Mitäs sit?

  • Vakava Sairaus ™ selätetty – check.
  • Palaa työelämään – check
  • hoida kehoa ja kohota kuntoa – check
  • yritä olla taas aviomies ja iskä – check.

Mutta mitäs sitten? Miksi elämäni tuntuu hetkittäin tyhjältä?

Vakavasti Sairaana ™ olin kiinnostava. Puolitututkin Ihmiset tiedustelivat vointiani. Olivat huolissaan. Lukivat hajatelmiani blogista. Kommentoivat some-postauksiani.

Nyt terveenä huomioarvoni on laskemaan päin. Minusta on tulossa tapettia, harmaata massaa. Jälleen yksi työssäkäyvä, öljyä tihkuttavalla farmariautolla ajava asuntovelkainen perheenisä, kaltaistensa joukossa. Huonompi homma – näin huomiotaloudessa kun eletään. Onneksi perheen elanto ei kuitenkaan riipu some-seuraajien määrästä.

En tietenkään vaihtaisi terveyttäni miljoonaankaan blogikävijään tai kymmeneentuhanteen peukutukseen. Hetkittäin huomaan kuitenkin kaipaavani sitä ylimääräistä huomiota, jota sain niin omaisiltani kuin hoitohenkilökunnaltakin. Omituista. En ole koskaan pitänyt itseäni “huomiohuorana”, mutta näinpä vain minäkin punnitsen arvoani muiden suoman huomion kautta.

Myös parisuhde toipuu syöpävuodesta hitaasti. Puoliso joutui vuoden ajan hoitamaan päivätyönsä, kolme lasta, kodin ja pihan sekä siinä sivussa vähän minuakin. Vailla tietoa siitä onko hän muutaman vuoden päästä kolmen pojan yksinhuoltaja isännän puskiessa turvetta kirkkomaalla. Aivan kuten tunnollinen työntekijä sairastuu vasta vuosiloman alkaenssa, hänkin on väsähtänyt vasta nyt.

Lapset taas ovat unohtaneet tapahtuneen. Joskus satunnaisesti saattavat sivulauseessa viitata “… silloin kun isi oli sairas.” Minä yritän nyt vuorostani ottaa enemmän vetovastuuta perheen arjesta, mutta parantamisen varaahan aina olisi. Omassa duunissa tulee uutta asiaa sitä tahtia, että perjantai-iltapäivänä olen jo aivan tööt. Rakastan duuniani ja sen tuomia haasteita. Kahdessa kuukaudessa olen oppinut tietotyöstä enemmän kuin edellisessä työpaikassa kahdessa vuodessa. Pari ylimääräistä muistikampaa ei olisi kuitenkaan pahitteeksi. Ja ylimääräiset hermot kakaroiden tappeluiden selvittämiseen: “Toi sai pelata 15 minuuttia enemmän kuin mä!”

Täshtä niinku aishtii elintarvikevärin E232 ja… emmämuishta!

Alkoholin jäätyä pois elämästäni olen löytänyt itsestäni – suureksi yllätyksekseni – moralistin. Työpaikan perjantaisiin pulloarvontoihin osallistuminen ei huvita entisellä tavalla, vaikka palkinnosta voisi ollakin puolisolle iloa. Tosin eipä hänkään juuri alkoholia käytä. Yritän vältellä yöpymistä vaativia työmatkoja, koska vapaaehtoinen iltaohjelma ei vesipojalle ihmeitä tarjoa. Edellisessä duunissani yökerhon baaritiskin takana katselin ja kuuntelin humalaisia kymmenen vuotta. Olen jo nähnyt kaiken mitä sillä skenellä on tarjottavana ja kuullut kaikki tarinat, usko pois.

Joskus olen leikitellyt ajatuksella liittyä kahvitaukojen alko-keskusteluun kertomalla, että uusi harrastukseni on brasialaisten myrkkysammakoiden erittämän liman nuoleskelu. Miksi te katsotte minua noin? Neurotoksiini se on siinä missä etanolikin. Luin jostain, että jos alkoholi keksittäisiin vasta nyt, se kriminalisoitaisiin saman tien. Sen verran tiukasta myrkystä kuitenkin on kyse.

Hassua miten alkoholi on edelleen suomalaisille kutkuttava aihe. Sen kanssa mitataan miehisyyttä äijien saunailloissa tai siideri-skumppasekoiluille hihitellään tyttöporukoissa. Omista känniseikkailuista puhutaan vähän rehennellen ja kuulijakunta antaa positiivista palautetta. Määrän sijaan laatua preferoivat hifistelijät jaksavat vertailla käsityöläisoluiden ja viskien taivaallisia makuvivahde-eroja. Karu tosiasia kuitenkin on, että makuaisti turtuu jo parin ravintola-annoksen jälkeen. Näiden jälkeen aistitut makuvivahteet ovat kuvitelmaa.

Hetkittäin kuitenkin ajattelen kaihoten, miten hyvältä Jack-n-Coke maistuisi Motörheadia perjantai-iltana kuunnellessa – enkä juo sitä maun takia vaan tullakseni känniin – tai miten ensimmäinen lasillinen hyvin dekantoitua punaviiniä nostaa pipppuripihvin ihan uudelle tasolle. Puolikkaalla haimalla ei viitsi kuitenkaan ruveta viinan kanssa läträämään. Jääpähän viikonloppuisin paljon enemmän tehokasta peliaikaa, kun ei enää krapulapäiviä.

Näillä ikävuosilla alkoholin käytön hyötysuhde on muutenkin kääntynyt päälaelleen. Parikymppisenä saattoi juhlia kolmen päivän metallifestivaalit ja kärsiä yhden päivän krapulan. Viisikymppisten lähestyessä yksi poikien kanssa ulkona vietetty ilta vaati jo kolmen päivän palautumisen. Eipä juuri kannata.

Ja sitten urheilua. Hiihtäen menee jo 15km lenkki perinteisellä ja tunti trainerilla maantiepyörää polkien ei tuota tuskaa. Pirkan Pyöräily on edelleen tavoitteena. Matka tarkentunee lähempänä starttia. 40km menee varmasti, satanen on kysymysmerkki. Täysmatkaan ei ole eväitä vielä tänä vuonna. Mutta ainahan on ensi vuosi…

7 thoughts on “Mitäs sit?

  1. Voin vain kuvitella, kun itselläni ei ole ollut yhtä hyvä tuuri 8) Niin se arki palaa elämään ja kaikki vanhat murheet taas nousevat uudelle tasolle. Hyvä niin, ne eivät tapa 🙂

  2. Olisi huippukivaa ™ jos kirjoittaisit enemmän treeneistä ja sen sellaisesta! Jäin koukkuun blogiisi ja harventunut tahti vie ilon elämästä. Kansa vaatii siis lisää!

    1. Katsotaan nyt.. sykekäyrät ja treenipäiväkirjat tuskin oikeasti kiinnostavat muita kuin hikoilijaa itseään. Jos keksin jonkun oman näköisen tulokulman aiheeseen niin ehkä sitten.

  3. Juu, minä olen vain äiti, mutta yhtä lailla siinä ehti kokea tuon saman huomion ja sen loppumisen. Sehän loppui ihan seinään kun vauva syntyi! Toki silloin sai huomiota vauvan äitinä, mutta kysymykset ja ihastelu koskivat aina vauvaa.

    Paitsi kerran. Suuressa marketissa joku ehkä 50-vuotias nainen oikein juoksi minun luokseni ja kysyi mitä MINULLE kuuluu. Ja jatkoi sitten, että hän muistaa niin hyvin kun kaikki kysyivät aina vauvasta eivätkä koskaan äidistä! Vauvasta hän ei kysynyt mitään. Vähän pahoitin mieleni. 😉 Olihan se vauva nyt niin ihana!

    Syytämme hormoneja tuosta. Sinunkin tyhjyyden tunne kaiken tapahtuneen jälkeen on enemmän kuin luonnollista. Onhan sitä olemassa selviytyjän masennustakin. Sairaus oli iso osa identiteettiäsi ja siitä seurasi myös muita kuin huonoja asioita. Esimerkiksi somesivustot, joista saadulla osaamisella voit mahdollisesti saada joskus itsellesi uuden työpaikan, ja sitten puhutaan jo isoista hyvistä asioista! Nyt ne toivat sinulle mielenvirkistystä ja sitä huomiota.

    Erään tuttuni lapsi sairastui syöpään ja vanhempien tukiryhmässä esitettiin kysymys “mitä hyvää sairaus on teille tuonut?”. Ensimmäinen ajatus oli tietysti “no ei v***u mitään!”, mutta vähän tarkemmin ajattelemalla vaivattomasti löytyi kaikenlaista uusia ystäviä, hienoja kokemuksia Lastenklinikan kummien toimesta jne. Tietenkin ne kaikki olisi vaihtanut silmää räpäyttämättä pois lapsen terveyden edestä. Koska sairastumista ei voi valita tai vaihtokaupalla poistaa, saa sairausaikanakin olla kivoja juttuja, joita ei muuten pääsisi kokemaan.

  4. Ajattelen nykyisin hyvin samalla tavoin tuosta alkoholilla hifistelystä: jos maistelu (siis enemmän kuin pieni tilkka) johtaa koko viini- tai viinapullon kumoamiseen, tai jos “hifistelyä” harrastetaan joka mutkassa, eiköhän siinä takana ole aina jonkin sortin humaltumisen hakeminen. Sen voi vaan yrittää naamuioida vaikkapa sitten “harrastuneisuudella”. Mutta lopultakin alko on aika tarpeeton aine👍

  5. Moi. Kiitos uudesta postauksesta – kyl mä ainakin käyn täällä edelleen katselemassa aika ajoin josko uutta matskua on tullut julki. Oikeasti kiinnostava lukea miten paraneminen ja normaaliin arkeen palaaminen etenee kaiken kokemasi jälkeen. Itse menetin oman isäni viime kesänä syöpään. On vaan todella vaikea kuvitella sitä tunteiden vuoristorataa ja fiiliksiä mitä olet kokenut ja tällä hetkellä koet. Puet ne kuitenki mielenkiintoisella tavalla hienosti sanoiksi 😊

    BR,
    Mikko M

  6. Tuosta kaikesta on vielä hyvin vähän aikaa! Ehkä vasta jokusen vuoden päästä sairausvuoden saa asettumaan osaksi elämän palapeliä ja näkee sen vaikutuksen?

    Hienoa, että lapset elävät niin hetkessä, että he eivät oikein edes muista koko asiaa.

    Toivottavasti sinulla ja vaimollasi on töiden ja lasten pyörityksessä aikaa joskus ihan vain toisillenne. Jotta saatte olla kiitollisia toisistanne ja siitä, että elämäsi jatkuu.

    Valoa kevääseen!

Comments are closed.