Category: Syöpä

Musta ninja

Musta ninja

Yöllä pimeän makuuhuoneen täyttää posahduspommin kitkerä savu. Vanha viholliseni, Strikethru-ryun Musta Ninja Hajosiko Sisakumi on palannut. Ennen kuin ehdit kurkottaa tyynyn alta luotettavaa katana-miekkaani (aito Hattori Hanzo), vihulainen loikkaa savupilven keskeltä tiikerin lailla kimppuuni. Pitkästä miekasta ei ole apua lähiottelussa. Tasaisella yksi vartalolyönti olisi päättänyt ottelun lyhyeen.

Tämän julman ja kunnianhimoisen vihollisen ärsyttävin piirre on täydellinen arvaamattomuus. Se osaa liikkua täysin äänettömästi. Välillä päivisinkin tulee olo, että minua tarkkaillaan. Kun katsahdan selkäni taakse – ei ketään.

Käytän oppimiani senseini opettamia vastatekniikoita. Tsuki-Isku kurkkuun jäykistetyin sormin. Ei mitään vaikusta. Hupun alla jonkinlainen kaulahaarniska. Kyynärpäällä ohimoon. Väistää matalasti naurahtaen. Sen jälkeen painautuu tiukasti päälleni. Mustan hupun peittämät kasvot muutaman sentin päässä kasvoistani. Kapeasta silmäaukosta tuijottavista yötäkin mustemmista silmistä säteilee ikiaikaista pahuutta.

Kuin nautiskellen hän naulitsee minut vartalonsa painolla tiukasti vuoteeseen. Tuo vasemman kätensä silmieni eteen. Hopeisena kimalteleva nyrkkirauta, jossa tylpät naskalit päässä.

Matala naurahdus. Käsi katoaa silmieni edestä suhahtaen kuin kobra. Sitten tulee ensimmäinen kylki-isku. Tähdet tanssivat silmissäni. Puren hammasta, yritän rimpuilla. Harkitun pitkä tauko että ensimmäisen lyönnin ensimmäinen shokkivaikutus on hellittänyt ja tuntoelimet ovat ehtineet herkistyä jälleen. Toinen lyönti, hieman eri paikkaan. Kivun kyyneleet nousevat silmäkulmiini ja tuskan irvistys kasvoillani on kuin kuolinnaamio. Yritän hapuilla sormenpäilläni patjan alta veistä tai shurikenejä, en saa niitä käsiini.

Sadistinen vihollinen tietää tarkkaan, miten toimia. Annostelee tuottamansa kivun tieteellisellä tarkkuudella. Jatkuva takominen aiheuttaisi aistien turtumista, jolloin osa lyönnin tehosta ja psykologisesta julmuudesta menisi hukkaan. Tauottamalla, antamalla reseptorien toipua hieman edellisestä ja antamalla uhrin odottaa seuraavaa vääjäämätöntä hyökkäystä saavutetaan maksimaalinen fyysisen kivun ja kauhun yhdistelmä.

En tiedä kauanko tätä jatkuu. Minuutteja vai tunteja. Aika menettää merkityksensä. Lopulta sihahtaa käärmeen lailla: “Anata wa kōfukudesu ka?” – Antaudutko?

Hengitykseni kulkee tuskallisina vinkaisuina. Lopulta saan kerättyä ilmaa riittävästi ja sylkäisen häntä päin: “Anata no okāsan ni fakku shite!

Raivostunut vastustaja murahtaa malttinsa menettäneenä ja lataa liian lujan lyönnin kylkeeni. Menetän armeliaasti tajuntani.

Aamulla herätessäni yöllisestä hyökkäyksestä ei ole mitään jälkiä. Ensi kerralla varaan fentanyyliin kastettuja lamauttavia puhallusnuolia PTHUI – suoraan silmien väliin. Sen jälkeen, rakas Hajosiko, saat maistaa Hattori Hanzon terästä!

Läpilyöntikipu on kipupiikki, joka voimakkuudellaan pystyy tunkeutumaan haimakasvaimen peruskipulääkityksen (tavallisesti opiaattipohjainen) suojapanssarin läpi. Tämä oli ensimmäinen kokemani läpilyönti. Hyvin, hyvin epämiellyttävä kokemus. Vastalääkettä ei ollut saatavilla kolmessa lähimmässä apteekissa, siksi vihollinen pääsi yllättämään tänä yönä.

Musiikin voima

Musiikin voima

Kun nainen jättää, prätkä tai auto hajoaa ja koko elämä kaikki kaatuu sotkuna päälle, eikä ole ketään kelle soittaa. Silloinkin on yksi, ehtymätön voimavara, johon voi luottaa: Musiikki.

In the beginning

Kaikki alkoi siitä, kun isä osti kotiin stereot. Olisinko ollut 13-vuotias. Vinyylilevysoitin, radio, vahvistin josta löytyi volumen lisäksi balance, treble ja basso(!). Velipoika ja minä saimme käydä luvan kaupassa ostamassa vinyylin mieheen. Itse valitsin jonkun 2-in-1 -kokoelman, koska onhan kaksi levyä parempi kuin yksi(!) Yhtäkään biisiä tai artistia en tuntenut, mutta oli siellä mm. tämä. Nostalginen ja nolo tunnustus Motörhead-mieheltä.


Maiden Number Of The Beast CoverElettiin 1980-luvun alkua Koulun pihalle ilmestyi farkkuliivejä, joiden selkälipuista irvisteli pelottavan näköisiä hahmoja ja outoja nimiä kuten Iron Maiden, W.A.S.P, Mötley Crüe, Sex Pistols, Dead Kennedys. Hiivin viikkorahat taskussa levykauppaan. Valinta osui lopulta makeimman näköiseen kanteen. Takatukka sojottaen esikuuntelin vinyyliä ja tavasin sisäpussin sanoituksia. Piruja, viikinkejä, painajaisia… ja “Run To The Hills”. Nyt oltiin jonkun uuden ja jännittävän äärellä. “New Wave of British Heavy Metal” eli juuri nousuaan ja olin sokkona iskenyt näppini yhteen genren merkittävimmistä teoksista.

Murrosikään sopi raju ja kapinallinen musiikki. Kunhan se oli epäsovinnaista, ÄÄNEKÄSTÄ ja ärsytti kalkkiksia, se rokkasi. AC/DC:n “High Voltage” oli ensimmäinen todellinen “nyt räjähtää pää!” -kokemus ja ZZ Topin “Eliminator” osoitti ettei rokkaaminen ole efektipolkimista tai särökitarasta kiinni. Ikätovereistani poiketen saatoin tosin kotona kuunnella Duran Durania, Princeä tai David Bowieta – ja nauttia niistä yhtä lailla. Koulussa tupakkapaikalla väiteltiin pirunsormet pystyssä lähinnä siitä, kuka oli kovin kitaristi. Oivalsin pian, että nämä valtavirrasta poikkeavat mieltymykset kannatti teinin pitää omana tietonaan.

Aistein avoimin

Suhtaudun musiikkiin kuin buffet-pöytään. Kaikkea kannattaa maistaa ainakin kerran, niin siitä voi muodostaa perustellun mielipiteensä. Musiikki on innostanut arjessa ja elämäni hienoimmissa hetkissä. Lohduttanut ensimmäisen tyttöystävän jättäessä ja samalla buustannut nostamaan leuan pystyyn ja syöksymään uusiin seikkailuihin. Rohkaissut tutkimaan tuntemattomia maailmoja. Bailaamaan, kruisailemaan, pitämään hauskaa. Pitämään puoleni. Antanut virtaa ja voimaa, viime aikoina lähes yliluonnollisella intensiteetillä.

Nyt sitä virtaa tarvitaan

Edessäni on elämäni kovin taistelu. Haimakasvaimen sytostaatti-hoidot ovat vasta alkamassa. Voi olla, että joudun syömään solumyrkkyjä vuosien ajan. Hoidon tarkoitus on kutistaa kasvain niin pieneksi, että sen voi leikata. Se on ainoa varma tapa parantua haimasyövästä.

Omalta osaltani tulen tekemään kaiken voitavani ravinnon, levon, treenin ja oikean “mind-setin” osalta. Rakas perheeni ja lähimmät ystäväni ovat myös vahvoja tukijoitani, enkä heitä varmaan osaa koskaan kyllin tästä kiittää.

Sinä lukijani, voit halutessasi tehdä “oman osasi”

Kiitos Sinulle joka hyppäsit mukaan. Kannustavista kommenteista saa hyvän mielen. Sinun ja kumppaniesi ansiosta ei tätä vauhtia mene montaakaan päivää, kun ensimmäinen 10.000 sivunäyttöä saadaan rikki.

Jos alkuperäinen hullu suunnitelmani toteutuu, soittolistalle pitäisi saada musiikkia vähintään kahdeksasta kymmeneen tuntia. Vähintään sen verran Pirkan Pyöräilyn täysmatkaan (217km) menee. Tämä soittolista lähtee matkalle mukaan.

Lisäys: AC/DC:n komppikitaristi ja perustajajäsen Malcolm Young sairastui ensin Alzheimeriin ja menehtyi 18.11.2017. Rock In Peace.

Lottovoitto

Lottovoitto

“On lottovoitto syntyä Suomeen.” Tämä piti varmaan paikkansakin vielä markka-aikana. Vuonna 1969 syntyneenä muistan ajan, jolloin terveyskeskuksessa käynti oli käytännössä ilmaista ja polkupyörävarkaus kannatti ilmoittaa poliisille.

Sen jälkeen vuosi vuodelta tavallinen kansalainen saa verorahoillaan koko ajan vähemmän palveluita. Rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Varakas piilottaa omistuksiaan veroparatiiseihin ja osakerekistereihin. Tavallinen duunari sijoittaa ruokakauppaan siinä toivossa, että perhe pysyy suunnilleen leivän syrjässä kiinni. Kauhulla ajattelen, mitä nyt käyttämäni lääkkeet ja syöpähoito tulevaisuudessa maksavat, jos sote-sekoilu kaikessa karmeudessaan nuijitaan läpi.

No, se politiikasta. Syöpäläisellä on vaihteeksi hyviä uutisia.

Sain lottovoiton! Tai ainakin keno-sellaisen!

Kyllä, juuri minua on tällainen onni kohdannut. Kuten kuvitus yrittää kertoa, kasvaimeni on erittäin, erittäin, erittäin harvinaista sorttia. Sen minkä konsultoineen lääkärin puheesta ymmärsin,  ympäristötekijöillä (kuten elintavoilla) ei ole tämän tyyppisen kasvaimen syntyyn merkitystä. Vaikka olisin koko ikäni joogalentänyt kesät talvet samisenia soitellen ja samalla vihreää teetä siemaillen, pidättäytyen kaikista mahdollisista “lihan iloista”, näin olisi voinut käydä silti. Sisäpiirin tietona voin kertoa, että paria kertaluokkaa maallisempaa ja syntisempää elämää on tullut joskus vietettyä.

En kuitenkaan tämän “synninpäästön” jälkeenkään ole juoksemassa Epäpyhään Kolminaisuuteen (Alko tai lähibaari, kebab-kioski, sikarikauppa) vaan päätös pitää. Ei jos vaan KUN tämä revohka on ohi, jatkan loppuelämäni huomattavasti aikaisempia terveellisempien elämäntapojen parissa. Ystäväni, jos alan niitä sinulle tuputtaa, vedä litsari. Kunhan varoitat, että ehdin ottaa silmälasit pois päästä.

Jos ihan rehellisiä ollaan, mainituista nautintoaineista on kadonnut uutuudenviehätys jo aikaa sitten. No, reilua rullakebabia kyllä edelleen kaipaan joskus. Ja kunnon pizzaa. Ehkä niiden pariin on vielä joskus mahdollista hetkellisesti palata. Nyt on kuitenkin viisainta olla härnäämättä vatsaa. Muut edellä mainitut nautintoaineet on minun osaltani nyt pysyvästi loppuunkäsitelty. Taidan luopua lopullisesti kahvistakin. Viimeisen kupillisen join toista viikkoa sitten. Hyvin pärjää näinkin. Teetä sen sijaan kuluu senkin edestä. Pitäähän minulla edes yksi pahe olla.

Hoitosuunnitelma

Lähdetään liikkeelle kahdella eri oraalisesti päivittäin otettavalla sytostaatilla. Hoitaja sanoi niiden nimet kolmesti kunnes heltyi kirjoittamaan ne paperille:

Saan tarkemmat ohjeet näihin ensi tiistaina TAYS:in pilleri-NORAD:ista. Suunnilleen “kahden viikon kuuri, kahden viikon tauko”. Lisäksi näitä otetetaan välillä erikseen, välillä yhtä aikaa. Sivuvaikutukset kerrottiin seikkaperäisesti. Yksi sivuvaikutus ylitse muiden on syössyt minut mustan murheen laaksoon. Niiskutan pientä mies-itkua tälläkin hetkellä asiasta kirjoittaessani: “MINULTA LÄHTEE HIUKSET PÄÄSTÄ!!!111/%¤#!1” Sniff, kyynel & yhyy!

Näin mennään muutama sykli ja välillä kuvataan vastustajaa, alkaako se nahistumaan. Lopullinen tavoitehan on leikata se kokonaisuudessaan hevonv#ttuun sisältäni. Onkologin mukaan osia ei siitä kannata ruveta lohkomaan, vaan parempi ottaa kerralla. Ymmärrän tämän. Liittyyhän anestesiaa sisältävään kirurgiaan aina riskejä, eikä kohde ole sijaintinsa puolesta helpoimmasta päästä.

Sain vastaukset kaikkiin esittämiini kysymyksiin nopeasti ja selkeästi. Olin elätellyt toivetta saada oma The Nimikkolääkäri (jonka kanssa olisin ottanut heti selfien), mutta valitettavasti tähän toiveeseen ei voida tällä erää tarttua. Sen sijaan TaYS:in onkologit työskentelevät tiimeinä, joilla jokaisella on nimikkopotilaansa. Jotain sekin.

Pyöräily

Kerroin suunnitelmastani polkea Pirkan Pyöräily 198 päivän kuluttua. Kysyin varovaisesti, lähettääkö rva tohtori minut suoraan Pitkänniemen Mielisairaalaan suljetulle, kun tämmöisiä puhelen? Lakoninen vastaus kuului “No, en minä yleensä Pitkäänniemeen lähetä”.

Vakavasti ottaen – nyt mennään hoidot edellä ja katsellaan miten muu tulee siinä mukana.

Positiivisuutta vaihteeksi

Positiivisuutta vaihteeksi

Tähän blögi-kirjoitukseen (edelleen tässä kirjoitusmuodossa Lemmy-vainaan muistoksi) listaan vain positiivisuutta. Hyviä pieniä asioita, joita tänään on tapahtunut. Hetken miettimisen vaati, mutta onnistuipa sittenkin.

Paino-positiivisuutta

Aamupaino oli 96.0 kg. Totesin vaimolle “hauska tavata, näin kevyttä minää et ole koskaan ennen tavannutkaan”. Olin peilin kautta huomaavani, että hän tsekkasi takapuoltani. On se miesbärsse jäljellä vielä, kultaseni. Ainakin osa siitä.

Terveys-positiivisuutta

Aamun labrassa minusta valutettiin seitsemän tuubia verta, joka käy jo verenluovutuksesta. Siitä itsessään tulee jo pieni hyvä olo. Sen jälkeen sai nauttia ravintoa puolen vuorokauden paaston jälkeen. Koskaan aikaisemmin eivät kaupan smoothie ja banaani ole maistuneet niin hyvälle.

Sydänfilmin leposyke 52 bpm, joka on ihan kelpo lukema. Kiinnostaisi tietää, mitä verenpaineelle on kahdeksan kadonnutta painokiloa tehnyt. Kipuja ei ole ollut oikeastaan koko  päivänä. Syöpäni ei ole kehittänyt etäpesäkkeitä ja ennuste muutenkin hyvä, ainakin tässä vaiheessa.

Ravinto-positiivisuutta

Ruokaa olen muutenkin saanut alas tänään vähintäänkin kelvollisen määrän. Kaksi lämmintä ateriaa. Iltapalaksi hyvää teetä ja tummaa suklaata. Olen varovaisen toiveikas, että vaaka näyttää huomenna vähän isompaa lukemaa, kuin tänään.

Työ-positiivisuutta

Sain putsattua tikettijononi tyhjäksi ja selvittelin yhtä projektiin liittyvää juttua asiakkaan kanssa. Tavoitehan on palata vähintään lyhennetylle työpäivälle tai -viikolle kun hoito-ohjelma pyörähtää käyntiin.

Viihde-positiivisuutta

Löysin kirjastosta mainion Like-kustantamon George Lucas-bion, joka mukavasti täydensi aikaisempaa tietämystäni “Star Wars” -saagan synnytystuskista. Ehdin pelata “Arkham Originsia” puoli tuntia ilman että esikoinen oli kärttämässä “saanks mä iskä hoitaa seuraavan konnajoukon?” Luin Elinan blogia ja sain siitä voimaa.

Jotan odottamisen arvoista

Huomenna tapaan PT:n ja päästään speksaamaan liikuntaohjelmaa, sykealueita ja miettimään syömisiä.

Perjantaina pääsen VIHDOIN konsultaatioon ja viikonlopun jälkeen toivottavasti kemiallinen sodankäynti pääsee käyntiin.

Ohessa esimakua, mikä sinua odottaa, rakas viholliseni. Saarnan pitää mr Cool Motherf#cker himself:

Painonhallinta

Painonhallinta

Aamupaino 96.8kg sai pohdiskelemaan tätä yltäkylläisyyden ja hyvinvoinnin oheistuotetta, painonhallintaa.

Oman elopainon kohdalla on menty aina melkoista vuoristorataa. Penskana olin pyylevä. Kun lukiossa vastakkainen sukupuoli alkoi toden teolla kiinnostaa, hakeuduin salille. Teimme treenikaverin kanssa kaikki mahdolliset virheet, treenasimme aivan liian paljon, söimme liian vähän ja palautumisajat olivat olemattomia. Aineita liikkui varmasti jo tuolloinkin, löytyihän kotikaupungista SM-tason voimailijoita. Meille kynäniskoille nöösipojille niitä ei tarjoiltu.

Sitten tuli mitta täyteen.

Jossain välissä liian hyveellinen elämä alkoi tympiä. Heitin painot nurkkaan, Camelin huuleen ja sihautin lonkeron auki. Alkoi pitkä rai-rai -vaihe, joka toi kivasti lisää kiloja.

Aikuisikä on ollut on-off -meininkiä. Välillä kuntoillaan ja eletään suhteellisen terveellisesti. Välillä taas rai-rai. Laidasta laitaan. Aina.

Koululiikunta muuten onnistui tuhoamaan lähes täysin mielenkiinnon aktiiviseen liikuntaan. Kun ei ollut paras missään, jäi jumppamaikan silmätikuksi. Joukkueeseen valittiin aina viimeisenä. Avioeron jälkeen vuonna 2000 kiinnostuin taas kuntoilusta ja painonhallinnasta. Ostin sukset. Kesäksi rullaluistimet ja sauvat. Ei mitään himokuntoilua. Jos tuntui hyvältä idealta lähteä lenkille, lähdin. Muuten menin jääkaapille.

Pyöräily

Maantiepyöräilystä innostuin toden teolla 2016 ja into jatkuu edelleen. Ihmettelin, kun tämän vuoden 3.500 km polkemisella painosta katoaa vain 500g. Panos-tuotos -suhde tuntuu aika huonolta. Mestarit tehdään kuitenkin keittiössä, ainakin kehonrakennuksessa. Jälkikäteen tarkasteltuna olen nauttinut liikaa tai vääränlaista ravintoa. Painonhallinta on helpompaa energian määrää säätelemällä kuin yksistään kulutusta lisäämällä.

Kokeilin toki työmatkapyöräilyssä salaattilounaita, mutta huonoin seurauksin. Paluumatkalla totaalinen katkeaminen. Toisaalta, työmatka edestakaisin on 64-80 km, riippuen vähän mitä reittiä ajaa. Ei tuollainen matka kaninruoalla taitu, ellei ole EPO:a tai hepoa.

Ensimmäinen vuosi meni pyöräillessä “aina täysillä”. Tänä vuonna keskityin ensi kertaa kadenssiin (montako kammenpyöritystä minuutissa) ja sen tietoiseen nostoon, keskinopeudesta välittämättä. Kadenssimittari rikkoutui kesken kauden, mutta ennen sitä 90 rpm alkoi tuntua jo luontevalta. Muistan kyllä ihmetelleeni, miksi keskinopeudet alkoivat etenkin loppukaudesta olla hiipumaan päin. Ehkä liikaa harjoittelua, ehkä kasvain. Kenties molemmat.

Vuoristorataa

Diagnoosista on vasta reilu kuukausi. Painosta kadonnut reilut kahdeksan kiloa. On päiviä, jolloin ruoka on pakotettava alas, välillä pystyy syömään “jotain”. Tänä aamuna, varmaan ensimmäistä kertaa tuli olo että “nyt jukolauta RUOKAA!” Verrattuna vanhaan sunnuntai-aamiaiseen munien, pekonin, voileipien ja kahvipannullisen rinnalla tämänaamuinen oli ballerinan koko päivän ruokamäärä. Silti uudelle minulle iso satsi. Kruunuksi pala tummaa suklaata. Olen taivaassa 🙂

On näemmä opittava siihen, että huominen on tässä taudissa arvoitus.

Aina.