Erilainen ilta

“Mitähän tästäkin illasta vielä tulee?” mietin maatessani happiviikset nenässä sängynpohjalla. Uusi syöpälääke listaa sivuvaikutuksena mm hengitysvaikeudet ja niitä sitten lääkkeen kolmantena päivänä tulikin oikein kunnolla. Vaimo työmatkalla Helsingissä, palaa vasta iltamyöhään. Kaikki kolme lasta kotona.

Onneksi illaksi palkattu lapsenvahtipalvelusta maksullinen apu, kiitos vaimon työnantajan. Mahtaapa ajatella, että mihinkä on joutunut, kun ovella vastaanottamassa on kortisonin pallonaamaksi turvottama syöpäpotilas.

Työlään hengityksen lisäksi varttia pisempi pystyasennossa olo aiheuttaa heittohuimausta, päänsärkyä, jamesbrownillisen kylmää hikeä ja yleisesti ottaen kokonaispashan olon. Huomisaamuna soitettava sairaalaan. Taitaa mennä tämä neljäskin erilainen syöpälääke joko tauolle tai koko lääke vaihtoon. Veronmaksajana ärsyttää ajatella, että tuhansien eurojen erikois-Kelakorvattu lääkelaatikko lentäisi melkein käyttämättömänä roskiin. Ei sillä, että se Sipilän Suomessa suurin tarpeeton rahareikä olisi, mutta ihan periaatteen vuoksi.

Pelkkä puhuminenkin on työlästä. Keuhkoveritulppa tuplana pohjalla, muistetaanpa se. Täytyy lahjoa vanhemmat poikani osallistumaan yksivuotiaan viihdyttämiseen yhdessä hoitotädin kanssa, varuiksi jos pienimmäinen vaikka rupeaa vierastamaan ja parkumaan. Tietty täytyy kammeta itsensä välillä täältä sängystä pystyyn duplo-talkoisiin, sen minkä voimat antavat myöten.

Alku lähtee ainakin ihan nätisti käyntiin. Puolisen tuntia kollektiivistä leikkiä, sitten on pakko päästä vaaka-asentoon ja päästää isommat puoleksi tunniksi kirottujen puhelimiensa kimppuun. Toistaiseksi hoidettava on ollut ihmeen yhteistyöhaluinen ja hyväntuulinen, toivottavasti sama meno jatkuu. Välillä käy minun sylissä istumassa, lausuu hieman ihmetellen “äittä?” Noteeraa ilmeisesti, että äiti on poissa kotoa, mutta ei ainakaan vielä rupea onneksi perään itkemään.

Mutta missä HITOSSA lymyilee se lääke, joka puree tähän kasviin lyömättä miestä aivan lyttyyn?!?! Neljäs tuote menossa, kolmea eri pilleriä ja yhtä suonensisäistä kokeiltu. Jokaisessa haitat ja sivuvaikutukset ovat menneet hyödyistä heittämällä oikealta ohi piennar pölisten. Jos ei pään irtoamista tai sydänkohtausta lasketa, niin melkein kaikki muu on näinä jo koettu. Kasvain ei ole pienentynyt milliäkään, päinvastoin.

Peijoonien peliaika täyttyy ja nahistelu alkaa heti. Kuinka yllättävää. Yksi sivuvaikutus tästä uudesta lääkkeestä jäi mainitsematta – valtavat ilmavaivat. Yritä siinä olla piereskelemättä vieraan ihmisen edessä. Hajukin on aivan jäätävä.

Loppuilta sujui kuitenkin mainiosti ja hoitotäti sai pikkuisen nukahtamaan hämmästyttävässä ennätysajassa. Olin todella vaikuttunut, minulta olisi kulunut varmaan tunti!

Terveisesi Syöpäläiselle: