Category: Haaste

Musiikin voima

Musiikin voima

Kun nainen jättää, prätkä tai auto hajoaa ja koko elämä kaikki kaatuu sotkuna päälle, eikä ole ketään kelle soittaa. Silloinkin on yksi, ehtymätön voimavara, johon voi luottaa: Musiikki.

In the beginning

Kaikki alkoi siitä, kun isä osti kotiin stereot. Olisinko ollut 13-vuotias. Vinyylilevysoitin, radio, vahvistin josta löytyi volumen lisäksi balance, treble ja basso(!). Velipoika ja minä saimme käydä luvan kaupassa ostamassa vinyylin mieheen. Itse valitsin jonkun 2-in-1 -kokoelman, koska onhan kaksi levyä parempi kuin yksi(!) Yhtäkään biisiä tai artistia en tuntenut, mutta oli siellä mm. tämä. Nostalginen ja nolo tunnustus Motörhead-mieheltä.


Maiden Number Of The Beast CoverElettiin 1980-luvun alkua Koulun pihalle ilmestyi farkkuliivejä, joiden selkälipuista irvisteli pelottavan näköisiä hahmoja ja outoja nimiä kuten Iron Maiden, W.A.S.P, Mötley Crüe, Sex Pistols, Dead Kennedys. Hiivin viikkorahat taskussa levykauppaan. Valinta osui lopulta makeimman näköiseen kanteen. Takatukka sojottaen esikuuntelin vinyyliä ja tavasin sisäpussin sanoituksia. Piruja, viikinkejä, painajaisia… ja “Run To The Hills”. Nyt oltiin jonkun uuden ja jännittävän äärellä. “New Wave of British Heavy Metal” eli juuri nousuaan ja olin sokkona iskenyt näppini yhteen genren merkittävimmistä teoksista.

Murrosikään sopi raju ja kapinallinen musiikki. Kunhan se oli epäsovinnaista, ÄÄNEKÄSTÄ ja ärsytti kalkkiksia, se rokkasi. AC/DC:n “High Voltage” oli ensimmäinen todellinen “nyt räjähtää pää!” -kokemus ja ZZ Topin “Eliminator” osoitti ettei rokkaaminen ole efektipolkimista tai särökitarasta kiinni. Ikätovereistani poiketen saatoin tosin kotona kuunnella Duran Durania, Princeä tai David Bowieta – ja nauttia niistä yhtä lailla. Koulussa tupakkapaikalla väiteltiin pirunsormet pystyssä lähinnä siitä, kuka oli kovin kitaristi. Oivalsin pian, että nämä valtavirrasta poikkeavat mieltymykset kannatti teinin pitää omana tietonaan.

Aistein avoimin

Suhtaudun musiikkiin kuin buffet-pöytään. Kaikkea kannattaa maistaa ainakin kerran, niin siitä voi muodostaa perustellun mielipiteensä. Musiikki on innostanut arjessa ja elämäni hienoimmissa hetkissä. Lohduttanut ensimmäisen tyttöystävän jättäessä ja samalla buustannut nostamaan leuan pystyyn ja syöksymään uusiin seikkailuihin. Rohkaissut tutkimaan tuntemattomia maailmoja. Bailaamaan, kruisailemaan, pitämään hauskaa. Pitämään puoleni. Antanut virtaa ja voimaa, viime aikoina lähes yliluonnollisella intensiteetillä.

Nyt sitä virtaa tarvitaan

Edessäni on elämäni kovin taistelu. Haimakasvaimen sytostaatti-hoidot ovat vasta alkamassa. Voi olla, että joudun syömään solumyrkkyjä vuosien ajan. Hoidon tarkoitus on kutistaa kasvain niin pieneksi, että sen voi leikata. Se on ainoa varma tapa parantua haimasyövästä.

Omalta osaltani tulen tekemään kaiken voitavani ravinnon, levon, treenin ja oikean “mind-setin” osalta. Rakas perheeni ja lähimmät ystäväni ovat myös vahvoja tukijoitani, enkä heitä varmaan osaa koskaan kyllin tästä kiittää.

Sinä lukijani, voit halutessasi tehdä “oman osasi”

Kiitos Sinulle joka hyppäsit mukaan. Kannustavista kommenteista saa hyvän mielen. Sinun ja kumppaniesi ansiosta ei tätä vauhtia mene montaakaan päivää, kun ensimmäinen 10.000 sivunäyttöä saadaan rikki.

Jos alkuperäinen hullu suunnitelmani toteutuu, soittolistalle pitäisi saada musiikkia vähintään kahdeksasta kymmeneen tuntia. Vähintään sen verran Pirkan Pyöräilyn täysmatkaan (217km) menee. Tämä soittolista lähtee matkalle mukaan.

Lisäys: AC/DC:n komppikitaristi ja perustajajäsen Malcolm Young sairastui ensin Alzheimeriin ja menehtyi 18.11.2017. Rock In Peace.

Personal Trainer

Personal Trainer

Tapasin personal trainer -ihmiseni tänään ensimmäistä kertaa. Harvoin osuu ventovieraan ihmisen kanssa huumorintaju niin hyvin yhteen. Angiina tai vastaava on vienyt ääneni lähes kokonaan, joten kommunikoinnissa oli pieniä haasteita. Asiat kuitenkin saatiin alulle. Hiton vaikea olla nauramatta ääneen, kun kurkkuun sattuu. PT:lläni näetsen asiantuntemuksen lisäksi herkullisen musta huumorintaju, joka puree minuun kuin … äh, en keksi. Täydennä omalla suosikillasi. PT Mari Rantasesta lisää Team Syöpäläinen-valikossa.

Mari kuunteli ajatuksiani ja oli suurimmasta osasta samaa mieltä. Molemmilla oli hankkeen viemisestä maaliin suunnilleen yhteneväiset käsitykset. En ala leikkiä Lance ArmstrongiaTärkeintä minulle on syövästä parantuminen ja työkykyiseksi kuntoutuminen, ei Tour de Francelle osallistuminen. Harjoitteet rytmitetään miehen (kieltäydyn kutsumasta itseäni potilaaksi) yleiskunnon, syöpähoitojen ja niistä palautumisen,  vaimon ja perheen tarpeiden sekä levon ympärille. Työtä unohtamatta.

Mitä seuraavaksi

Työnantajan kanssa on alustavasti sovittu, että katsotaan ensin lääkärin konsultaatio, miten hoidot lähtevät käyntiin ja miten niistä palaudun. Sitten mietitään työkuviota tarkemmin. Nyt olen loppuvuoden sairauslomalla. Olen kuitenkin pyrkinyt lähes päivittäin tekemään töitä tunnin tai kaksi. Se, miten paljon hoidot väsyttävät ja vievät työkykyä on vielä täysi arvoitus. Enimmäkseen olen koettanut levätä ja kerätä voimia tulevaan koetukseen. Kahta samanlaista päivää ei tämän syöpäläisen kanssa ole ollut. Välillä olen hyvinkin virkeä, välillä laahustan zombiena päiväunilta toisille.

Sain Marilta myös alustavia ravitsemusohjeita ja tiukan käskyn pitää tarkkaa ruokapäiväkirjaa. Se ei tule olemaan helppoa, mutta lupaan yrittää parhaani. Aluksi tärkeintä on pitää kuntoa yllä. Myöhemmin jalkoihin ja keskivartaloon ruvetaan rakentamaan kestovoimaa. Yläkroppaa ei tietenkään unohdeta, mutta pääpaino vyötäröstä alaspäin. Aerobiset harjoitteet tehdään aluksi kiltisti PK- eli peruskunto-sykealueella. Vierashuoneeseemme ilmestynee piakkoin traineri, jolla voi ajaa maantiepyörää sisällä vaikkapa televisiota katsellen. Kun hoidot etenevät ja hoitovastetta alkaa toivottavasti näkyä, hienosäädetään ohjelmaa lisää.

Mitä järkeä tässä haasteessa on?

Eihän kukaan täysipäinen ala vakavasti sairastuessaan asettaa itselleen tällaisia tavoitteita. Minut tuntevat voivat kuitenkin todistaa, että “asioiden tekeminen niin kuin normaalit ihmiset tekevät” ei ole määräävin luonteenpiirteeni. Lisäksi tämä “hullutus” on loistava lisämotivaatio tiellä kohti lopullista tavoitetta. Jos en onnistu, jääpähän ainakin komea tarina kerrottavaksi. Että “p#rkele sentään, ainakin yritin kaikkeni!”

Lopullinen tavoite

Edellyttäen että tärkein tavoite – työkykyiseksi kuntoutuminen – toteutuu, Pirkkaan emme lähde hakemaan mitaleja vaan voittoa itsestämme. Ja pitämään hauskaa. Toivottavasti myös maaliviivalla kiittämään avokätisiä keräyslahjoittajia.

Huomaa monikko lauseessa “emme lähde…”, rakas lukijani. Monikko on “kaksi tai enemmän“… hulluilla hankkeilla on taipumus paisua.Tune in next Week

Koepalan tulokset

Aamu alkaa ihme ja kumma rauhallisissa merkeissä. Kohtuulliset yöunet auttavat asiaa. Hampaita harjatessa ajatus: “Kun sairaalasta soitetaan haimasyövän koepalan tulokset, tänään elämäsi muuttuu peruuttamattomasti ja pysyvästi”.

Pihatöitä vaimon kanssa lasten lähdettyä kouluun. Haravoidut lehdet hoidettava peräkärryyn ja pois nurkista kuleksimasta. Opetan samalla vaimolle kuormaliinan käyttöä ja peräkärryn kiinnitystä. Saattaahan koittaa päivä, etten minä näitä ole tekemässä.

“Ei ole pahitteeksi, että sä osaat nämä itsekin”, velmuilen vaimolle. “Minähän osaan jo kotityöt”. Jäätävä vastakuitti on tosiasia: “Totta, mutta kun et ikinä viitsi!”

Puhelin soi, kun olemme matkalla maankaatopaikalle lehtikuorminemme. Se on syöpälääkäri. Nyt tulee ne odotetut koepalan tulokset. Vedän auton suosiolla tien sivuun, vedän syvään henkeä. Antaa tulla! Kuolenko minä?

Koepalan tulokset:

Syöpäni on NET eli neuroendokriininen kasvain. Edelleenkään ei leikattavissa, mutta reagoi yleensä hoitoihin hyvin. Ennuste on siis hyvä. Vaimo jatkaa keskustelua yksityiskohdista auton hands-freessä kun minä tirautan mies-itkut ja puristan rattia rystyset valkoisina. Viikkoja kestänyt jännitys ja öiset pelot purkautuvat vihdoinkin. Saan itseni noin minuutin neitimäisen tunteilun jälkeen kasaan ja kykenen jälleen normaaliin keskusteluun.

Treenata saa, hyvä. Treenata saa KOVAAKIN, vielä parempi. Omaa kroppaa kannattaa kuunnella tarkemmin. Sytostaattihoidot vaativat kuulemma elimistöltä paljon. Liika treeni liian vähällä ravinnolla ja olemattomalla palautumisella on nyt hengellä leikkimistä.

Loppuvuodeksi saan sairauslomaa, mutta kerron että olen mieluummin arjessa mukana. Yritän neuvotella työnantajan kanssa lyhennetyn työviikon hoitojen ajaksi, jotta palautumisellekin jää aikaa. Vaikka vatsassa tapahtuu epätoivottuja asioita, reiteni ovat edelleen terästä, pohkeet jäntevät ja pää… no, pystyn useinmiten muodostamaan kaksitavuisia sanoja änkyttämättä eli kognitiiviset toimintoni ovat likimain normaalit.

Puhelun jälkeen tiukka halaus vaimon kanssa, hänkin on helpottunut ja liikuttunut. Iltapäivä meneekin omaisille ja kavereille tiedotellessa, että seppelerahat kannattaa sijoittaa paremmin. Vaikkapa Syöpäsäätiön keräykseen. 

Asetan Tavoitteen. Jos nimikkokeräykseni tuottaa Säätiölle kymppitonnin, vedän Pirkan Pyöräilyn 217 km Batman-puvussa. Jos hoito ei mahdollista tuota, sitten mennään puolikas.

Ja jos jalat eivät kanna, niin sitten sähkömopolla. Mutta edelleen Batman-puvussa. 

Batman ei ikinä luovuta. Enkä minäkään.