Category: Duuni

D-Day

Tuleva treenipaidan painatus.

VIHDOINKIN alkaa tapahtua. TAYSista soitto. Konsultaatio syöpälääkärille 24.11. klo 9:50. Hyökkäyspäivä eli sota-allegoriaa käyttääkseni “D-Day” (Normandian maininnousun koodinimi) lähestyy.

Sitä ennen labrat käytävä hoitamassa. Ensimmäiset “herkut hihaan” tai “napit naamaan” seuraavan viikon tiistaina. Keskiviikko onkin sitten jännä päivä. Meneekö hamasyövän sytostaatti-reflat seitinohuena krapulana, kuin perhosen siiven hipaisuna miehekkäällä otsallani vai onko huutokaariyrjö-kisat tosiasia.

Onko “huutokaariyrjö” muuten olympialaji? Miksei ole? Jos taekwondo on, miksei “byyttaaminen” ja “laattaaminen?” Voitaisiin kisata määrässä ja kaaren pituudessa. Venäläiset olisivat kyllä dominoiva kansakunta siinä lajissa. Mitä enemmän dopingia, sen parempi. Vähän zakuskaa naamaan, kolmen vartin Stolishnaya-leka ykkösellä sisään ja kakkosella ulos. Ja kaari mitataan! Mittamiehiä ei kyllä käy kateeksi.

Päivät meillä vaihtelee

Aamulla sain tehtyä tunnin laskutettavaa työtä leipätyönantajan projektiin, ennen kuin sammuin kuin saunalyhty. Nämä vahvat kipu lääkkeet väsyttävät aika juuttaan paljon. Toisaalta, jos pitää valita irvisteleekö koko ajan kivusta vai kuorsaako, niin valinta on aika helppo.

Iltapäivemmällä töistä puhelu. Näemmä joku oli tilannut epävirallisia hankintakanavia pitkin itselleen uuden läppärin. Ainakaan tikettiä hankinnasta ei löytynyt. Tietenkin mahdollista, että olen sen itse unohtanut kirjata. Onneksi tavoitin esiasennuskeskuksesta suurviisari H:n, joka lupasi OTO panna mallin koneeseen tippumaan, niin saadaan asiakkaalle uusi kone.

Känkkäränkkä

Somessa saa ja pitää näkyä. Tosin vain ne parhaat puolet. Ei känkkäränkkä. Elämmehän huomiotalouden aikaa. Uusi auto tai moottoripyörä laskevan auringon kauniisti kultaamana. Hieno drone-valokuva eksoottisen matkakohteen huipulta [kuvan lavastus ja photoshoppaus kesti todennäköisesti kauemmin kuin lento kohteeseen, mutta mitäpä tuosta]. Uudella omakotialueella asuvalla pitää olla vähintään kaksi autoa, mieluiten uusia. Käydä vaimon kanssa Michélin-ravintolassa syömässä lautasella kolme ristissä olevaa heinänkortta hinnalla, jolla ruokkisi perheen kolme päivää. Kuva FB:hen on sen arvoista. Pitää harrastaa kalliita ja mieluiten eksoottisia harrastuksia (tässä nillittää entinen luolasukeltaja, sehän se varsin ilmainen laji olikin). Taltioi, tuota sisältöä, muokkaa se mahdollisimman täydelliseksi.

Kuka tai mikä päätti, että elämämme pitäisi olla täydellistä, käsikirjoitettua elokuvaa? Ihmisen elämähän on hirvittävää sekasotkua alusta loppuun. Synnyt tähän maailman veren ja visvan peitossa huutaen kuin palosireeni. Haaskaat melkein vuoden kävelyn oppimiseen, hevosvarsa seisoo alle puolessa tunnissa syntymänsä jälkeen. Koulussa on pakko opetella aineita, jotka eivät kiinnosta. Välitunneilla joudut tappelemaan vääränmerkkisten lenkkariesi tähden. Harvat jaksavat määrätietoisesti pyrkiä hyvään ammattiin, jossa jokaisesta ylennyksestä tapellaan verissä päin. Suuri  massa ajautuu p#skahommiin, mutta jotainhan sitä on tehtävä että hengissä pysyy.

Painat niska limassa duunia josta et pidä, jotta sinulla on varaa ostaa tavaroita joita et tarvitse.

