Pashaa vointia

Kävin alkuviikosta hyvin maltillisella 25km pyörälenkillä. Puolimatkan jälkeen alkoi tuntua että puhti loppuu tykkänään, selvisin kuitenkin kotio. Olo muuttui iltaa kohtii epämääräisen heikoksi, ruoka ei maittanut eikä juominenkaan kiinnostanut, ainoastaan nukkuminen. Seuraavasta kolmesta päivästä nukuin 1.5 jonka jälkeen aloin palata elävien kirjoihin. Tulehdusarvot ovat normaalit, Hb 150 mutta maksa-arvoista P-ALAT kohoamassa (yli 70 kun raja on 50). Ei tuo vielä hälyttävä ole, ennen dreenin asennusta nähtiin paljon isompiakin lukemia. Mutta jo toista viikkoa jatkuneiden lisääntyneiden vatsavaivojen ja valkoisen kakan lisänä kieltämättä hieman huolestuttaa, onko vaurio haimassa suurentunut kasvaimen pienenemisestä huolimatta tai vaihtoehtoisesti onko maksa saanut vaurioita.

Ensiapuna lisäsin huuhtelut kolmeen kertaan päivässä, jos se vähän auttaisi. Naama tai silmämunat eivät onneksi ainakaan vielä ole keltaisia – merkit kiirisivät maksavauriosta. Odottelen tässä että syöpäpolin lääkäri ehtisi nuo eilisten kokeiden tulokset katsella ja soittaa.

Ensi maanantaina heti aamusta vaihteeksi syömättä labraan ja tiistaina Turkuun PET-Gallium-kuvaukseen. HUS:kin lähetti jo vinon pinon saapumisohjeita leikkaukseen – johon 19 päivää.

Yritän tietoisesti olla ajattelematta leikkausta ja sen riskejä, mutta jos rehellisiä ollaan niin tuleva op pelottaa jo nyt ihan h-e-l-k-k-a-r-i-s-t-i. Kyseessä on iso ja pitkäkestoinen operaatio jossa voi tulla mitä tahansa yllättävää ja mikä tahansa mennä pieleen. Lisäksi kun noita vatsavaivoja tulee ja menee koko kirjossaan, sitä väistämättä miettii ettei pakin sisäpuolellakin ole jotain vinksallaan. Tai maksassa. Tai ihan mitä vaan.

Jälleen kerran toivon että olisin työkuntoinen. Olisi edes 37 tuntia viikossa jolloin ei tuota leikkausta tarvitsisi ajatella. Tiedän, hermoilen varmaan turhia kun noin tasokas ryhmä hoitaa homman mutta silti. Ja itseni tuntien – mitä lähemmäksi leikkauspäivää mennään, sen vähempään yöunet jäävät.

Erehdyin katsomaan itsestäni otettua hoikkanaamaista valokuvaa. “Kannatti” kävellä peilin ääreen vertaamaan tähän kortisonipäähän – turvotus on laskenut naamasta vain minimaalisesti. Sainpahan päivän vitutaatioannoksen täyteen.

Hesarissa ollut parikin juttua (yksi mielipide ja yksi juttu) syöpähoitojen tasosta Suomessa. Kävin vahventamassa molempiin omalla kommentillani (nimimerkillä Addikti-Antti, älä kysy mistä tulee) havainnot oikeiksi – parantamisen varaa olisi.

EDIT:

Katselin vähän silmällä tarkemmalla sitä viimeisintä pyörälenkkiä ja täytyypä sanoa että ei se sykkeiden puolesta niin kevyt ollutkaan. Keskisyke 157 eli raskas, kesto sen tunnin. Ihan siis mahdollista että uupumus oli itseaiheutettua, helle ja terveydentila ja mahdollisesti puutteelliinen nesteytys pahensivat mahdollisesti asiaa. Täytyy olla jatkossa tarkempana sykkeiden tarkkailun ja voimien jakamisen kanssa. Onneksi helteet ilmeisesti ovat tältä erää ohi. Tekisi meinaan taas mieli satulaan.