Category: Byrokratia

Polvillaan tai seisaallaan

Varoitus: seuraava blogiteksti sisältää runsaasti alatyylisiä ilmaisuja ja selvästi tunnistettavia kiroilusanoja. Tiedän, että sinä poikani ystävä NN luet silloin tällöin tätä blogia. Ehdotan että siirryt jollekin Minecraft-sivustolle NYT, koska en halua joutua selittelemään vanhemmillesi mistä olet oppinut tällaisia sanontoja.

Lisäksi tämä kirjoitus on aivan liian pitkä blogitekstiksi.

Oma kuvitus.

Tänään jouduin ensimmäistä kokemaan, mitä on kerjääminen. Se ei ole mukava tunne, seisaaltaankaan. Mietin myöhemmin, oliko seisaallaan pysyminen joku epätoivoinen yritys säilyttää illuusio ylpeydestä. Yhtä kaikki nöyryyttävää miehelle, joka on elättänyt itsensä koko aikuisikänsä. Jota tulee ensi kesänä täyteen 49 vuotta. Edellyttäen, etten ole sitä ennen kuollut tähän tautiin, jota en pyytänyt, jota en halunnut ja jota en todellakaan usko ansainneeni.

Kerjääminen tapahtui Taysissa. Laadimme kertaluonteista avustuspyyntöä Syöpäsäätiölle sosiaalityöntekijän kanssa. Tämä liittyy siihen uuteen syöpälääkkeeseen. Kriittisemmän lukijan mielestä asiasta on jo valitettu tarpeeksi.  Aamun harmaassa valossa en ole täysin eri mieltä kanssasi.

Miltä nyt tuntuu?

Vaikka tekisi mieli kirjoittaa tähän kaikki mahdolliset kirosanat yhteen, en tee niin. Moderni mies tunnistaa tunteensa ja osaa ilmaista ne rakentavalla tavalla. Kuulemma.

Kyllä, olen vihainen. Nöyryytetty. Katkera. Sydänjuuriani myöten v#ttuuntunut siihen, että elämä ja unelmat on otettu minulta tilapäisesti pois. Aika näyttää mitä saan tilalle. Lisää  vastoinkäymisiä. Ehkä jotain muuta. Ehkä yksisarvisia, sateenkaaria ja teletappeja. 

Ensi kesänä piti rakentaa terassi tai autokatos/varastorakennus kotitalomme yhteyteen. Taisi jäädä rakentamatta. Miksikö? Syöpä, ei voimia, ei rahaa.

Ensi kesänä perheen piti tehdä kiva yhteinen lomamatka. Haista la vista sillekin suunnitelmalle.

Ensi kesänä suunnittelin pyöräileväni vähintään 5.000 km. Varmaan joo, jos on vara palkata ambulanssi ja ensihoitoyksikkö.

Ihmisten kaksinaamaisuus

Tämä ilmiö ei koskaan lakkaa hämmästyttämästä minua. Mä kuulin, että sä olit sairastunut vakavasti. Sä tiedät että sulla on aina mun tukeni, me kaikki tuetaan sua, sä oot hyvä jätkä”.

Blaa. Blaa. BLAA.

Kyseinen esimerkki on oikea henkilö. Suosittu, menestynyt elämässään kaikin mahdollisin tavoin. Eikä siinä mitään. Älykkyys ja kunnianhimo eivät ole minun määrääviä luonteenpiirteitäni eikä se ole minulta pois, jos muilla on niitä. Good for him! Olen kuitenkin saanut vanhanaikaisen kasvatuksen, jossa Mies pitää sanansa. Mies. Isolla Ämmällä. Muuallakin kuin lauseen alussa. Löysillä puheilla on minun silmillä sama arvo, kuin sillä löysällä tavararalla jota myös turistiripuliksi kutsutaan.

Käytin alun toista tuntia sairasloma-aikaani, että olisit voinut tukea minua henkilökohtaisesti viidellä eurolla. Haluaako joku sieltä yläkatsomosta esittää valistuneen arvauksen, toteutuiko tämä koskaan? Eikä tämä ole edes likimainkaan ainoa esimerkki.

Ihminen menneisyydestä, jolta tarjoudun ostamaan hänen ammattitaitoaan kohtuullisella korvauksella voidakseni vuorostani ansaita pienen summan rahaa perheeni elatukseen. Ei vaivaudu vastaamaan edes viesteihini, joiden tiedän menneen perille. Siitä pisteet, että et ollut luvannut minulle yhtään mitään. Minä kuitenkin pyysin nätisti ja tarjosin rahaa.

Nähtävästi olet kuitenkin saanut erilaisen bisneskasvatuksen  kuin minä. Jos toimisin pienyrittäjänä ja potentiaalinen asiakas lähestyisi rahaa kädessä, saattaisin sanoa että “sori, auttaisin mielelläni, mutta työkirja on täynnä seuraavat kolme kuukautta eteenpäin”. Hätävalheenakin se osoittaisi käytöstapoja ja tiettyä tyylitajua.

Ihmisten välinpitämättömyys

Sairauteni tultua julkisuuteen sain runsaasti lämpimiä yhteydenottoja perheemme ystäviltä, niiltäkin jotka olivat enemmän ns. vaimon ystäviä. Jokainen niistä kosketti ja lämmitti. Sen sijaan yhdenkään lapsemme leikkikaverin vanhemman tai naapurin en muista sanallakaan tai eleelläkään osoittaneen noteeranneensa, että naapurissa on aviomiehen paikka auki, jos tämän sairauden kanssa oikein huonosti käy. “No mikä hätä sillä on, tossahan se työntää lumia!” Niin työntää. Sykemittari koko ajan päällä. Paita läpimärkänä. Keskittyen hengittämään nenän kautta sisään, suun kautta ulos. PT:n mukaan tämä auttaa sykkeen tasaamisessa. Toivoen, että puristava tunne rinnassa on vain ohimenevää ja stressin, ei sydänkohtauksen ensioire.

Joidenkin ihmisten pikkusieluisuus ja typeryys

Läppärin FB Messenger piippaa. Joku airut katsoo asiakseen tuoda tietooni että “hei, tiesitkö että suljetussa FB-ryhmässä NN joku ilmiantaa kaikki sun postit!”. Tässä kohtaa totaalinen aivojumi. Luulin että FaceBook on ajankuluväline, ei koko elämä.

  1. kielikelloja en ole koskaan sietänyt.
  2. ei minun ole pakko olla koko FaceBookissa, saati kuulua yhteenkään sen suljettuun, yhden asian ryhmään.

Tämän otannan perusteella jäsenistön valtaosan maailmankuvan laajuus lienee mehupillin luokkaa. Onneksi on teknologia. “Kiitos tiedosta”, MUTE CONVERSATION ja EROA RYHMÄSTÄ. Problem solved. Profit.

Aikaa vapautettu tuottavampaan käyttöön. Harmi sinänsä, että ko ryhmässä oli ainakin kymmenkunta mielenkiintoista ja älykästä henkilöä. Ehkä törmään heihin muualla. Jäi muutama hyvä keskustelu kesken. Ja ei-asiapitoiset keskustelutkin olivat oikein viihdyttäviä. Niitäkin kaipaan. Toisaalta, viikon päästä olen taas työelämässä, joten eiköhän tuo ikävän tunne jää lyhytaikaiseksi.

Miksi uskon edelleen ihmiskuntaan

Oma kuvatus.

Dreeni vuosi eilisaamulla jälleen. Vihreää visvaa pitkin seiniä. Yhteys gastroenterologian polille. Eivät halua tietää minusta mitään, koska varsinainen hoito Taysissa tapahtui syöpäosastolla. Minua pompotellaan kuin syljestä lämmintä palloa. Kerjäysreissulta poistuessani kävelin samalle syöpäosastolle, jossa olin hoidossa viime vuonna. Esitin asian Vieraalle Hoitajalle. “Istu tuohon”.

Hetken päässä olen toimenpidehuoneessa. Tuttu Hoitaja nuoremman kollegan kanssa purkaa tufferointiani. Teemme koehuuhtelun letkun läpivienti näkyvissä. Ei pisaraakaan ulos. Siitä huolimatta Tuttu Hoitaja miettii hetken, mainitsee “periaatteessa Acutan kautta, mutta…” ja poistuu huoneesta viideksi minuutiksi.

Hänen palattuaan minulla on optio seuraavalle päivälle dreenin vaihtoon. Virkatietä tämä olisi tarkoittanut 6-8 tuntia odottamista Acutassa, jonka jälkeen ehkä olisin nähnyt lääkärin, jonka jälkeen olisi alettu ehkä soitella, säätää ja konsultoida. Kas kummanhauskaa. “Where’s a will, there’s a way”

Sovimme koehuuhtelusta kotonani tiettyyn kellonaikaan. Jos aamullakin vuotaa, mies operaatioon. Muussa tapauksessa halipusi ja päivänjatkoa. Ei vuotanut. Mysteeriksi jäi, miksi sylki sapen pihalle eilen.

Tuttu Hoitaja ja nuorempi kollegasi. Teidän kaltaistenne ihmisten vuoksi uskon edelleen ihmiskuntaan. Te ymmärrätte että potilas on ihminen ja byrokratia sitä itseään. Jos se olisi minun päätettävissäni, lennättäisin koko Taysin RS1:n riemulomalle Rivieralle. Alkaen tohtori H:sta (joka paransi yhdellä lauseella elämänlaatuani 80% säätämällä kesken kiireidensä kipulääkitystäni lennosta, onnistuneesti), hoitajistanne – erityisesti hoitaja V:stä joka löi minua sormille kun tupelsin ensimmäisessä dreenihuuhtelussa -aina ruoanjakelija/laitossiivoojaan saakka joka toi oma-aloitteisesti iltapalalle jotain sellaista jota minunkin kävi syöminen, kun olin pisemmän aikaa osastollanne.

EDIT: yöllä kirjoitetuilla blogiteksteillä on taipumus olla joskus tarpeettoman kärkeviä. Siloiteltu vähän enimpiä.

Jälkikirjoitus – se on joskus niin pienestä kiinni:

Teysuno rajattiin eritysikorvattavaksi  vain mahalaukun syöpään 1.9.2017. Minun haimasyöpäni löydettiin 13.10.2017 eli kuusi viikkoa myöhemmin. Jos kasvain olisi löydetty jo syyskuussa, minulla ei olisi hätäpäivää lääkkeen kustannuksen suhteen.
Toivotan päätöstä mukana tekemässä olleille rattoisia yöunia. Joskus sitä pitää olla ihmisellä melkoisen paska säkä.

500 Big Boys – say hello to Teysuno

Teysuno. Tämä on minulle valitun toisen syöpälääkkeen kauppanimi.

Hyviä uutisia:

Teysuno sisältää kelpo tohtorimme mukaan ainesosia joka tekee siitä paljon kapesitabiiniä paremman vaihtoehdon, vähemmin haittavaikutuksin. Ei enää sydänkohtauksia. Ei suolistovaurioita.

Huonoja uutisia:

Kahden viikon käyttöannos maksaa minulle 500 euroa kuukaudessa. Kela ei korvaa tästä senttiäkään, koska Suomessa on päätetty, että mainittu lääke korvataan vain vatsasyövän hoidossa. Ei minkään muun.

No.

Onhan se, asian poliittisen korrektisti ilmaistakseni, “melko paljon rahaa kolmelapsissa perheessä toimivalle toiselle palkansaajalle”. En kerro, montako prosenttia nettoansioistani terveenä saati nyt osasairauspäivärahalle joutuessani, mutta lukija voi vapaasti tehdä äänensävystäni omat johtopäätöksensä.

Tässä vaiheessa emme tiedä montako sykliä tätä lääkettä tarvitaan. Tämä kuukausi mennään joka tapauksessa niin, että syön vain tetsolomidia viisi päivää. Tämä on korvattava lääke, sen suhteen ei ole huolta. Tammikuu pelastettu. Voin huoletta urheilla ja kerätä voimia.

Minulle jää aikaa noin kuukausi raapia jostain kasaan sotasuunnitelma, mistä revin N kuukautta tästä eteenpäin, joka ikinen kuukausi 500 euroa ylimääräistä käteistä. Tietää pitkää iltaa taskulaskimen ja ruutuvihon kanssa ruokapöydän ääressä. Aloitetaan vaikka Syöpäsäätiön kertaluonteisesta, harkinnanvaraisesta anomuksesta, joka hyväksyttynä läpimennessään todennäköisesti kattaisi osan ensimmäisen lääke-erän kustannuksesta.

