Aatami ja Eeva

Raamatun luomiskertomuksen mukaan nainen luotiin miehen kylkiluusta. Jonkinlaista suvutonta lisääntymistä on ilmeisesti meneillään meidänkin aviovuoteessamme. Syöpäleikkauksessahan minulta murtui oikealta alhaalta kylkiluu. Se oli jo kertaalleen parantunut. Nyt kylki on kuitenkin niin juuttaan kipeä, että tulee väistämättä mieleen olisiko joku yrittänyt vaivihkaa repiä sieltä nukkuessani jotain irti. Yön pimeinä tunteina mietin jo, että olisiko kasvain tekemässä paluuta, mutta kai se herranjestas olisi CT-kuvissa jotain vinkkiä olemassaolostaan antanut.

Kävin sunnuntaina itkemässä pipiä kuvetta aluesairaalassa. Heti tuli kotoisa olo, kun kaikki hoitajat muistivat ja kyselivät kuulumisia. Täyttä verenkuvaa tai ultraäänikuvausta ei saatu koska sunnuntai. Maanantaina sitten kuvattiin, ensin ultra ja sitten keuhkot. Hiukan tuli ikäviä muistoja mieleen uä-huoneesta mieleen. Edellisen kerran kun kyseisessä huoneessa vierailin, lopputulos oli syöpädiagnoosi. Kuvantavalle lääkärille tämän sanoinkin.

Olisiko tästä johtunut, että lekuri alkoi reaaliajassa kertoa löydöistä joita monitorilla näkyi, eikä pantannut tietoa vedoten että erikoislääkärin pitää ensin analysoida kuvat. (erikoislääkäri piipahti paikalla session lopuksi.) Sisukseni ovat kuulemma ok ja diagnoosi kääntyi vierasesineen suuntaan, mahdollisesti huuhteludreenin alapään metallilankaan, joka olisi lähtenyt vaeltamaan ja teki kipua kylkeen. Illalla soitti vielä päivystävä lekuri, joka oli kollegansa kanssa samaa mieltä. Ihmetteli keskustelun päätteeksi, olenko saanut lääkintäalan koulutusta, kun “olen noin hyvin asioista perillä?” Nauroin että elämänkoulua vaan. Totta on että sairaalassa eri osastoilla kuluneen vuoden aikana maatessa ammattikieli on jäänyt aika hyvin mieleen ja tokihan minä muistan lääkitykseni grammalleen ulkoa.

Lisää valitusta. Mystiset nivelkivut jatkuvat edelleen. Mitä isompi nivel, sen kipeämpi on. Kävin jo työterveydessä tilailemassa verikokeita reuman poissulkemiseksi. Tohtorin kanssa ihmeteltiin, kun tietojani ei löytynyt koneelta. Myöhemmin selvisi, että työnantaja oli sairauslomani aikana vaihtanut työterveyspalvelujen toimittajaa. Siinä meni 70 euroa aivan turhaan taivaan tuuliin. Mistäpä tuonkin olisi taas arvannut.

Salilla käyminen (lue: itsensä nolaaminen) jatkuu samaten. Koetan hakea kadonneita (ennestään olemattomia) voimia snadisti lyhemmillä sarjoilla ja käymällä treenikerralla koko kropan läpi. Yksi kerta viikossa julkista itsehäpäisyä riittäköön toistaiseksi. Tähän lisäksi yksi vähän rankempi aerobinen harjoite ja yksi kevyempi, palauttava niin onpa ihme jos ei ala kevääseen mennessä tuloksia näkyä. Tulisi perhana lumet pian, niin pääsisi hiihtämään, niin voisi munata itsensä metsäladullakin.

Paino pyörii vähän 90kg molemmin puolin. Viimeksi olen ollut näin kevyt armeijasta päästyäni vuonna 1993. Oikeastaan aika mukava olo. Varjopuolena tietty se, että mikään vanha vaate ei enää istu päälle, etenkään housut. Edes henkseleillä ja vyöllä.

Freddie Kruegerin ja Wendy O. Williamsin rakkauslapsi voisi näyttää tältä. Pyytäisitkö treffeille?

Naamakin alkaa olla taas inhimillisemmän näköinen kuin jokunen vko sitten, jolloin päällä oli yhtä aikaa taliköhnä ja silmätulehdus. Tuon kuvatuksen kun saisi valettua lateksiin niin ensi Halloweenin ykkössuosikkinaamari olisi siinä. Kävi mielessä luoda feikkiprofiili Tinderiin oheisella kuvalla ja katsoa onko joku sinkku niin sokea/epätoivoinen, että raapaisisi tuolle kuolinnaamiolle matchin.

Maanantaina 19. marraskuuta palasin töihin. Kivaahan tuo oli, kollegat olivat muistaneet hauskalla kortillakin. Eka päivä meni työkaluja toimintakuntoon saattaessa, huomenna alkaa lapiointi. Osasairauspäivärahapäiviä jäi vielä 30 käyttämättä. Onhan noita hyvä olla jemmassa. Pirustako sitä koskaan tietää, mitä tässä terveydentilan kanssa vielä tapahtuu.

One thought on “Aatami ja Eeva

  1. Mitähän kaikkea sieltä vielä löytyykään, toivottavasti ei mitään isompia esineitä😇 Eikö sitä oteta pois?

Comments are closed.