Pohdintoja

Nyt kun makailee terveenpänä täällä Meilahdessa – pulloon on kuitenkin puhkuttu niin että Sepe Susikin olisi kateellinen ja tippatelinettä on työnnetty lukuisia kertoja koko osasto ympäri ja samaa seuralaista on ulkoilutettu muissakin kerroksissa eli pelkästään jouten ei olla oltu – niin ehtii ajatella kaikenlaista tähän syöpä tautiin liittyen.

Olettaen että niitä etäpesäkkeitä ei edelleenkään ole* ja että kirurgi sai kasvaimenpaskan viimeistä molekyyliä myöten pois, edessä on nyt uusi, tuntematon tie. Katsokaapas, syöpäpotilaana olin kuolemaantuomittu, vammainen, vähintäänkin vajaakykyinen. Olin sisäistänyt etten koskaan parane, samaa hokivat lääkäritkin ja että lääkehoito vain tekee olon siedettäväksi ja hidastaa kasvaimen kasvua. Ja että “päiväni ovat luetut”, paras elinaikaennuste oli 5-10 vuotta.

* haluan kyllä ehdottomasti vielä yhden setin CT-kuvia, että tästä voidaan varmistua. Samaten mielelläni söisin vielä jonkin aikaa Afinitoria, koska tämä on ainoa douppi jonka aikana kasvain pieneni vähän.

Nyt yhtäkkiä olo on kuin kuolemaantuomitulla tai elinkautisvangilla, joka vapautetaan varoittamatta. Minut on armahdettu syöpävankilasta ja kuolemantuomiosta. Miten sopeudun taas elämään kuin normaalit ihmiset? Miten kauan “paraneminen” vie eli kauanko kestää ennenkuin fyysinen suorituskyky on ennallaan? Palaako se keuhkoembolian takia koskaan ennalleen? Itseni tuntien fyysinen suorituskyky on suoraan yhteydessä mielialaan ja itsetuntoon – rapakunnossa mielikin on useammin maassa.

Miten työnteko onnistuu näin pitkän tauon jälkeen? Jaksanko heti täysiä kahdeksan tunnin päiviä vai täytyykö neuvotellla työnantajan kanssa erityisjärjestelyistä?

Toimiiko ruoansulatuselimistö kunnolla? Imeytyvätkö ravintoaineet, erityisesti proteiini, jotta kunnon kohottaminen yleensäkään on mahdollista?

Jaksanko hoitaa oman osani perhearjesta? Sairauden aikana vaimo on ollut pitkälti yksinhuoltaja, miehen maatessa välillä täysin oikeustoimikelvottomana punkan pohjalla  rankkojen syöpähoitojen takia.

Uusiutuuko syöpä?

Paljon isoja kysymyksiä. Paljon pohdittavaa. Joka tapauksessa on opeteltava kokonaan uusi tapa nähdä itsensä. Ei enää pää painuksissa kohti ennenaikaista kuolemaa laahustavana kehäraakkina vaan voimakkaana ja aktiivisena “nuorena miehenä” jolla on paljon saavutettavaa niin töissä, kotona kuin kuntoilussakin. Ja elämä elettävänä! Täysin selvinpäin, muuten. Olen luvannut itselleni 100% päihteettömyyden jos paranen syövästä ja näyttää pahasti siltä että tämä lupaus on pantava täytäntöön. Edellisestä drinkistä on jo kymmenisen kuukautta, joten tästä on hyvä jatkaa 🙂

10 thoughts on “Pohdintoja

  1. Kun et murehtisi nyt juuri, kun sait uuden elämän. 😍

  2. Moni sanoo että hädän hetkellä tekee lupauksia “Jos täältä selviän, lupaan”….. kävitkö tällaista kauppaa?

    1. Jos tarkoitat alkoholin käyttöä, niin mielessä oli ollut lopettaminen jo pitkään. Odotin vaan sopivaa syytä – ja se tuli tästä. Puolikasta haimaa ei todellakaan viitsi kiusata viinalla, sillä on tarpeeksi tekemistä ruoansulatuksessakin.

