Pitääkö keuhkokuvassa hymyillä?

Pitääkö keuhkokuvassa hymyillä?

Afinitor aiheutti siis kolmantena käyttöpäivänä sen verran äkäisiä hengitysvaikeuksia, että tuli ohje tauottaa lääke ja käydä kontrollissa. Aluesairaala nielaisikin ukon sisuksiinsa alle tunnissa, vaikka olin henkisesti varautunut paljon pisempään odotukseen. Tämä oli varmaan toiseksi nopein aika ikinä. Onneksi oli iltapäivä, ei vielä pahaa ruuhkaa ja sekä aamu- että iltavuoron lekurit paikalla. Asiat etenivät nopeasti, hyvä  niin.

Keuhkokuvissa ei nääkynyt mitään hälyttävää. Veriarvot samaten toleransseissa, joten kotiutus reilussa kolmessa tunnissa ja seuraavana päivänä ohje palata Afinitor alkuperäisen annostuksen mukaan. Jos viikonlopun aikana sivuoireet palaisivat tai pahenisivat, uusi tauko. Tämän jälkeen sitten lääkärin kanssa mietintä miten eteenpäin.

Projekti “Napapiikki” alkaa olla puolivälissä. Enää pitää tuikata reilut 30 annosta Innohepiä mahamakkaraan. Pitäisiköhän alkaa tatuointitaiteilijaksi? En tarvitsisi edes konetta, kun värinä ja tärinä on käsissä omasta takaa, pelkkä musteeseen kastettu neula riittäisi!

Kulunut päivä ollut ihmeen aikaansaava. Siivosin lääke- ja sidetarvikekaapin, ehdin touhuta vähän skidienkin kanssa ja hoitaa asioita kylillä. Jalkoihin on ilmestynyt takaisin vähän lihasvoimaakin. Portaiden nousu nuorimmainen ja/tai tavaraa kainalossa eivät tunnu enää niin raskaalta. Iltavisiitillä piipahtanut anoppikin narrasi, että näytän parempikuntoiselta.

Hengitysrytmiä huomaan tarkkailevani koko ajan, lähes neuroottisesti ja yöt nukun lisähapella – johon alkaa ilmeisesti kehittyä psykologinen riippuvuus. Toisaalta tasainen virta nitroksia sieraimiin on rentouttavaa. Vielä kun saisi enemmän unta.

Terveisesi Syöpäläiselle: