Työtä

Olen ollut nyt viikon verran sairauslomalla tekemättä työtä. Tämä on kamalaa.

Mush!Moni työssä kärvistelevä viettäisi varmasti miellellään aikaa puistossa nauttien auringonpaisteesta ja harvinaisen kauniista alkukesästä. Itsellä toipuminen keuhkoveritulpasta on jo vähän edistynyt, mutta aika heikoissa kantimissa voimat vielä ovat. Teen kevyitä kävely- ja pyörälenkkejä – sykemittari päällä totta kai – ja yritän pitää pulssin peruskuntoalueella tai alle. Tämä tarkoittaa luonnollisestikin sitä, että vauhti ei todellakaan päätä huimaa. No, aikaahan on, kun ei ole työtä.

Kelan papereita ja sairauslomarahapäätöksiä pitää odotella, kysellä. Välillä vastaavat nopeammin, välillä hitaammin. Tuskastuttavaa.

Nuorimmaisemme on perhepäivähoidossa niin, että joka toinen viikko hän ja toinen mukelo hoidetaan meillä, joka toinen heillä. Lähiviikoilla voitaneen kauniisti todeta, “ettei hetken rauhaa”.

Nyt tajuan, miten iso osa henkistä hyvinvointia työnteko minulle oli. Vaikka loppuaikoina fyysinen jaksaminen oli ihan selvästi tosi huonoissa kantimissa – portaissa piti aina ottaa kaiteesta kävellessä tukea ja työpäivän päätteeksi olo oli kuin jyrän alle jäänyt – työyhteisön osana oleminen antoi elämälle tarkoitusta. Työkavereiden naljailun kuuntelu sai hyvälle tuulelle ja työtehtävien suorittaminen ja uuden opiskelu oli mielekästä puuhaa.

Nyt olen eräänlainen näkymätön mies ja väliinputoaja.

Loppuviikosta olisi sitten labraa, lääkärin soitto ja tablettihoitaja – syöpälääkitseminen jatkuu.

Olen yrittänyt säilyttää optimistisen mielialan lähitulevaisuuden suhteen, mutta vaikeaa se on. Johtuu varmaan luontaisesta pessimismistäkin. Arkihuolet pärjäämisestä kulkevat tietty aina mukana.
Jotain hyvääkin. Viikonloppuna saatiin nähtävästi ruohonleikkuri korjattua – vika oli kaasuttimimen “hienosäätöjousissa” ja olipa luojan lykky että faijalla oli työkalupakissa tuumakokoisia kiintoavaimia. Samalla juhlittiin pienimuotoisesti piknikillä faijan 70-vuotispäiviä kauniissa Suomen luonnossa ja tilaisuus oli oikein onnistunut.

Tänään käynti “isolla kirkolla” sosiaalityöntekijän luona ja loppu onkin sitten auki. Toivottavasti sykemittari näyttää taas pikkuriikkisen maltillisempia lukemia liikkuessa. Helteiden toivoisin kyllä hieman hellittävän. Epäisänmaallista puhetta, tiedetään, mutta kun perhana käy pumpun päälle.

Mukavaa päivää sinulle, lukijani.

2 thoughts on “Työtä

  1. Hei.
    Tämä elämän arpapeli tuntuu niin epäoikeudenmukaiselta ja sitä ei yksinkertaisesti osaa hyväksyä.
    Kirjoituksesta löytyy niin paljon tuttuja tunteita. Osaat ilmaista kirjoittamalla asiat todella tunteikkaasti.
    Positiivista asennetta tarvitaan tämän taudin kanssa, joten yritä nauttia kaikesta huolimatta. Jaksamisiin.

  2. Työ oli myös minulle iso osa identiteettiäni. Näin paljon vaivaa uraani rakentaessani ja nautin työstäni. Nyt syöpäsairaana ja eläkkeelle siirtyneenä tuntuu kuin sairastamisesta olisi tullut uusi (hyvin epämiellyttävä) työ ja urakehitys on taudinkuvan mukaan laskeva. Lisääntyneeseen vapaa-aikaan tottuu ajan kanssa ja päiviin alkaa ilmestyä sisältöä ja tekemistä kuin huomaamatta. Muutos on silti raskas. Käykää välillä työporukan kanssa kuulumisia vaihtamassa tai vie vaikka töihin pullaa, jos ikävä käy ylivoimaiseksi. Kaikkea hyvää kesään <3 T. Sanna R

Comments are closed.