Neljäs päivä.

Samaa settiä kuin kolme edellistäkin hoidon jälkeistä päivää. Suolet solmussa, ruoan ajatteleminenkin tekee pahaa. Elän apteekin ravintotiivistemehuilla jotka alkavat nekin maistua pask*alle. Pakko niitä on silti litkiä että edes vähän  energiaa saa sisäänsä. Päivällä sain rauhoiteltua vatsaa vähän aikaa syömällä pakastemansikoita, mutta sekin helpotus jäi muutaman tunnin mittaiseksi.

Tuli helvetti tai nousuvesi mutta tämmöisiä sivuoireita aiheuttavaa “hoitoa” en ota enää vastaan. Tää on niin monilla tavalla täysin persiasta ettei mitään tolkkua. Jatkuva kuvotus, paha olo, voipumus, jaksa muuta kuin katkokävellä vessaan tai maata sängyssä. Paino on varmaan jo 80 kilon tienoilla. Pahoinvointilääkkeistä ei ole mitään apua. Täytyy huomenna soittaa lekurille ja kysyä vaihtoehtoja.

Valoa ei näy missään. Työsähköpostitilikin on juntturassa, ei pääse meilaamaan pomolle töihin. Vaimo on sitä mieltä että kyllä sä keskiviikkoon mennessä jaloillasi olet ja töihin kykenet. Itse en usko tähän enää hetkeäkään.

Lekuri määräsi varmaan kurkkutulehdukseen väärät lääkkeet, koska äänikin on taas melkein mennyt. Nuorin mukula kitisee ja kiljuu koko ajan, kirsikkana kakun päällä.
Eikö tämä painajainen lopu ikinä?

Tää on oikeasti kuin huono vitsi tai pahaa unta.

Olisi niin kiva kirjoittaa jotain positiivista vaihteeksi, mutta kun mitään sellaista ei ole näköpiirissä.

5 thoughts on “Neljäs päivä.

  1. Halusin kirjoittaa, vaikka on voimaton olo, kun lukee sun tilanteesta. Ei ole mitään lohduttavaa tai yllättävää sanottavaa, miten vieraalla oliskaan. Silti halusin sanoa että toivon sulle parempaa oloa ja hoitoihin tehoja.

    Seuraava tuskin auttaa, mutta kirjoitan kuitenkin: Valitettavasti sytot on saatanasta, myrkkyjä, jotka vaikuttaa koko kehoon ei vain tuumoreihin. Ne eivät paranna oloa vaan hoidon jatkuessa olo on koko ajan paskempi, kun mennään sillä rajalla, mitä kroppa kestää. Pään kestämistä ne ei voi verikokeilla mitata.

    Muistot omista hoidoista tulee elävästi mieleen, kun niistä on aika lyhyt aika. Kuvotus oli sääntö eikä poikkeus. Ummetus ja ripuli vaihteli päivästä toiseen, onneksi ei jatkuvaa, vaarallista ripulia mulle tullut. Pumppu oli välillä kovilla, iho, limakalvot jne. Mun sytoista jää lähes kaikille neuropatia pitkälle hoitojen jälkeen. Jos on huono tuuri jää aina päälle. Kipuja on kaikilla jotka sai mun kanssa samaa settiä, hoitojen aikaan ja jälkeen. Omien hoitojen päättymisestä reippaasti yli vuosi ja yhä jalat särkee. Hoitojen aikaan oli lopulta juominenkin vaikeaa ja olo sen takia todella hontelo. Kun hoidot lopulta päättyi, olin kestämiseni äärirajoilla, yksin kotona joskus vain huusin. En kivusta vaan epätoivosta, kun ei olis jaksanut enää. Silti taisin päästä sivuoireiden suhteen helpolla.

    Onhan siinä paljon oelissä. Jos myrkyt toimis niin kuin pitää, olis palkka kidutuksesta syöpäsolujen kuolema. Nyt näyttäis mulla siltä.

    Siksi sanon että koeta jaksaa. Onneksi sun elämässä on niin paljon arvokasta ja upeita ihmisiä, mustimpiinkin hetkiin ulottuu valoa. Mustia ne hetket silti on, ja kroppaa ei karkuun pääse.

  2. Hanne kirjoitti niin hyvin, ettei siihen ole mitään lisättävää. Tsempata vain haluaisin ja toivon minimaalisia sivuoireita.
    Hoitotiimiltä kaikki peliin kuvotuksen voittamiseen. Pahoinvointilaastaria hihaan jos muuten ei tropit imeydy.
    Pääni sisäiseen neuroniseen tietoisuuskaaokseen on syöpynyt näkymä paremmasta ja vähemmän kuvottavasta tulevaisuudesta.
    Periksi ei anneta ja jaksaa 👊 jaksaa 👊

  3. Niin kovin toivotan kestämistä jollain keinolla. Kornia tai ei mutta toivon sydämestäni helpompia hetkiä sinulle ja läheisillesi. Täydestä sydämestäni.

Comments are closed.