Kyseessähän on siis sama säätiö, jolle perustamani nimikkokeräys “Pelastakaa Miehet”-kampanjaan on tuottanut tähän päivään mennessä 2.265 euroa ystävällisten, hyväsydämisten yksityislahjoittajien toimesta. Tätä Team Syöpäläinen-pyöräilytalliakin ensi kesän Pirkan Pyöräilyyn tässä organisoin, sairastelun ohessa.

Lohdun sanoja

Kelpo tohtorimme mukaan tiimin jäsenet käyvät nyt kollegakontaktejaan läpi vaihtoehtoisten hoitomuotojen löytämiseksi sekä Suomessa että Pohjoismaissa. Olen tietenkin toiveikas. Ongelmahan on syöpäni harvinaisuus. Esiintyvyys 1:100.000.

Johtopäätös

Olisikohan viisas liike ostaa tätä Teysuno-lääkettä valmistavan tehtaan osakkeita? Syövän hoito tuntuu olevan melko tuottavaa liiketoimintaa.

Syövän parantaminen taas olisi huonoa bisnestä. Ei enää markkinoita tuotteelle eli syöpälääkkeelle.

Syöpäläisen Suuri Acuta selviytymisopas

Syöpäläisen Suuri Acuta selviytymisopas

Tampereen yliopistollisen keskussairaalan ensiapupoliklinikka Acuta on ehtinyt Syöpäläisellekin tulla tutuksi. Ajattelin kirjata omiin kokemuksiini nojaten muutaman vinkin, jolla ensikertalainenkin selviää “isosta talosta” mukavammin.

Disclaimer: lähipiirissä ei työskentele hoitoalan ammattilaisia, joten älä lue kirjoitusta  iltapäivälehtityylisenä “50 asiaa joita hoitohenkilökunta inhoaa”.  Lähtökohta nion vilpitön halu helpottaa osapuolten kanssakäymistä. 

Koska “kannattaa” mennä:

  • viikonloppuyöt, isot kesätapahtumat (Tammerfest yms) pakkaavat ensiavun täyteen, jolloin “juhlatunnelmaa” piisaa. Eli jos nautit humalaisten möykkäämisestä ja festaritunnelmasta, se lapsesi etusormeen tullut tikku kannattaa ehdottomasti tulla vedättämään juuri tuolloin 😉
  • kääntäen: arkiaamuisin Acutassa voi olla hyvinkin rauhallista pl. maanantai.

Varustus

  • mukavat, rennot vaatteet. Jos syksy tai talvi, pukeudu kylmimmän sääennusteen mukaan. On mahdollista että sisäänmennessäsi on syksy ja kotiutuessasi talvi. Tällä viittaan sekä arvaamattomiin sääoloihimme että Acutan ajoittaisiin legendaarisiin ruuhkiin. Kerrospukeutuminen on pop. Riippuen mistä ovesta lähdet, odotusaulassa voi olla kylmä. Turha hankkia flunssaa kotiinviemiseksi.
  • vesipullo ja pieni määrä ravintoa
  • niskatyyny (kts “kakkospesä”)
  • luettavaa
  • korvatulpat
  • läppäri/tabletti/kännykkä, laturi.
  • jos kotona on nimelläsi mietoa rauhoittavaa lääkettä, voi olla hyvä idea ottaa yksi. Muu säännöllinen lääkitys samaten. Rauhoittavaa ei kuitenkaan niin isoa annosta, että muutut kuolaavaksi zombieksi. Asiointi hoitohenkilökunnan kanssa vaikeutuu huomattavasti, jos sotua kysyttäessä vastauksesi on “gööblöörgh!”

