Kiitos kuuluu…

Tässä kohtaa haluan osoittaa julkiset kiitokset minut operoineelle tiimille. Alunperinhän syöpäkasvaimeni oli tuomittu omassa sairaanhoitopiirissä leikkauskelvottomaksi, mutta arvioituaan tapaukseni kuvista ja dokumenteistä HUS:n onkovaskulaarinen tiimi luokitteli tapaukseni “haastavaksi muttei mitenkään mahdottomaksi” ja tehtiin päätös leikata kasvain, riskeistä huolimatta.

Gastroenterologisen kirurgian erikoislääkäri Jukka Siren toimi varsinaisena leikkaavana kirurgina. Erityisosaamisenaan mainitaan netissä “teen mahalaukun tähystyksiä sekä ylävatsan leikkauksia aina sappirakon poistosta vaativiin mahalaukun ja haiman syöpäleikkauksiin.”

 

Lisäksi mukana oli verisuonikirurgi, koska näytti että syöpäkasvaimen mukana joudutaan poistamaan pätkä valtimoa. Sen tilalle oli tarkoitus ottaa oikeasta reidestä pätkä verisuonta. Nyt ei onneksi jouduttu näin isoon verisuorekonstruktioon, vaan selvittiin vähemmillä “putkitöillä”. Nämä putkityöt hoiti LT, dosentti, verisuonikirurgian erikoislääkäri Pirkka Vikatmaa.

Operaatioon osallistui väliaikaisesti kaksi muutakin herraa, mutta en valitettavasti saanut heidän nimiään kaivettua mistään.

Joka tapauksessa vielä kerran kiitos mainituille kirurgeille ja heitä avustaneille anestesialääkärille sekä leikkaussalihoitajille. Tämän äärimmäisen korkealla ammattitaidolla hoidetun operaation jälkeen minulla on suurempi mahdollisuus palata normaaliin elämään. Kiitos sekä itseni että perheeni puolesta, että annoitte isälle / aviomiehelle lisää elinvuosia ja mahdollisuuden nähdä lastensa kasvavan!

Osastoelämää 2

Kipulääkäri kävi. Nyt ruvetaan hikkupiljaa purkamaan opioideja niin, että niiden määrää vähennetään ja vastaavasti korvaavia lääkkeitä kuten Lyrica lisätään. Prosessi hienosäädetään vielä TAYS:n kipuklinikalla, sinne tulee toivottavasti kutsu pian. Pääsin tänään samaten eroon virtsa-katetrista, joten nyt minussa on enää yksi letku kiinni. Aikamoista edistystä, lähtötilanteessa letkuja oli viisi tai kuusi. Samaten epiduraali on ajettu alas ja irrotetaan tänään kokonaan. Nyt sitten kuulostellaan palaavatko kivut ja missä määrin. Saa kuulemma pyytää ylimääräisiä nappeja niin paljon kuin haluaa. Lääkärit tuntuvat tyytyväisiltä toipumiseeni, kehuvat että ukko virkistyy päivä päivältä jne. “Te kun olette tuollainen nuori mies” jaksaa edelleen naurattaa – täytän ensi vuonna 50 vuotta.

Kotiutus tähän tietoon ensi ma tai ti. Se tulee varmaan vaimokullalle suurena helpotuksena, hänellä on ollut aikamoinen ralli hoitaa oma työnsä sekä kolmen lapsen talous siinä sivussa. Jos osat olisivat toisinpäin, enpä tiedä olisinko selvinnyt.

