Jännitys tiivistyy

Jännitys tiivistyy

Kyllästyttyäni odottamaan viestiä HUS:ista otin jälleen asiat ja kohtaloni omaan käteen. Lueskelin TAYS:ista tullutta tekstiä, jossa mainittiin nimeltä mahdollinen leikkaava kirurgi. Hän yllättäen vastasikin kesälomaltaan sähköpostiini jossa kyselen tapauksestani: “Olen runsaat 2 viikkoa lomalla, mutta tiimimme alustavasti perehtyy tapaukseen ensi maanantaina. Meillä kyllä kokemusta hankalista tuumoreista, valtimoon kiinni kasvaminen ei yleensä este leikkaukselle.
Palataan asiaan. Ilkka Kantonen”

Lisäsi vielä että yleensä “tullaan julkisen kautta”. Mitä sitten tarkoittaneekaan? Lisää odottamista? Jos kovin pitkää odotusaikaa tarjoaa, olen valmis kaivamaan kuvetta. Rahallahan saa yleensä kaikenlaista kivaa.

Esimerkki rahan voimasta.

Vuonna 2012 sain sukeltajantaudin, joka pisti sukellusvakuutuksen katkolle. Vakuutusyhtiö vaati PFO-tutkimusta. PFO on pieni, synnynnäinen reikä, joka mahdollisesti sijaitsee sydämen vasemman ja oikean kammion välisessä läpässä. Vastaus tulikin nopeasti. “Julkiselta puolelta kahden viikon jono, mutta jos tulet omalla rahalla yksityispraktiikan puolelle, onnistuu ylihuomenna”. Lienee tarpeetonta sanoakin, että tässä vaiheessa olin valmis käyttämään omaa rahaa, että asia saisi jonkinlaisen closuren. Tarinallahan oli sikäli onneton loppu että pieni reikä löytyi ja siihen vedoten vakuutusyhtiö veti vakuutuksen pois katkaisten näin koko sukellusharrastuksen kerrasta poikki. Olen melko vakuuttunut että vastaavanlainen oikotie on tässäkin tapauksessa olemassa. Tai sitten kylmästi Docratekseen maksamaan itsensä kipeäksi. Eiköhän samat lääkärit leikkaa sielläkin, paremmalla palkalla tosin. Jos tämä paska on yleensä leikattavissa, haluan kasvista eroon ja toipumisprosessin eroon mahdollisimman pian.
Pistän siis viestiä heti maanantaina ja varustaudun henkisesti mahdolliseen uusintakuvaukseen, jos niitä tarvitaan. Minulle sopisi matkustaa vaikka Helsinkiin.
Kantosen kollega osallistui myöskin viestinvaihtoon ja kertoi etteivät olleet saaneet tapauksestani lainkaan tarvitsemiaan kuvia. Joko lähettävä lääkäri on aikatauluttanut uusintakuvauksen niin, että annetaan Afinitorin ja Somatulinen ensin vähän tehdä tehtäviään ja otetaan kuvat sitten TAI on yksinkertaisesti unohtanut lähettää viimeisimmät kuvani, vaikka viime tapaamisessa näin nimenomaan sovittiin. Muilta osin lähettävä lääkäri oli tehnyt sen minkä lupasikin, eli B-lausunto Kelalle ja työnantajalle ja sairauslomalle jatko lokakuun loppuun.
Edelleen ihmettelen, miksei konsultaatiota ole tehty automaattisesti, jo ajat sitten?

2 thoughts on “Jännitys tiivistyy

  1. Hei,
    hyviä uutisia siis! Mutta nyt jäitä hattuun: sen verran tunnen HUS:n toimintaa, etteivät onkologit ja kirurgit sieltä järjestelmällisesti kalastele potilaita yksityiselle ja viivyttele julkisen jonoa. Jos sinut on kiire leikata, toimivat kyllä todella ripeästi. Minut hätäleikattiin Meikun tornisairaalassa, toipuessani naapuripetisdä oli haimapotilaita, joten oliskohan saman tyyppinen osasto. Rautaista ammattitaitoa, hyvää hoitoa. En usko, että Doctares olis parempi. Itse asiassa eräs tuntemani urologi, korkeanrason ammattilainen, puhui joskus kriittisesti toivokauppiaisti, ha siitä, miten syöpäpotilailke yksityisellä puolella luvataan mahdottomia, kun asiakas on ns pakkoraossa ja pelkää julkisen puolen viivyttelevän. Joten kovistele mieluummin Taysia, jos vika on heidän järjestelmissä, ja kysele toki uudestaan HuSin porukoita, eli pidä asia liikkeessä. Mutta lähtökphtaisesti julkisen pitää sua asia palvella, ja Husin maailmankuulu syöpähoito kyllä pitää olla sun saatavilla, jos kerta siitä hyödyt. Tulkitsisin tuon että tullaan julkisen kautta viittauksena siihen, että toisin kuin kaihileikkaus, johon mieluusti voi mennä yksityiselle ja saada kivaa palvelua ja valita ajankohdan, komplisoitu syöpäleikkaus, joka maksaa useita kymmeniä tuhansia, on sen luokan juttuja että julkisen muskelit vaan on tykimmät ne toteuttaa, ja tekee sen jansalaiselle silloin kun sen kansalainen tarvitsee. Työikäisenä perheenisänä olet kyllä kaikella tapaa tärkeä potilas.
    Olet verosi maksanut, vaadi niille nyt vastinetta. Leikkauksen jälkeen on kivempi olo, kun ei kukkaressa ole näin suurta lovea.

    Mutta törkeintä: ihanaa että arvioi tuo kirurgi, että on taitoa leikata dinut Husissa!

    1. Leikkauksen jälkeen poistettu kasvain kuitenkin palautuu julkiselle eli patologille ja joutuvat konsultointi pyyntöjä lähettämään yksityiseltä. Itseltäni kun 6*5*9cm tumoori poistettiin kyljestä niin piti raivaivata tilaa eli suolet pöydälle kunnes kasvain saatiin poistettua. Oli toisella puolella munuaiset ja etupuolella virtsaputki tms.edessä hankala paikka ja veikkaan,että montaa yhtä kokenutta leikkaustiimiä ei tähän hommaan löydy.meilahdessa söpätautien klinikan päivähuoneessa satuin kuulemaan kuinka noin75v miehelle todettin,että sytostaatti hoitoja ei aloiteta johtuen potilaan iästä ja taudista.pappa hyväksyi asian nopeasti, mutta vaimo kyseli yksityisen puolen tarjonnasta.Lääkäri vastasi jotta kyllähän ne hoidot aloittaa yksityisellä se pitää sitten potilaan ja perheen miettiä onko 1-2 kk lisäaikaa sen arvoista ja minkälaisen viimepäivien muiston jättää lähiomaisille. Sytostaattihoitoja on erilaisia ,mutta itse jälkeenpäin ajateltuna en lähtisi bleomysin sisplatin yhdistelmä ottamaan 1-2 kuukauden lisäajan takia.tämä vähän ohi aiheesta,mutta pisti itseni miettimään yksityisten etiikkaa.

Terveisesi Syöpäläiselle: