Category: Perhe

Sunnuntai

Yö ja aamu

Nuorimmaisemme geeniperimässä on ilmeisesti osa valkohaita. Pikku-ukko tekee meinaan hampaita hurjalla vauhdilla. Ei ole meinaan enää montaa slottia vapaana. Tämä selittäisi viikon kestäneen lähes jatkuvan huutamisen, joka alkaa kieltämättä melkein käydä hermoille, etenkin sunnuntai-aamuna. Olin aamukolmelta laulamassa Jäbbä the Härölle tuutulaulua kolmisen varttia että äitinsä sai edes hetken hengähtää. Meinasin nukahtaa itsekin seisaalleni.

PK vai PeeKooNi – siinäpä pulma.

Alan samaten epäillä haimasyöpäni muuttuneen , aivosyöväksi. Jos vaimo vapaaehtoisesti tarjoutuu tekemään perheelle sunnuntaiaamiaiseksi munia ja pekonia, niin mitä tekee kirjoittajanne? Kaivaa pyöräilytrikoot esiin, kiipeää “el Diablon” selkään harjoitusvastukselle ja tekee tunnin palauttavan peruskuntoharjoituksen . Siis ajaa mieluummin polkupyörällä sunnuntai-aamuna sisällä, vapaaehtoisesti, vaikka tarjolla olisi luxus-aamiaista ja eteenkannettu uunituore Aamulehti. Odotan että piipaa-auto vie minut Pitkäänniemeen minä hetkenä hyvänsä. Semminkin kun nutritioksi itserääkin alle vedettiin avocado-banaani-rahka-mantelimaito-TS8-pirtelö. Onko järkee vai ei?

60 minuuttia myöhemmin vastaan: “OLI!”

Jos ihan rehellisiä ollaan, entisessä elämässä mikään  ei ollut niin mieluista sapattiaamiaista kuin munat ja “peksu” tukevan ruisleipäviipaleen päällä ja kaveriksi pintti kahvia. Sellaisesta Ikean mukista. Nyt en vaan enää uskata kiusata pakkiani siankamaralla. Trainerin voi joutua palauttamaan jo ensi viikolla, joten siitä on otettava kaikki ilo irti. Omaa ei pysty juuri nyt hankkimaan, valitettavasti. Mainio kapistus.

Päivä

“Herra Johtokunnan Puheenjohtaja” (yksivuotiaamme) suvaitsi nukahtaa hetkeksi, kaksi isompaa roikaletta juoksivat jossain omilla kavereillaan, joten saimme vaimon kanssa harvinaisen hetken kahdestaan. Sori, mutta romanttisia paljastuksia odottavat saavat nyt pettyä. Edessä oli kattilatiski, jonka urakoituamme istuimme keittiön pöydän ääressä juttelemassa kaikkea maan ja taivaan väliltä ja nauttimassa tummapaahtoisesta Juhla-Mokasta ja toistemme seurasta.

Pikku-Ukon herättyä äitinsä ruokki tämän ja minä väsäsin yhden paitakuvan. Tällä kertaa prätkäaiheisen. Yritän laajentaa potentiaalista asiakaspohjaa. Eikä “Kallonen” ole millään tavalla epä-yhteensopiva biker-eetoksen kanssa.

Iltapäivä

Isompi roikale kaverisynttäreille, keskimmäinen Ideaparkin lelukauppaan. Aivan käsittämättömän hintaisia nämä nykyiset franchising-Legot, etenkin Star Warsit. Pikkujäbä oli saanut lahjaksi nipun lahjakortteja ja nehän piti päästä vetämään heti sileäksi.

Aikani lobbasin jonkun kehittävämmän rakennussarja-tyyppisen ostoksen puolesta. Löytyihän sieltä Meccano-urheiluauto ovh 79.90 (!) nyt 29.90. Kun maksaja (äitinsä) saapui paikalle, sain muistutuksen, että Meccanot on jo punnittu ja kelveiksi havaittu. Enhän minä tämmöisiä muistanut. Jätin äidin ja pojan hoitamaan homman keskenään, kun kerran paremmin ovat näistä ajan tasalla ja menin lukemaan Syöpäläisen sähköposteja kaupan ulkopuolelle.

Harvinaisen monta yhteydenottoa. Vanhoilta kavereilta, tuntemattomilta. Entisestä pikimustasta kyynikosta tuntuu hyvältä, että kyllä, on mahdollista että joku toinen ajattelee sinusta jotain kannustavaa ja positiivista ja on jopa valmis tekemään jotain käytännössä sen eteenkin. Jokaiselle erikseen ja kaikille yhdessä: kiitos.

