Arjen enkeleitä, osa II

Kun tarve on suurin, niin apukin on joskus yllättävän lähellä.

Saimme tänään taas apuja osin yllättävältäkin taholta. Nuorimmaisemme kummisetäpariskunta Tuomas (puolisonsa Heli hengessä mukana) tuli jeesaamaan matalaksi niitetyn piha-aitamme puutarhajätteen poisviennissä. Itsellä kun ei tuota peräkärryä ole. Vaimo oli esittänyt toiveen kuorikkeesta paluumatkalta puutarhalta, että pääsisi vähän tuota pihaa laittelemaan. Ei kai vakava sairaus talossa edellytä sitä, että talo on kuin Ryysyranta. Niin eiköhän kuljetusavun lisäksi T. lupautunut kuittaamaan kuorikekuorman omaan piikkiin. Minä olin vähän niinkuin – pun intended – kuoriämpärillä päähän lyöty, mutta koska asiat ovat miten ovat, otimme arvokkaan lahjan kiitollisuudella vastaan.

Kotipalvelu Kultasulan Johanna (perhetuttuja lastentarha-ajoilta, esikoispoikansa ja meidän keskimmäinen leikkivät usein yhdessä) ojensi auttavan kätensä ja siivosi koko residenssin poikien ollessa hoidossa-koulussa ja minun urakoidessa nurmikonleikkuussa piiputtavan ruohonleikkurin kanssa. Valtava apu koko perheelle, erityisesti vaimolle.

Kai se on pikkuhiljaa hyväksyttävä, että luja ja tähän asti luotettava Stiga MultiClip on vihdoin tulossa tiensä päähän. En ole pienkonespesialisti, mutta kaasutinmekanismi taitaa olla tiensä päässä. Koetetaan käyttää sitä nyt vielä näytillä paikallisella pienkonekorjaajalla, mutta pahaa pelkään että uuden osto on edessä. Nurtsia on kuitenkin sen verran että työnnettävällä “sätkäkoneella” leikkausyritys on tuhoontuomittu.

Kirjoittelen tätä ruoanlaittourakan päälle vaaka-asennossa, happiviikset nenässä. Osoittautui että kahden viimeisen päivän fyysiset ponnistelut taisivat olla kuitenkin liikaa ja nyt olisi syytä snadisti hellittää edes hetkeksi. Onneksi kaikki lapset ovat huomenna hoidossa ja koulussa, niin tähän saattaa olla jonkinlainen realistinen edellytyskin.

Toivottavasti ainakin.

Toivoisin että lääkehoidot jo pian jatkuisivat. Tämä arvuuttelu ja odottelu on kamalaa.

One thought on “Arjen enkeleitä, osa II

  1. Aivan mahtavaa, että sosiaalisesta verkosta löytyy hienoja ihmisiä jotka välittävät.
    Avun annot ja saannit muuten tasoittuvat pitkässä juoksussa. Ei oo todistusvoimaista tutkimustietoo mihin vois viitata, mut tähän on helppo uskoa.

    Tuo sopivasti tekemisen taito on opittavissa, mutta se vaati joitakin oppimiskokemuksia eli pari elimistön hapoille vetoa. Kyllä sen sitten pikkuhiljaa oppii, että yksi fyysinen överiksivetopäivä vaati 1-2 (henkilösidonnaisia lukuja) recoverypäivää.

    Eiköhän ne hoidot taas ala, mutta sitä ennen jatka vain keskittymistä yleiskunnon rakenteluun, step by step and day by day. Siihen lujasti voimia.

    Itsekin jouduin oleen hoitohistoriani pisimmällä hoitotauolla (monta viikkoa) ja kyllähän siinä kaikenlaista salamatkustajasta miettii, vaan kun ei sillä voita mitään, eikä siitä ole mitään hyötyy, niin itse yritän moista vältellä.
    No tänään sit letkutettiin iltapäivän ratoksi. Ei ollu kummonen määrää myrkkyi mut aika rauhalliseksi teki taas ton puuhasteluaktiviteetin.

    Toivotaan et jostain löytyis viel se nurmileikkuri. Mulla on vaan sellainen mekaaninen, pikku puuhasteluihin, kun naapuri ajelee mun nurmet omalla niittokoneellaan. Hyviä ihmisiä on joka puolella. Kiitokset heille kun laittavat hyvän kiertämään.

    Jaksaa, jaksaa eikä periksi anneta.

Comments are closed.