaksoinpas. Ensi kerralla vaikka sitten kolme varttia, jos painon sukeltaminen ei jatku. Proteiinilisävarastoja on muistettava täydentää. Kalliita vaan ovat nekin, perkeleet.

Paras lopuksi

Eilen illalla sisäpyöräilytreenin jälkeen ovikello soi. Oven takana vanhimman pojan kaverin isä tuosta naapurikadulta, mukanaan punavalkoisella liinalla peitetty herkulliselta tuoksuva vati. Tervehti lämpimästi lämpimäisten kera. Tuoreita sämpylöitä. Vastaleivottuja. Kyseli kuulumisia, vointia, jaksamista. Välitti.

Liikutuin.

Kiitin moneen kertaan, vilpittömästi. Vakuutan, että teimme herkuille oikeutta. Kiitos vielä kerran, toivottavasti ilmeeni välitti edes osan kiitollisuudestani tätä odottamatonta muistamista kohtaan.

En tiedä, mitä huominen tuo tullessaan, mutta on niitä ollut pahempiakin, kuin tämä päivä.

2 thoughts on “Lämpimäisiä

  1. Autenttista kuvausta syövän kanssa elämisestä julkisesti kirjoittava mies/puoliso/isä, joka uskaltaa avata myös sairastamisen henkisiäkin haasteita muiden sairastuneiden puolesta, on minusta kyllä ihan etulinjan taistelija.
    Voimaa hoitojaksolle ja nopeaa toipumista myrkyttämisestä.
    Jaksaa-jaksaa ja periksi ei anneta.

Comments are closed.