Neljä päivää vielä

Kulunut viikko on mennyt ennätyshitaasti. Somatuline-syöpälääkeruiske vasempaan kankkuun teki jälleen tehtävänsä, olen nilkuttanut ruiskeen antamisesta saakka. To-del-la ärsyttävä sivuvaikutus. Ihme ja kumma mutta pyöräily onnistuu, tavallisesta kävelystä ei puhettakaan. Päivät ovat siis kuluneet voittopuolisesti oloneuvoksena ja tyhjän panttina. Sen verran otin itseäni niskasta kiinni, että tilasin itselleni ammattikirjallisuutta AdLibriksestä. Täytyy ruveta pikkuhiljaa virittäytymään ajatukseen, että töihinpaluu on edessä. Toki edellyttäen että leikkaus ja siitä toipuminen sujuvat ennakoidusti.

Olen edelleen yrittänyt pitää lähestyvän kirurgisen operaation pois mielestäni niin paljon kuin mahdollista, mutta eihän se tietenkään täysin onnistu. Perusfiilis on tavallaan luottavainen, odottava mutta ennenkaikkea pirun jännittynyt. Onko toipumisvaihe pitkä ja kivulias? Tuleeko komplikaatioita? Reissun pituudesta ei ole mitään tietoa, mutta “viikosta kahteen” kannattaa kuulemma Meilahdessa varautua olemaan. Painoa on onneksi jokunen kilo kerättynä ylimääräistä, niin on vara olla muutama päivä syömättäkin tarvittaessa. Jotenkin tuntuu, että pari ensimmäistä päivää leikkauksen jälkeen ruoka ei ole prioriteettijärjestyksessä kärjessä. 

Ihmeen hiljaista on viestintä HUS suunnalta ollut. Saapumisohjeet tulivat ajallaan mutta esim. PET-kuvien tulokset piti erikseen soitella perään – ei ollut havaittavissa etäpesäkkeitä, hyvä uutinen.

Edessä siis tiistai-aamuna melko varhainen lähtö Helsinkiin. Labrat pitää olla käytynä puoleen päivään mennessä. Sitten edessä majoittuminen potilashotelliin (ent. Cumulus, nykyinen Scandic Meilahti) ja illalla “viimeinen ehtoollinen” alakerran Burger Kingissä pikkuveljen ja kahden parhaan ystävän kanssa. Helvetti, peruspessimisti minussa on jopa harkinnut testamentin päivittämistä siltä varalta, että menehdyn leikkauspöydälle – tilastojen valossa siihenkin on n.  3% mahdollisuus. Paljon, paljon todennäköisempää kuin lottovoitto.

Pois synkät ajatukset. Silti en pysty katsomaan televisiosta tai elokuvista MITÄÄN sairaaloihin, lääkäreihin tai kirurgeihin liittyvää.

Leikkaamassa on käsittääkseni kuitenkin tiimi, jota parempaa tältä sektorilta ei maastamme löydy ja heillä on onnistumisia vaikeammistakin tapauksista kuin minun. Kiinnostaisi muuten tietää, onko kasvaimen “negatiivinen kasvu” jatkunut vielä entisestään. Viime kuvannosten mukaan heinäkuussa paskiaisesta oli sulanut sentin siivu pois. Mitä pienempi kasvi, sen vähemmän leikattavaa. Erityisesti toivon, että sulaminen olisi tapahtunut sieltä missä kasvi oli verisuonessa kiinni. Tarkoitushan oli korvata kasvaimen mukana poistettava suonenpätkä reisivaltimosta (vai oliko laskimo) irroitettavalla suonenpätkällä, sitä on kuulemma reippaasti ylimääräistä.

Dreenivuodon kanssa kävi sikäli honkkeli tuuri, että viikonlopun aikana reikä tuntui tiivistyvän itsekseen ja vuoto lakkasi, lisäksi huuhteluneste alkoi mennä sisään mukisematta ja kipuilematta. Jotain siis hyvääkin.

Eli nyt vaan odotellaan. Ja odotellaan. Kunnes yhtäkkiä huomaatkin että on keskiviikkoaamu – ja sitten mennään.

Pidä peukkuja, arvostettu lukijani!

24 thoughts on “Neljä päivää vielä

  1. Peukut ovat todellakin pystyssä! Varpaatkin, jos se auttaisi vielä enemmän.
    Heli

  2. Sormet ja varpaat pystyssä, kaikkea hyvää 👍👍 t. Eija

  3. Laulun sanoin: me ollaan( oltiin) “Penasta” huolissamme niin….
    Nyt ollaan kiittimet ristissä ja toivotetaan ja 👍👍👍👍:taan, että kaikki menee hyvin

  4. Peukut pystyssä! Meitä on varmaan monta lukijaa hengessä mukana keskiviikkona!!!

  5. Vihdoin postaus! Hyvin se menee ja päädyt vielä monta kertaa kirurgien esittelykohteeksi kansainvälisiin kongresseihin.

  6. Vaikka varmasti pelottaa, kuulostaa monin tavoin hyvältä. Mene luottavaisin mielin huipputiimin käsiin.👍

  7. Ei tarvitse olla menossa leikkaukseen, eikä mitenkään ajatella kuolemaa, mutta silti kannattaa olla testamentit ja hoitotahdot ajantasalla. Riippuu ihmisestä miten asiat ottaa, haluaako läheisten kanssa keskustella vai laittaako vain paperille tahtonsa. Joko virallisesti, jos semmoisista asioista kyse, tai epävirallisesti jos esim. hautajaisjärjestelyistä. Eihän meistä kukaan tiedä, milloin lähtö tulee. Eipä tarvitse omaisten miettiä. Itse olen jo kauan sitten ilmoittanut, että haluan sinisen arkun (joutuiskohan puoliso sen itse maalaamaan?) mutta nyt on mieliväri muuttunut…hmmm..

    Myönnän, että meille aikuisille lapsille oli pienoinen shokki, kun joku meistä meni vanhempiemme kesäpaikkaan ja kurkisti aitan ikkunasta sisälle: siellä oli kaksi arkkua. Isä oli tehnyt äidille ja itselleen. Nyt siihen on jo totuttu ja äidin arkku on jo käytetty, isä on oman arkkunsa tuonut sisälle kamariin.

    Meidän kulttuurissa kuolemasta puhuminen on vaikeaa, mutta miksi? Se on kuitenkin kaikille edessä.

    Kuten olen kertonutkin, olen itse ollut yli kahdessakymmenessä leikkauksessa ja jo aika monta kertaa miettinyt valmiiksi kuolemat, halvaantumiset summuut. Tähän asti aina selvinnyt pienemmillä vaurioilla. Pessimisti kun olen, niin otan aina huomioon ne negatiivisimmat vaihtoehdot.

    Tulipa tästä alakuloinen kirjoitus. Mutta varmasti olen keskiviikkona rukouksin kanssasi.

  8. Toivotaan että he tosiaan pystyvät leikkaamaan ja saamaan kaikki pois. En todellakaan usko siihen että avaavat ja toteavat ettei voi enää leikata ( kuten edesmennellä kaverilla kävi). Kuulostan hieman ehkä pessimistiltä koska kaverin rapaus on niin tuoreena mielessäni.
    Toivotan sydämestäni onnea leikkaukseesi. Huippuammattilaiset asialla.

  9. Peukut pystyssä täälläkin! Tykkään lukea kirjoituksiasi, kun kuvailet (mieheksi) niin rehellisesti kaikenlaisia tuntemuksia ja ajatuksia, joita syöpäsairaan ihmisen päässä liikkuu. Tutulta kuulostaa – itselläni on harvinainen ja parantumaton syöpä, jonka kanssa olen nyt elellyt 10 kk. Uskon, että siulla on vielä paljon elämää edessä! Itse olen oppinut elämään hetkessä ja iloitsemaan siitä. Tilannettani helpottaa tietysti se, ettei ole enää huoltovastuuta kenestäkään. Odotan innolla kuulumisiasi!
    Eeva

  10. Yksi suuri voitto sinulla jo on! Vain 3% haimasyöpäkasvaimista on net kasvaimia. Hyvin tämä siis menee! Leikkauksesta toivut hyvin kun noudatat fyssarin ohjeita ja rohkeasti vain lähdet liikkeelle. Sitähän tosin olet jo tehnytkin, liikkumista. Siis vain kärsivällisyyttä ja päivä kerrallaan haavan kanssa. Lämpimiä ajatuksia sinulle ja pidän peukkuja!

  11. Onnea matkaan! Ja tsemppiä, peukkuja, sydämiä ja vaikka taikapölyä🙂

  12. Täällä myös yksi lukija toivottaa valtavasti tsemppiä ja sisua ja toki onneakin. Odotan innolla leikkauksen jälkeisiä tunnelmia! Olkoon voima kanssasi.
    PS: Siulla on erinomainen elokuvamaku.

  13. To-del-la-kin pidän peukkuja! Edelleen. Kaikkea hyvää sinulle.

  14. Leikataanko sinulta koko haima pois vai vaan osa haimasta? Poistetaanko muita elimiä?

  15. Peukut on pystyssä! Komppaan sitä, joka kirjoitti testamentin ja hoitotahdon tekemisen puolesta. Ei se manaa huonoa onnea, että nekin on tehty. Olkoon hyvä onni myötä tulevina päivinä ja viikkoina!

  16. Salitermein: jaksaa, jaksaa – periksi ei anneta. Täydellinen luottamus alansa huippuammattilaisiin. 👍👍

    1. Tsemppiä tulevaan, kun nyt siirretty. Peukut pystyssä täälläkin.

Comments are closed.