  • Chuck Palahniuk, “Fight Club”

Mitä vanhemmaksi tulet, sitä enemmän kroppa alkaa bragailla. Tulee kolotusta, kivistystä, sairauksia, syöpiä. Pikkuhiljaa näivetyt pois. Jos olet onnistunut vaurastumaan matkan varrella, joudut viimeiset vuotesi sietämään perintöä korppikotkaparven lailla kärkkyviä sukulaisia. Muussa tapauksessa makaat jossain hoitokodissa ykkönen ja kakkonen vaipoissa, silmämuniasi myöten täynnä rauhoittavia lääkkeitä, koska hoitokodissa ei riitä henkilökuntaa – eikä niitä kiinnosta pätkääkään mitä sinulle kuuluu ja miltä sinusta tuntuu.

Lopulta vedät viimeisen henkäyksesi, joko egyptiläisissä kampapuuvillalakanoissa tai vuokrakasarmin sekäjäteroskiksen takana. Mätänet pois.

Mikä oli pointti?

Tänään oli kurja, tylsä, mitäänsanomaton päivä. Rahaa keräyslaariin ei sada entiseen tahtiin, kutsua syöpähoitokonsultaatioon ei kuulu. Yrityssponssit ovat tiukassa. Tapaaminen PT:n kanssa vasta viikon päästä. Ruoka ei maistu. Työelämästä kotiin jumahtaminen tekee mökkihöperöksi. Muutaman tunnin päivässä jaksan tehdä töitä, sitten on pakko levähtää. Päivätorkut on otettava kerran päivässä.

Mutta tiedätkö mitä, rakas potentiaalinen lukijani?

Olen elossa! Aion olla huomennakin.

Lisäksi halusin kokeilla, onko mahdollista koota somessa tykkäyksiä pelkkää negaa sisältävällä julkaisulla. Hihi!

Riistäjäkapitalisti

Herätys 06:15. Aamupaino 98.6 kg. Heti alkuun tiukka TuPo-kierros esikoisen kanssa. Lakkomieltä ilmassa. Hän itse lupautui lisäansioiden toivossa toimimaan aamuvahtina vauvalle pientä korvausta vastaan, yleensä puolen tunnin rupeama. Leikkivät lattialla, kun olen vaihtanut vaipan ja pukenut vauvalle tarpeeksi lämmintä. Tänään oli ilmassa korpilakko-meininkiä, jota kaltaiseni riistäjäkapitalisti (oikeasti ay-aktiivi -duunarin punikkipoika) ei hyvällä katso. Jos suullinen työsopimus on tehty, siitä pidetään kiinni, perhana.

Aikammme väännettyämme sovittiin, että työsopimusta jatketaan entisin ehdoin, mutta palkanmaksuaikataulua tihennetään. Eipä 9-vuotias kuukausipalkkaa jaksa odotella, saakoon vastedes viikoittain.

Teen työnantajalle reilun tunnin laskutettavaa projektityötä ja puran sähköposteja, sitten on pakko käydä pitkäkseen.

Posti tuo hoitavan lääkärin B1-lausunnon. Auttaa lääkkeiden erikoiskorvattavuudessa, mutta siitä puuttuu kokonaan maininta sairauslomasta. Tarvitsenhan minä jotain tositetta omalle työnantajalleni. Soitto gastro2-polille. Osastonsihteeri esittää, että sairausloma pitää hakea työterveyslääkäristä. Joka taas ei tiedä minun tapauksestani enempää kuin sika polkupyörästä. Voi syövän syöpä! (Jatkossa sanavarastossani syöpä on kirosana.)

Jätän viestin tutulle anestesialääkärille naamakirjan kautta, että miten tämä pitäisi oikein hoitaa? Hän on hyvä ihminen. Tuttu sukeltajapiireistä. Viikonloppuna kyläilleen sukeltajakaverin välityksellä oli luvannut auttaa siinä missä voi.

Eiköhän tämä tästä selviä. Mutta jos minä jotain sähköpolkupyörien lisäksi vihaan niin BYROKRATIAA!

Ja sitä miten väsyneeksi tämä kipulääkitys minut tekee.

Ummetus

Idän ruskean pikajunan arvoitus.

Opiaatti-pohjaisten kipulääkkeiden viehättävä sivuvaikutus on ummetus. Ruskea pikajuna pysyy asemalla. Kreivi von Kakkelberg lymyilee kellarissaan. Pötkö ei liiku.