Oikea mielentila

  • olemme julkisen terveydenhoidon piirissä, emme “Greyn Anatomian” fantasiasairaalassa. Sinulla potilaana ei ole oikeutta paukuttaa nyrkkiä pöytään “minä olen VERONMAKSAJA, missä se MINUN lääkäri viipyy?” Newsflash: me muutkin olemme veronmaksajia. Jos haluat VIP-palvelua, hankkiudut yksityiselle sektorille ja maksat itsesi paremman ilmaisun puutteessa kipeäksi.
  • Saapumisjärjestys ei ole palvelujärjestys. Hoitohenkilökunta hoitaa potilaat arvioidussa kiireellisyysjärjestyksessä. Eniten huutava ei ole aina eniten kipeä.
  • Kun tulet Acutaan, asennoidu että “this visit takes how long it takes.” Ruuhkan aiheuttajia voi olla monia. Influenssaepidemia. Syksyn ensimmäiset liukkaat ja kaatuiluvammat. Ja aina kun pihaan kaartaa ambulanssi kiireellinen tapaus mukanaan, vuoronumerosi tipahtaa pari pykälää.
  • keskity tekemään olosi mahdollisimman mukavaksi. Jos pääset kolmospesälle ilta- / yöaikaan, koeta nukkua.

Saapuminen

  • “ykköspesä” eli ilmoittautumisautomaatti. Kelakorttia koneeseen, seuraa ohjeita.
  • seuraavaksi hoidontarpeen arviointi, jossa hoitaja haastattelee sinut lyhyesti ja kartoittaa tilanteesi ja määrittelee kiireellisyytesi.
  • seuraavaksi “kakkospesälle” eli isoon aulaan odottamaan. Täältä sinut kutsutaan siinä järjestyksessä, kuin tapauksesi edellyttää ja mitä talon resurssit antavat myöten. Saatat viettää “kakkospesällä” tunteja, joten pakkaamasi varustus erottaa sinut travelleriksi turisteista. Niskatyyny mukavoittaa torkkumista. Korvatulppia ei vielä, ettet missaa omaa nimenhuutoasi.
  • aikanaan pääset “kolmospesälle” eli vuodeosastolle. Älä vielä riemuitse. Henkilökohtainen ennätykseni “kolmospesällä” on kuusi tuntia ennen lääkärin tapaamista. Homma ei todellakaan ole vielä ohi. Tee olosi mukavaksi, unohda aika, yritä levätä / nukkua. Vuodepuolella petipaikat on eristetty vain verhoilla, joten hälyä riittää kellon ympäri, toisin kuin osastolla. Korvatulpat rohkeasti käyttöön. Naapurimummon kuorsaus ja vastapäisen juopon “KÄK KÄK KÄK” -delirium-mölinä tarjoavat ääniviihdettä 24/7.
  • tsekkaa hoitajalta onko sinulla lupa nauttia nestettä ja/tai ravintoa. Tämä riippuu täysin siitä, minkälaiseen operaatioon olet tullut.

Vuorovaikutus hoitohenkilökunnan kanssa

  • peruskohteliaisuudella ja pienellä huumorilla pääsee pitkälle. Huutamisella ja v#ttuilulla ei. Musta huumori on etenkin hoitajien keskuudessa yleistä.
  • jotkut lääkärit pitävät teitittelemisestä, hoitaja tavallisesti sinuttelee jos sitä ehdotat.
  • sotua kysytään joka käänteessä, se pitäisi osata ulkoa
  • vastaa lyhyesti ja ytimekkäästi esitettyihin kysymyksiin. Kerro faktat, älä jaarittele. Lääkärin saapumista odotellessa on hyvä kerrata pääkohdat mielessäsi valmiiksi.
  • Jos tarvitset jotain, paina kelloa äläkä ryntää tiskille. Täällä ei ole kuitenkaan “pöytiintarjoilua” eli tarvitsemasi vesilasin voit hakea myös itse (edellyttäen että lupa nauttia nestettä ja ravintoa)
  • älä kysele sydänfilmin ottajalta tai CT-kuvantajilta tuloksia. Hoitava lääkäri kertoo ne sinulle aikanaan.

