Kylmä ote

Kylmä ote

Kanyylin kylmä, tiukka puristusote oikeassa ranteessani. Suussani elohopean maku ja kirvelevä tunne silmissä. Epämääräisen koneellinen tuoksu nenässäni. Läppäriltä “Tower Heistin” sykkivä bassotunnari.

Päivän ensimmäinen pussi kirkasta, kylmää, kovaa sytostaattia virtaa mieheen. Kolmatta kertaa. Korvaa mojoani ja elinvoimaani myrkyillä joiden nimeä en osaa lausua siinä toivossa, että sisälläni kasvava loinen lakastuisi ennen kuin isäntäeliö nuupahtaa kokonaan. Esilääkityksestä huolimatta vatsaan koskee. Lounaaksi tarjoiltu mantelikala on kai lähtenyt uimasille.

Keuhkoröntgen ei näyttänyt mitään poikkeavaa keuhkoissa. Ilmeisesti kolme-neljä päivää kestänyt flunssa ja kuriseva räkäsoundi hengittäessä kyljelläni tai selinmakuulla on sittenkin vai kausiflunssaa. Samaten hemoglobiini- ja maksa- sekä tulehdusarvot olivat normaalit. Jotain sekin.

Selkäkipuihin lääkäri ei osannut sanoa mitään, ymmärrän kyllä että ilman kuvantamista hänen arvauksensa on yhtä “hyvä” kuin minunkin. Odotetaan se kuvantaminen, vaikka helvettiä se tulee olemaan.

Miksiköhän tänäänkin piti tulla viisi tuntia aikaisemmin hoitoon? Hoitaja suosittelee jättämään palautetta, ei asiat muuten muutu. Haluaisivat itsekin että homma rullaisi paremmin.

Paino oli noussut kolmisen kiloa all-time-low:sta. Kumma miten se sahaa edestakaisin. Muistan pt:ni kertomuksen omasta syövästään, miten kaikki lihakset katosivat hoitojen aikana ja palasivat läskinä takaisin. Mari liioitteli tapansa mukaan, mutta hän on silti tänään syöpänsä nujertanut, täysin terve. Harmittaa, ettei ole ollut voimia käydä salilla, hänen laatimansa lihaskunto-ohjelma tepsi oikeasti. Omakin pää tuntuu tällä hetkellä turvonneelta, paino on ilmeisesti palannut poskiin ja vyötärölle. Luoja tietää, että käsivarsiin ja hartioihin se ei ainakaan ole ilmestynyt.

Tekee mieli Lidlin luomukauraleipää kaikilla mahdollisilla leikkeleillä, sivuun lasi omenatäysmehua. Tarjoiltuna omassa sängyssä villasukat jalassa.

Tuleekohan ensi yöstä samanlainen kuin viime hoitokerran jälkeisestä? En mene yksityiskohtiin, mutta kivaa se ei ollut.

Viime yö oli jo tarpeeksi levoton. Onneksi käsiin osui Modesty Blaise-romaani “Sapelihammas”. Se ei ole ollut koskaan suosikkejani MB-kirjoista, mutta nyt se jostain syystä toimi. Jos en olisi nukahtanut kirja rinnalle, olisin varmaan valvonut koko yön.

Matkalla tänne hoitoon toistin saman rituaalin, jonka toistan joka kerta hoitomatkalla. Kerron taksikuskille sairaudestani ja suosittelen häntä hankkimaan – jos ei ole jo näin tehnyt – vakuutuksen syöpään tai muuhun vakavaan sairauteen sairastumisen varalle. Jos yksikin toinen sielu säästyy vakuutuksen ansiosta samoilta taloudellisilta murheilta sairastuessaan, vaivani eivät mene hukkaan. Nuoremmat kuskit ovat selvästi olleet vaikuttuneita. Eihän kukaan usko nuorena sairastuvansa.

Saati kuolevansa.

Tämäkin vaihtoehto on käynyt mielessä viime aikoina, vaikka mitään ilmeistä syytä Viikatemiehen Ennenaikaiseen Vierailun odottamiselle ei olekaan.

Lääkäri poikkeaa tuomassa  päivitetyn kotilääkityssuunnitelman. Pisteet siitä, että on korostanut muuttuneet kohdat vihreällä yliviivaustussilla. Seuraava hoito onkin sitten viikko kuvannoksesta. Täytyy muistaa pelata vapaapäivät niin, että toipumisaikaa jää riittävästi. Keuhkoröntgen ei näyttänyt luumuutoksia, joten ainakaan tältä osin kasvain ei olisi levinnyt.

“PIIP” sanoo infuusiopumppu ja ensimmäinen pussi kylmää kirkasta jotakin on pumpattu suoniini. Hoitaja ohjelmoin välihuuhtelun ja lähtee hakemaan toista myrkkypussia.

Toivotan kasvaimelle lyhyttä ja kivuliasta loppuelämää. Koskaan en ole näin hartaasti odottanut pääseväni leikattavaksi. Ainoa tapa parantua haimasyövästä on leikkaus.

Varpaita paleltaa.