Kerrassaan “viehättävä” tunne. ihan kuin olisi full-of-sh*t. Jota kolmen päivän pashattomuuden jälkeen varmasti olenkin. Jos pieru on pas*an postimies, tämäkin laitos on Suomen Postin tapaan tekemässä kakkia muuta kuin ydinliiketoimintaansa.

Kokkaan jälleen kerran satsin psylliumia. Kun puoleen litraan haaleaa vettä kaataa 1.5 rkl tätä kuitujauhetta, lopputulos on pintti lämmintä räkää. Sitä lusikoiden alkoi tämä perjantai.

Ja synnytyksen käynnistymistä odotellen.

###

Sairauslomallahan tässä piti olla, mutta töitäkin on tehtävä. Selvittelin tikettipinosta pari kiireellisintä eteenpäin. Toisen evästyksellä “minulle voi soittaa ja pyytää apuja, paitsi klo 10-13 jolloin olen pois koneen äärestä.”

Haluatko, rakas hypoteettinen lukijani, arvata koska puhelin soi?

Eipä siinä mitä. Puhun ensin asentajan A kanssa puolisen tuntia. Talutan pyörää, koska kuuloke-mikrofoni-yhdistelmä ei siedä ajoviimaa, puheeni ei kuulu. Sitten “giddyup” ja taas mennään kolmisen varttia (teki muuten eetvarttia), kunnes seuraava puhelu. Asiantuntija K tällä kertaa.

Eipä siinä mitä, taas rontti vartti käymäjalkaa. Ei ollut ihan peruskonffi meille kummallekaan. Viimeiset 10 km kotiin sain kierrättää kampea kaikessa rauhassa, kunnes K soitti kotiin kesken venyttelyn. No, hommasta tuli valmista. K. suunnitteli ottavansa illalla pienen viskin. Siunasin tämän sillä ehdolla, että ottaa sen päälle minulle omistetun ISON viskin.

Koska olen isompi.

Ja vanhempi.

Normipäivä

Töissä on normipäivä, eli kahdeksaa asiaa pitäisi tehdä yhtä aikaa. En lähde erittelemään vastoinkäymisiä, virheitä tai syyllisiä. Kyllä näistä selvitään. Pitää vaan yrittää panna ongelmat järjestykseen ja ratkoa pulmat yksi kerrallaan. Avokonttorissa se ei aina ole kovin helppoa. Etenkin kun viimeiset kymmenen vuotta työskentelin yksityistoimistossa. Alkushokin jälkeen tavallaan pidän tästä. Voi välillä jutella jonkun kanssa, muistakin kuin työasioista. Samaten ihmisten näkeminen on mukavaa. Joskus sitä vain toivoo, että saisi keskittyä edes kahteen asiaan kerrallaan, ilman että kolmas pingaa Skypessä ja neljäs koputtelee olkapäähän.

SNAFU

Kiireinen kollega avustaa minua kärsivällisesti uuden SCCM-työasema-hallintaympäristön rakentamisessa. Työkalu itsessään on tuttu. Normaalisti kuitenkin rakentaminen on “kokoneelta tekijämieheltäkin useamman päivän homma”. Itse teen tätä ensimmäistä kertaa elämässäni ja aikaa olisi alle päivä. Kollega joutuu poistumaan parin tunnin jälkeen pulinaboksista (Skype) tekemään välillä omiakin töitään. Saan periaatteessa kaikki binäärit oikeille paikoilleen asennuksia varten, mutta konfiguraatiotiedosto jää kesken. Kello puskee neljää ja olen istunut yhtäjaksoisesti pöytäni ääressä aamukahdeksasta. Lounaskin korvattiin tonnikalapurkeilla. Poistun välillä konsultoimaan servicedeskiä. Siellä painitaan tukipyyntötulvan kanssa.

Oppaani viestittelee ollessani jo kotimatkalla että “vieläkö vedetään vähän?” Vastaan että ” normaali kahdeksan tunnin työpäivä ilman yhtään taukoa riittää minusta päivän työpanokseksi. Näin sairauslomalla.” Ymmärtää täysin. Kyllä me sen huomenna me sen saamme valmiiksi.
Absolutively. Positively.

Patologin soittoon koepalan tuloksista on kahdeksan päivää.

Se on 192 pitkää, pitkää tuntia.