Lääkärin saapuessa

  • yövuorossa edessäsi saattaa seistä lääkäri, joka on tehnyt jo 16h töitä, nähnyt sata potilasta ja on valmiiksi rättiväsynyt. Varaudu toistamaan avainasiat tarvittaessa.
  • hoidosta ja jatkotoimenpiteistä keskustelu on herkkä ja tärkeä vuorovaikutustilanne.
  • Jos kyseessä on pitkäaikaissairaus, tuo esille kaikki sairauteen mahdollisesti liittyvä. Erityisesti jos sinua on tätä ennen hoidettu saman vaivan takia yksityisellä sektorilla tai toisessa sairaanhoitopiirissä. Byrokratian takia Acutan tietokanta ja henkilökunta ei välttämättä näe sairaushistoriaasi.
  • Jos sinulla on luotettavasta lähteestä googlettu diagnoosi josta uskot olevan apua, tuo se hyvin varovasti keskusteluun, mieluiten niin että lääkäri “keksii sen itse”.  Muista lähdekritiikki. Esim Duodecim.fi tarjoaa huomattavasti arvokkaampaa tietoa kuin joku Suoli24.fi-foorumi, johon kuka tahansa voi kirjoittaa mitä tahansa. Itse välttäisin sanomasta “mä googlasin yhelt sivult että…”

Omia kokemuksia Acutasta? Saitko erinomaista palvelua vai oliko visiittisi “via dolorosa” eli tuskien taival? Kommentit tervetulleita.

Kaikkeen Tottuu ja muita kliseitä

Kaikkeen Tottuu ja muita kliseitä

“Kaikkeen tottuu, paitsi jääpuikkuun pers##ssä”, kuuluu vanha sanonta. Allekirjoitan tämän tiettyyn rajaan saakka. Kiiruhdan lisäämään, että rajalla en viittaa jääpuikon pituuteen enkä siihen, että olisin kirjaimellisesti väitteen paikkansapitävyyttä koetellut. Haimakasvaimeenkin tottuu, usko pois. Ihmismieli kaikkeen lähes tottuu ja siitä tulla osa arkea. Mielenterveydenkin kannalta, pakko on.  [Uusin “Star Wars” ylihuomenna, kirjoitan jo Yodaa]

Jouduin uusimaan Acuta-käynnin ti-ke välisenä yönä, sen siunatun ja kirotun dreenin takia. Tiistai-iltayöstä tuli taas niin maukas kipupiikki juuri dreenin kohdalle, että pakkasin läpilyöntilääkkeen jälkeen rutiinilla eilisen sairaalarepun ja eikun Kela-taksia soittamaan. Olihan sovittu edellisen käynnin kohdalla, että keskiviikkona viimeistään olisin osastoon yhteydessä. Laskin että hakeutumalla sinne jo yöllä olisin valmis dreenin korjaukseen (vaatii N tuntia ravinnottomuutta) eikä sytoja tarvitsisi viivytellä enempää.

“Ei sitten kaikki mennyt kuin Strömsöössä”. Soitto mainitulle osastolle “joo ei te voi suora tänne tulla, tulla Acuta kautta, heisulihei!”. Yritin huutaa väliin että “lääkärin määräys”, mutta tyhjään puhelimeen. Olisihan tämä pitänyt arvata.  Mennään sitten vaikeamman kautta:

Kello käyntiin

  • Runtime 38 minuuttia: istun edelleen puhelimessa odottamassa Kela-Taksiin pääsyä. “Olette sijalla… kaksi.”  Tiistai-iltana. Seuraava joka tulee puhumaan mulle “hopeakin on voitto” saa naamaansa jotain muuta kuin HopeaToffeeta. Valmistetaankos sitä vielä?
  • Runtime 1,5h: saapuminen Acutaan.
  • Runtime 3h: pääseminen Acutaan. Orientoidu “valkoiseen tyhjään tilaan”. Ajattelet mahdollisimman vähän, tuijotat tyhjyyteen tyhmän näköisenä tekemättä mitään. Jostain syystä helppoa minulle.
  • Runtime 7h: tapaat lääkärin, kuulet jotain käyttökelpoista, pääset soittamaan taksia.
  • Runtime 8h: kaadut kotona vaatteet päällä sänkyyn. Nukut melkein kaksi tuntia ja pääset aloittamaan aamuvuoroa perheen kanssa.
    “Mitäs läksit, kikkelis kokkelis?” Halusin varmistua ettei ENÄÄ tule MITÄÄN viivästyksiä.

Miltä se reilut kaksi kuukautta odotettu myrkky maistui?

Iisisti alas, ei pilleriä kummempi. Väsyttävä. Polttava jälkimaku jokusen tunnin päästä. Suolavedellä kurlaaminen auttaa vähän.

Tätä napsitaan nyt hoitosyklin päivät 1-14 aamuin illoin. Hoitopäivinä 10-14 tulee rinnalle vielä toinen myrkky. Syklin päivät 15-30 odotetaan, että pimeässä hohtaminen ei enää häiritse naapureita ja käydään verikokeissa. Jos kaikki ok, hoitava lääkäri peukuttaa seuraavan syklin käyntiin. Montako näitä tarvitaan? Ei mitään käryä. Kassellaan.

Arkihaisteita

Valkoinen vastasatanut lumi on kaunista ja yleensä diggailen talven tuloa. Nyt kuitenkin edessä:

  • isompi piha (muutimme heinäkuussa tänne ensimmäiseen omakotiloon, pun intended)
  • toistakymmentä senttiä “valkoista kultaa”
  • syöpä- ja kipulääkitys (joissa varoituksia ja kolmioita enemmän kuin “Lord Of The Rings”-extended versioneissa lopputeksteissä pituutta)
  • kahden tunnin yöuni
  • edellisestä kunnon treenistä melkein kuukausi
  • reilut kymmenen kiloa menetettyä painoa
  • korvissa tauotta soiva lista sytojen oireista joiden ilmettyä soittaa ambulanssi…

Ei kai siinä muuta sykemittari päälle ja hommiin. Peruskunto-sykealueeni (PK) on noin 128-140 bpm, lienee turvallinen tapa aloittaa. Nojataan lapioon aina kun tarve. Baby steps, bro.
Kauempaa liikehtimistäni seurannut satunnainen tarkkailija olisi varmaan kelannut “aww, onpa siinä wiwkeä waari. Tassuttelee vielä itse lumityönsä. Melko rypytön naamakin paapalla, vähän kalpea tosin!”

En muista montako kertaa piti “huokaista”, mutta lopulta valmista. Alusvaatteita myöten aivan uittomärkä hiestä, mutta ensimmäinen askel otettu. Piti selvittää itselleen, mikä on lähtötilanne. Kevyt kenttälounas ja nukkumaan toviksi.

Askel kerrallaan.

Tarpeeksi monta askelta, niin olen perillä 🙂

Tuhotaan se!

Tuhotaan se!

Lauantai-aamu meni pitkän sairaalajakson jälkeen arkirutiinien mieleen palauttelemiseen. Enää ei kukaan kanna aamiaista vuoteeseen tai lääkkeitä eteen. Itse on suoriuduttava. Voi kyynel miten julma ja armoton maailma! Jatkuvaa verinäyterallia en kyllä kaipaa. Tämän kahden kuukauden aikana minusta on otettu verinäytteitä ja hurmeviljelmää niin paljon, että veren suonissani täytyy olla jo kertaalleen vaihtunut. Ilmankos päässä on soinut “(I Cant’t Get No) Satisfaction” jo monta päivää.

Kylkeeni asennetun haavadreenin putsaamisen opettelin tekemään jo sairaalassa hoitaja V:n sanotaanko määrätietoisella ohjauksella. “Taas meni väärin. Koskit käsin tulehdusporttiin!” ja *whip*. Nöyrästi alusta. *whip*. Kipulääkeannostuksen tuoreehkolla uppauksella saattoi toki olla osuutta asiaan.  “Keskitytäänpä!” *WHIP!*

Vihreää nestettä?

Avatessani lauantai-aamuna pari päivää vanhaa dreenin suojalaastaria hämmästyin. Eihän täältä ole ikinä mitään tihkunut ulos. Kirkasta vihreää, ei haise. Kylki ei ole kipeä. Huuhtelua suoritettaessa läpiviennistä ei tule pisaraakaan suolaliuosta ulos. Erästäkin nuorison suosimaa poplaulajaa siteeratakseni: “että mitähän v#ttua?”