Vaimon piti päästä ansaittuun ryhmäliikuntoon, mutta “hammaspeikko” torppasi sen tehokkaasti. Huutaa ihan koko ajan, jos ei emo ole näköpiirissä. Myönnän rouvalle etuotto-oikeuden sekä ensi perjantain että sunnuntain tunneille. On totisesti ansainnut molemmat.

Ilta

Kaikki olivat jo niin rättiväsyneitä, että pelkään olleeni epäkohtelias poikenneelle perhetutulle. Anteeksi K, mutta nyt oli oikeasti huono, huono hetki. Olin joutunut päivällä selvittelemään sellaisia asioita joita ei tähän voi kirjoittaa ja tullessasi iltalääkitys mallia tuhti alkoi juuri potkia. Toivottavasti ymmärsit. Paremmalla aikaa.

Ja huomenna Acutaan dreeni-treeniin kukonlaulun aikaan. Letku numero neljä on tosiasia. Roger Murtaughin kuolemattomin sanoin:

Its All Shit.

Eilinen koko päivä kului siis Acutassa. Selvittelemässä syöpälääkeasiaa. Lääkärit ja professorit ekevät varmasti parhaansa Kelan mielivaltaa vastaan. Minulle määrätty lääke meinaa tappaa minut sydänkohtauksella ja korvaava lääke on ilmeisesti kustannuksiltaan ulottumattomissani. Herkullinen lähtöasetelma, kertakaikkiaan. Elättelen vielä pikkuriikkistä toivetta että tämä jotenkin järjestyisi. Edellä mainittu oli aamulla ensimmäinen tietoinen ajatukseni, kun heräsin. Seuraava ajatus: “Eikö kello ole ton enempää? Voi helv#tti!”

Ensimmäinen aamutoimi – uuden dreenin huuhtelu. Piti olla rutiinitoimenpide.

Eipä ollutkaan.

Eilen asennettu kolmas dreeni vuotaa ihan yhtä paljon ellei enemmän kuin edellinenkin. Huuhtelun jälkeen kylki märkänä viidessä minuutissa. Kaiken tein niinkuin leikkaussalissa neuvottiin. Miksiköhän kirurgi ei vaihtanut numeroa isompaa? Varaa olisi ollut, useita letkukokoja. Maallikko ajattelisi, että kaikkien näiden vaihtojen jälkeen ympäröivät kudokset antavat myöten, vähentäen tiivistymistä. Minä olisin vaihtanut vähintään numeroa isomman.

Onneksi kirurgi tietää paremmin.

Hauskinta on, että jokainen tällainen “harrastuskäynti” maksaa rahaa. Poliklinikkamaksu ja/tai toimenpidemaksu. Jos ei oma auto ole vapaana, 50 euron taksimaksu. Kaikki lyhentämättömänä omasta pussista, muusta taloudenpidosta pois.

Tähän kohtaan syvä huokaus

Näyttää siltä että tämäkin päivä ollaan sairaalassa. Tämä päivä, joka olisi pitänyt käyttää mm. töihinpaluun ja muiden käytännön raha-asioiden selvittelyyn, juoksevien asioiden hoitamiseen, vaimon auttamiseen kotitöissä ja lastenhoidossa. Ja jos oikein hyvä tuuri olisi käynyt, kenties ihan vaikka hetken lepäilyyn, sairauslomalla kun ollaan. Mutta vahvasti näyttää että sitä minulle ei minulle tänäänkään suoda.

Vaimo nähtävästi tekee taas tänäänkin kaiken yksin. Hoitaa vauvan ja kodin. Kuljettelee lapset harjoituksiin ja takaisin. Ruokkii perheen. Hänkin alkaa olla Todella Väsynyt tähän… kun asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä  –  p#skarumbaan.

En tiedä.

Kovasti olen yrittänyt tsempata muita. Peukuttaa somessa. Väsätä kannustavia iskulauseita. Ynnä muuta. Tälläkin hetkellä yritän oikeasti hammasta purren löytää optimismia ja toivoa alkavaan päivään… jostain.

Mutta juuri nyt, ties kuinka monennen huonosti nukutun yön jälkeen on todella, todella, todella vaikeaa nähdä mitään positiivista alkavassa päivässä. Josta – mikäli eiliset merkit paikkansa pitävät – tulee jälleen kerran:

  • piiiiiiiitkä ja turhauttava
  • ravinnoton ja janoinen, koska ennen dreeninvaihtoa/korjausta/mitä ikinä  operaatiota siellä tällä kertaa tehdäänkään, et saa syödä eikä juoda. Mitään.
  • äärimmäisen pitkäveteinen
  • sen vähänkin kenties jäljellä olevan optimismin syövä.

Miksi vaivautua?

Ensimmäistä kertaa diagnoosin jälkeen, minun tekee mieli antaa periksi. Heittää hanskat kertakaikkiaan tiskiin. Antaa olla. Haistattaa pitkät. Ei syöpäsairaudelle, mutta kaikelle vilpittömässä ja hyvässä tarkoituksessa tehdylle oheistoiminnalle.

  • Pyöräilytapahtumalle
  • Paitakaupalle
  • Tälle blogille
  • Syöpäsäätiön rahankeräykselle.

Taholle, jolta minä puolestani joudun nyt vuorostani pyytämään rahallista tukea. Kun on sattumalta ollut tätä ylimääräistä rahanmenoa viimeaikoina. Tai pyytäisin, mutta kun pitää mennä sinne Acutaan. Täpötäydessä ensiapuhuoneessa on vähän haastavaa näitä henkilökohtaisia asioita hoidella.

Toivon vilpittömästi, että sinulle joka tätä kenties luet, suodaan hyvä, dynaaminen ja onnellinen päivä. Kaikki merkit viittaavat siihen, että minulle ei sellaista tänään tule.

Ehkä vielä joskus.

Mutta ei h#lvetissä tänään.

Jälkikirjoitus – soitto Acutaan

Jos minulla olisi autokorjaamo ja olisin vaihtanut maksavan asiakkaan mersuun öljyt eilen. Jos se sama asiakas soittaisi aamuvarhain ja kertoisi että ne öljyt tulivat moottorista ulos, niin minua yrittäjänä kiinnostaisi korjata tekemäni vahinko mahdollisimman nopeasti niin, että asiakas saisi toimivan auton mahdollisimman vähällä vaivalla.

Onneksi julkinen terveydenhuolto toimii tässä “paremmin”

Soitin Gastroenterologian polille jonne näissä tilanetissa käsketään soittaa ja esittelin asiani.

“No sitten sun varmaan kannattais tulla Acutaan”.
Moneltako? Koska olin siellä eilen kahdeksan tuntia, eikä oikein huvittaisi viettää tänään samanlaista päivää.

“No lääkärit tulee joskus siinä aamupäivällä”

Teettekö te tälle asialla mitään tänään?

“No mä  en voi sitä luvata”.

Kuka voi luvata?

“No lääkäri”

Miten pääsen puhumaan lääkärin kanssa?

“No mä en oikein voi siinä auttaa, kun näitä vaihtoja on aikataulutettujakin”.

Jos te ette tänään tätä korjaa, niin oliko tarkoitus että minä vaihdan siteet ja kaikki paitani kerran tunnissa N vuorokauden ajan? Ei minulla ole niin paljoa edes vaatteita.

“No tähän mä en osaa vastata.”

Syvä huokaus

Ymmärrän että puhelimeen vastannut yöpäivystäjä ei ole millään tavalla tilanteeseen syypää ja sen hänelle kerroinkin.

Maalaisjärjellä – kts yllä oleva mersuesimerkki – ajatellen, jos palveluntarjoaja mokaa, palveluntarjoaja korjaa. Mahdollisimman pian. Mutta kuten todettu, tätä kirjoitettaessa maalaisjärjellä ja julkisella terveydenhoidolla ei näyttänyt ole mitään tekemistä keskenään.

EDIT:

Acutassa käytiin. Taisi kuitenkin olla niin että se jättimäinen vihreä mömmö oli jäännöserä vaihdosta, koska vuoto ei enää kolmatta kertaa uusiutunut. Tarkkailemme iltahuuhtelussa, uusiutuuko. Itse käynti meni suht sujuvasti klo 8-13 eli viidessä tunnissa selvisin.

Samassa yhteydessä haluan pahoitella tarpeettoman purevaa äänensävyäni. Kumuloitunut valvominen ja kolme yhtäaikaista isoa huolta veti pessimismiruuvin tarpeettoman tiukalle. Puolustaudun dreeniasian suhteen kuitenkin niin että koskaan aikasemmin ei tämmöistä ollut tapahtunut, kukaan ei ollut varoittanut ja sama toistui kahdesti. Tarinalla oli (toistaiseksi) onnellinen loppu. Äsken ajoin iltahuuhtelun ja pisaraakaan ei tullut ulos. En voi silti sanoa että luotan 100% edelleenkään näihin 😉

Onnea sille toista lastaan odottavalle laborantille joka otti sydänfilmini. Hauskaa seuraa olit. Samaten sinä nuori naislääkäri, joka alkutarkistit minut molempina päivinä ja olit oikeasti myötätuntoinen kun tavattiin taas heti aamusta.
Ja erikoispropsit sinulle tummahiuksinen hoitaja, joka komensit minut pois puhelin korvalla teidän työpisteenne vierestä luuhaamasta. Ihan oikeassa olit, minun olisi pitänyt pysyä omalla petipaikalla 🙂

Kohti Joulua

“Kiitävi aika, vierähtävät vuodet…”

Joulu tuli minun lapsuudessani pikkuhiljaa jollotellen. Nykyään Santa Claus tuntuu tulevan X-1 -raketilla, vuosi vuodelta aikaisemmin, aina isompaa tavaramäärää mukanaan roudaten. Jokainen toki viettää jouluaan omien perinteiden mukaan. Kuitenkin katsellessa kauppakeskusten hektistä laatikkorallia ei voi välttyä ajatukselta, että ihmisiltä tuntuu hukkuneen joulun perusajatus – joka ainakin minulle on pysähtyminen ja hiljentyminen edes hetkeksi. Kokoontuminen perheen ja rakkaiden kanssa yhteisen pöydän ääreen jakamaan positiivisuutta ja elämäniloa.

Aikamme täällä on kuitenkin rajallinen, miksi emme nauttisi siitä täysin rinnoin, joka päivä?

Syöpäläinen.fi hiljentyy pikkuhiljaa kohti joulua. Paljon on meilläkin vielä valmistelut kesken. Ja se mummolakäyntiä varten pakattavan tavaran määrä, voi VELJET!

Haluan kiittää kaikkia teitä, jotka omalla tsemppauksellanne olette osoittaneet tukenne minulle ja perheelleni tänä haastavana aikana, erityisesti niinä huonompinakin päivinä. Lupaan että teen oman osani taistelussani ja olen varma että minua hoitavat tekevät sen myös. Lätkässä sanotaan että “yleisö on kuudes kenttäpelaaja” ja se pitää tässäkin paikkansa.

Oheistan muutaman tunnelmakuvan Suomen Lapin Kilpisjärveltä tuomaan joulun tunnelmaa tänne (ainakin tällä hetkellä) vesisateiseen etelä-Suomeen.

Oikein Lämmintä ja Rauhallista Joulua Sinulle ja läheisillesi!

PS Muistathan Hyväntekeväisyys Crossing-tunnin 8.1. 2018  klo 18-19. Lippu 10eur, joka tiliöidään lyhentämättömänä Syöpäsäätiön Pelastakaa Miehet-keräykseen (kives- ja eturauhassyöpätutkimukseen)

AdventureByDesign

kuvaajat: Elina ja Gareth Hutton

[soliloquy id=”1040″]

Flower Power

Kukkaislasten aikaa on tässä vietetty. Valkotakit ovat käyttäneet jumalaista bradpitt-vartaloa jonkinlaisissa keskikaisissa pseudotieteellisissä menoissa. Jos olet “isossa talossa” päässyt osastolle ja opiaattipohjaisen kipulääkityksen päiväannoksesi on kuusinkertaistettu, tiedät mitä se  tekee kymmensormijärjestelmälle.  Olen siis keskittynyt lähinnä nukkumaan.

Rakas Perhe ™ piipahti eilen tuomassa somisteita iskää piristämään <3

Karu meininki

En muista minkä bändin tuotos, mutta biisin nimi oli “I Just Cant Be Happy Today” eli Ei Paljon Naurata.

Seuraa itsesääliä, valitusta ja nillitystä:

Pakotettuani aamiaisen kurkusta alas sammuin melkein pariksi tunniksi. Herättyäni ajatuskin mistään kiinteästä ravinnosta tuntuu vastenmieliseltä. Kokkaan shaken avokadosta, banaanista, mantelimaidosta. Heitän sekaan vähän soijaproteiinia. Yllättävän hyvää ja pysyy sisällä. Välissä 2-3 työpuhelua joihin en kehtaa olla vastaamatta.

Sitten sammun taas pariksi tunniksi.

Kahdet päiväunet päivässä. Mitä minulle oikein tapahtuu? Eilen ei tehty mitään erityisen rasittavaa. Lääkitystä ei ole lisätty tai muutettu. Pakki tuntuu muutenkin ärtyneeltä.  Iltapalaksi pieni shake. Nesteytykseen laihaa urheilujuomaa.

Vaihtoehdot:

Vaikka diagnoosi on “paikallinen hyvälaatuinen haiman NET-tuumori”, niin kieltämättä käy mielessä että:

  • sen lisäksi on jotain muutakin. Jos vatsalaukussa niin sehän vaatii tähystyksen.
  • tai sitten se kasvain onkin agressiivista sorttia
  • tai ennakkotiedoista poiketen se on levinnyt

Voihan olla kyse yksittäisestä päivästä tai stressimahasta. Semmoiseen on ollut aikaisemmin taipumusta. Jos tämä nykyinen tilanne ei stressaa, en tiedä mikä.

Jos olo on näin kurja huomennakin, niin painun Acutaan ja vaadin päästä osastolle ja tähystykseen. Tai minimissään Litalginia, se ainakin lievittää vatsaoireita. Yleensä.

Yritän ajatella positiivisesti. En onnistu täysin.