  3. Paljon on pohdittavaa ja vastaukset pohdintoihin löytynevät pikkuhiljaa tulevan syksyn ja talven aikana. Do not worry about it.
    Eiköhän se pikkuhiljaa löydy myös se toipumiseen tarvittava normaali, tavallinen, välillä jopa tylsä elämänmeno. Eikä sinun tarvitse ruveta ylisuorittamaan, vaikka kasvaimesta/syövästä eroon olet päässytkin. Tavallista elämää sitä vain pitää elellä ja kuntoa kohottaa.
    Jos tähän nyt heittäisi sellaisen filosofisen ajatuksen, että kaikkihan olemme kuolemaantuomittuja, toiset nopeammin ja toiset hitaammin, niin jokaisenhan meistä pitäisi elää kuin viimeistä päivää. Kun emme tiedä filmin päättymisen hetkeä.
    Se on aivan huimaa kuinka lääketiede ja lääkkeet ja yleensäkin sairaanhoito ovat kehittyneet. Onhan siihen tietysti taloudellisia resurssejakin käytetty, mutta hyvä niin. Enempi vaan rahaa ja resursseja syövän hoitamiseen ja sen tutkimukseen.
    On hienoa, että olet päässyt toipumisvaiheeseen kaikkien näiden blogistasi lukemiemme haasteiden jälkeen. On ollut hienoa seurata sinun ja läheistesi ponnisteluja näin kerrontasi kautta ja etenkin kun kerrontasi on ollut hyvin avointa jopa henkilökohtaisella tasollakin.
    Uskonpa että meissä lukijoissa on useita, jotka jakavat tuntosi ja tunteesi omien haasteidemme kanssa painiessamme.
    May the Force, whatsoewer, be with you and your love ones.
    Jaksaa – jaksaa 👊

    1. Kiitokset kiitoksista. Blogin pitäminen on ollut myös tärkeää “terapiaa” itselle. Auttaa kokoamaan ajatuksia ja pahimpien hehtkien ahdistus on parempi purkaa kirjoittamalla tänne kuin läheisten niskaan.

  4. Ihanaa, että kasvain saatiin pois ja leikkaus meni hyvin. 🍀onneksi pääsit Helsinkiin.
    Toivon sinulle pikaista parenemista ja minusta pohdintosi ovat aivan normaaleja. Olethan joutunut miettimään kuolemaa ihan eri tavalla kuin tuo normi mietiskely, että kaikki kuolee joskus ja voin vaikka jäädä huomenna auton alle ja bla bla bla.
    Minusta ( joka sairastaa paratumatonta syöpää) tuollaiset fraasit ovat sietämättömiä. Mutta annettakoon heidän lausijille anteeksi, sillä he eivät tiedä mistä he puhuvat.
    Osaat varmaan arvostaa elämän lahjaa aivan eri tavalla kuin ennen. Yleensähän ihminen vasta huomaa mikä on tärkeää elämässä, kun on menettämässä tai menettänyt sen tärkeän.
    “Gesundheit ist nicht alles, aber ohne Gesundheit ist alles nichts” A. Schopenhauer.

    Paranemista, terveyttä, iloa, rakkautta ja kiitollisuutta elämän lahjasta sinulle Esa.
    Olet sittenkin onnimanni 🍀👍.

    Tv. Pirjo

    1. Sorry Pirjo, jos/kun en osannut paremmin asiaa kuvata. Enemmänkin tarkoitukseni oli tuoda esiin se, että pelkästään se, että on syntynyt on jo niin valtava luonnontieteellinen sattuma, että pelkästään siitä pitää olla onnellinen. Kaikkihan me kuolemme joskus.

      En ehkä valitettavasti ole vielä tällä iällä oppinut ihmisten herkkiä tunteita, kun puhutaan syövästä, enkä ehkä sitä tule koskaan täysin sisäistämäänkään.

      Kyllä minun tavoitteeni on ollut tukea syöpäläistä, vaikkakin välillä epäonnistuen. Onneksi minulla on aina oikeus omaan mielipiteeseeni.

      Minulle, päivä kerrallaan ja elä kuin viimeistä päivää, ovat aikalailla kantavia teemoja omasta elämästä nauttimiseni kannalta.

      Pahoittelen, jos pahoitin mielesi filosofoinnillani.
      Terveisiä kemo-sädehoito-periodin toiselta viikolta <o.

  5. Hei Heikki,

    Kaikki hyvin. Et pahoittanut mieltäni. Sanoit juuri sen, mikä voisi lohduttaa.
    Oma kommenttini osui ikävään saumaan, olin napannut aamulla 40 mg Dexamethasonia ja se tekee minusta ajoittain aggressiivisen vihaisen mummon, joka voi suuttua mistä vain tai pahoittaa mielensä mistä vain…miehenikin sanoi, että nyt siirryn yläkertaan pakoon kun olet niin arvaamaton.
    Minä yleensä viilipytty ja mieheni tosi temperamenttinen.
    Ystäville jo kerrottu, ettei kannata sitten tulla kylään näinä päivänä. Ruskakin pakeni nukkumapaikalleen. Onneksi menee ohi tämä olotila.

    Muuten Mottosi eivät ole minulle vieraita, päivä kerrallaan ja ei turhia murheita huomisesta sekä jos haluaa toteuttaa toiveita, niin nyt on oikea aika. Kävimme juuri siksi lomalla Islannissa, vaikka en pari viikkoa ennen lomaa tiennyt pääsenkö, hyvin meni. Ja muistot lomasta auttavat sietämään 8. kemoblokin.

    Hei toivon sinulle voimaa noihin hoitoihin. Tärkeintä, että auttavat ja voit parantua.
    No niin. Meidän syöpäläisten on pidettävä yhtä.

    Terveiset sinne kotisuomeen.

Comments are closed.