Valitsin mielestäni helpomman vaihtoehdon ja surautin paikalliseen. Hoidontarpeen arvioija ottikin minut heti sisään tarkkailun puolelle, kuten paikallaan olikin. Sitten homma seisahtui. Huomattavan pitkän odottelun jälkeen sain lääkärin konsultoimaan Taysin kirurgia, joka vahvisti että kyseessä on todennäköisesti sappineste. Pieni tihkuminen ei ole vaarallista tai epänormaalia. Eiväthän nämä dreenit mitään luokkahitsattuja paineastioita ole. Tulehdus- ja maksa-arvot hyvät. Kotio kohti.

Kuitenkin seuraavina päivinä nestettä tuli lisää ja se sameni muistuttamaan väriltään räkää. Ei kuitenkaan edelleenkään haissut mädälle. Tänään päivällä olin jo lähdössä kovasti odottamilleni sushi-lounastreffeille Kissanaisen kanssa, kun iski todella voimakas kuvotus- ja pahoinvointikohtaus. Soitto dreenin asentaneelle osastolle. Puhelinkonsultaation perusteella ukko taksiin ja Acutaan tarkistettavaksi. (Elina kiitteli jälkeenpäin ehdottomasti oudoimmasta tekosyystä perua lounastreffit: “No hei, sori mä tiedän, mut nyt en pääse. Mulla on syöpä!”) Musta huumori on parasta 🙂

juoppohullun-paivakirjaMaanantai, edelleen “pääkallokeli”, Acuta toivottoman alimiehitetty.  Onneksi oli univelkaa, jota nukkua EA-osaston punkassa pois. Välillä muutama sivu “Juoppohullun Päiväkirjaa”. Eipä naurattanut entiseen malliin. Onko raittius tehnyt minusta Tosikon ™? Hoksasin juuri, että viimeisestä alkoholiannoksesta oli lähes 2.5kk. Oi kaikki ne ihanat elämykset joita olin varmaankin menettänyt. Niin … mitkä? Minuutin miettisen jälkeen en keksinyt ensimmäistäkään. Eikä Vuorisen teksti miksikään ollut huonontunut. Sisuskaluni eivät vaan enää halua lukea dokaamisesta ja oksentelusta. Eiköhän maailmasta löydy kirjallisuutta muistakin aiheista 🙂

Vihdoin iltaseitsemältä lääkäri ehti minunkin luokseni. Katsottiin dreeni, kerrattiin faktat. Sovittiin että kirjoittaa kaiken varalta kahden juuri päättyneen päälle kolmannen antibioottikuurin. Monitoroidaan muutama päivä. Jos tarve, mies suoraan Gastro2:lle. Ajatus dreenin vaihdosta ei houkuta pätkääkään. Hengittämistä osaa arvostaa eri tavalla, kun et sitä voi normaalisti tehdä. Rock-stara-kipulääkkeiden voimallakaan. Kela-pirssi alle ja apteekin kautta kotia.

Apteekista palatessani vastaamaton puhelu. Soitan takaisin, mikä lie lehtimyyjä. “Syöpäpolin osastolääkäri H iltaa.” Tuijotan öistä moottoritietä luuri korvallani.

Huomenna – kahden kuukauden odottelun ja kynsien pureskelun jälkeen – alkaa haimakasvaimen sytostaattihoito. Ylihuomenna personal trainerini “Ruoska” on palannut hyvin ansaitulta lomaltaan uunituoreen treeniohjelman kera.

*DING DING* Ensimmäinen erä

Ylevien pa#kapuheiden aika on nyt hetkeksi ohi ja nyt aletaan vaihteeksi tekemään asioita.  Hikoillaan, irvistellään, kärsitään ja toivottavasti vähän nautitaankin!

Jälkikirjoitus

take no shit
Älä rupee mun vaimolle!

Vanhan sanonnan mukaan menestyvän miehen takana seisoo usein nainen. En osaa pitää itseäni mitenkään erityisen menestyneenä vai varakkaana. Silti olen rikas mies. Kolme poikaa sekä kaunis ja viisas vaimo, joka on nämä kolme päivä päivältä vähemmän pientä ihmettä minulle lahjoittanut (syövät penteleet jääkaapin tyhjäksi).

Tiedän ettei Vaimo 2.0  halua ihmeemmin näkyä blögissäni.

Kälyni hänelle lahjoittama kaulakoru kertoo tästä ihmeellisestä olennosta kaiken tarvittavan. Niin kauan kun me pidämme yhtä – maailma varokoon.