No onkos tullut kesä?

Mihin katosi lämpö, mihin kesän ja uuden elämän lupaus? Kaksi kahdeksan tunnin työpäivää taas tälle viikolle taputeltu, uusia hommia opetellessa ja vanhoja työpöydältä pois siivotessa. Saanut jotain aikaan ja ehkä oppinutkin jotain. Kehun itseäni hieman, oli sitten aihetta tai ei.

Kotimatka töistä menee nukkuessa tai pikemminkin koomassa torkahdellessa. Matti ajaa. Hieno mies.

Vaimon loihtima päivällinen. Nuorimmainen syö sylissä, on ylilevoton ja dramaattinen. Hieroo kolmanneksen ruoasta naamaansa ja silmiinsä. Ainoa konsti saada ruokaa sisään naperoon on “Wheels On The Bus” pyörimään kännykkään ja lapioida ruokaa skidin kurkkuun. Peltorit päässä, kaiken varalta. Naperon huuto on kallon halkaiseva, kun se sille päälle sattuu. Ja se sattuu.

Usein.

Safkasirkuksen päälle vajaan tunnin lepo, sitten on pakko kammeta pystyyn ja auttaa vaimoa askareissa edes vähän. Paleltaa. Selkää särkee. Voimaton ja tokkurainen olo. Päivän toinen läpilyönti-kipulääke on tosiasia.

Sisälämpömittari näyttää +21 astetta. Tutisen kuin horkassa. Viime yönä heräsin hikimäristä lakanoista pelkissä lyhyissä kalsareissa. Kuka on käynyt hakkeroimassa lämmönohjausyksikköni?

Päälle urheilukerrasto, flanellipyjaman housut, Hollisterin lämmin huppari, fleecepipo, lämpösukat. Kaiken kruunuksi vielä huppu päähän. Harkitsen turkisrukkasia, mutta ovat vintillä eikä ne kädessä voi blogata. Normaalissa lämpötilassa sisällä enemmän vaatetta päällä kuin yhdelläkään Saariselän reissulla koko päivän ulkoilun jälkeen. Ei tolkun häivää ole elämässäni nykyisin.

Kaksi Creon-tablettia (energian imeytymistä varmistamaan) huuleen ja pintti hehkuvan kuumaa teetä reilulla hunajalla. Vasta nyt alkaa olo tuntua suunnilleen normaalilta, reisiä ja sääriä – kananjalkoja nykyään – kihelmöi ja kylmii edelleen. Pitää varmaan ryömiä peiton alle.

Dreeni on vuoroin tihkuttanut, vuoroin vuotanut viime perjantaista. Ei massiivisesti, mutta ärsyttävästi. Ihoalue läpiviennin ympärillä on happoärsytyksestä hehkuvan punainen ja arka. Huomisaamuna labran ja verikokeen kautta töihin, torstaina taas TAYS:an dreenin vaihtoon.

Laulaakohan radiologi minulle onnittelulaulun kymmenennen vaihdon kunniaksi? Päätän että tämä on kymmenes, voi olla oikeasti jo yhdestoistakin. Monella lounasravintolallakin on etukortti jolla saa 9. tai 11. tuotteen ilmaiseksi. Miksi TAYS tarjoa samaa dreeninvaihtajille? Tai mieluummin semmoinen dreeni, joka laitetaan kerran paikalleen ja otetaan kerran pois. Eikä muuta.

Perjantai onkin sitten muuten vaan vapaapäivä. Hehkuvan kipeän kyljen ja tuoreen letkunpätkän kanssa. Mitä sitä ollenkaan tekisi, vai nukkuisi? Osasairauspäiviä päässyt kasautumaan, täytyy pitää pois ennen kuin happanevat.

Ensi viikolla myrkytetään taas. Tuskin maltan odottaa. Viisipäiväinen viikonloppu, jonka voi maata sängyssä pahoinvoivana ja velttona. Huraa!

Ainoa valopilkku: Kela-Taksin omavastuu on tälle vuodelle täynnä, joten loppuvuosi on kiireettömän sairaalakuljetusten osalta turvattu.

Istun silti jatkossakin etupenkillä.