Aina välillä mietin tulevaisuutta. Kirurgi vakuutti että koko kasvaimenpaska lähti pois yhtenä palana. Syöpäsoluilla on vaan paha tapa lähteä kasvamaan pienestäkin alusta, siksi minusta kannattaisi jatkaa Afinitor + Somatuline vielä toistaiseksi, ettei päästetä uutta kasvainta alulle. Ensi ma TAYS hoitavalla lääkärillä on soittoaika, niin pääsee jubailemaan tästäkin. Toivotaan nyt ettei hoidon tehokkuus kaadu siihen että olen omatoimisesti loikannut tilapäisesti HUS:n huomaan, heillä kun on selkeä näkemys että varsinaisen syövän ja kivun jatkohoito kuuluu TAYS:lle – minä olen samaa mieltä. En myöskään tiedä juttelevatko näiden kahden piirin järjestelmät keskenään vai pitääkö kaikki data siitä siitä mitä tällä reissulla on tapahtunut pyytää paperilla mukaan. Edelleen en lakkaa ihmettelemästä, miksi tämänkokoiseen maahan ei muka saada yhtä sairaanhoidon potilastietokantaa, jossa olisi jokaisen kansalaisen kaikki tiedot, maantieteellisestä sijainnista riippumatta. Virossa tämmöinen onnistui jollain puolella miljoonalla, Suomessa jokainen piiri käyttää omaa systeemiään ja isot palveluntarjoajat kuten Tieto lypsävät näitä mielin määrin.

Huomenna saa jo oikeaa ruokaa, jippii! Eipä sillä, velli voisilmällä on maistunut pirun hyvältä kaikkien Nutricia-ravinnejuomien jälkeen.

Suru-uutisiakin. Lempi-veijarinäyttelijöihini kuuluva Burt Reynolds menehtyi tänään 82-vuotiaana sydänkohtaukseen. Lepää rauhassa, Konna.

Osastoelämää

Nyt sitten ollaan normaalihoidon piirissä, eli pääsin eilen teholta pois. Kivut tuntuisivat olevat melko hyvin hallinnassa, ainoastaan kylkiasentoon kääntymisen aiheuttaa kivuja. Leikkaushaavakin paranee niitteineen nätisti, vaikka onkin aika brutaalin näköinen metallisine haavahakoineen. Judas Priest-meininkiä!

Hoito on täällä perusosastollakin hyvää ja perinpohjaista ja 13. kerroksesta näköalat komeat. Kovasti täälläkin potkitaan persuksille eli ukko monta kertaa päivässä kävelylle ja tekemään vesipulloon puhallusharjoituksia. Keuhkoissa on pieni määrä nestettä thorax-kuvien mukaan ja se pitäisi nyt ajan kanssa saada sieltä pois, toivottavasti ei jouduta neulailemaan. Toinen syy miksi liikkeellä pitää olla on kuulemma keuhkokuumeriski, joka on yleinen isojen leikkausten jälkeen. Keuhkoihin kertyy helposti räkää jota koetetaan mm. näillä puhallusharjoituksilla saada pois. Lisähapella ollaan aina kun ollaan vuoteessa. Ilman saturaatio on jotain 93% (huonoimmillaan oli 86%) ja sitten lisähapella happisaturaatio on jotain 97%. Vatsa toimii liiankin hyvin (vesiripuli).

Nyt on onneksi hyvät pahoinvointilääkkeet eli kuvotuskin alkaa helpottaa hieman. Vielä kun saisi ruokaa. Aamupalaksi antoivat vain teetä ja mehua, olisin mielelläni ottanut jotain velliä. Onneksi noita Nutrician ravintolisiä saa kiskoa melko vapaasti.

Se että kauanko täällä pitävät on vielä arvoitus. Seuraillaan tilannetta. Juuri tällä hetkellä toipuminen tuntuisi etenevän hyvin 🙂

Eka oikea ruoka viikkoon. Jännittää.

Huh huh!

Viikon hiljaisuus johtui siitå että vietin sen viikon hussin teho-osastolla. Leikkauksen jälkeiset kivut olivat ennätyksellisen kovat, välillå huusin suoraa huutoa. Epiduraalin laittaminen auttoi vain rajallisesti. Ongelmaksi osoittautui kova opiaattien sietokykyni, tavallisen lääkkeet eivät meinanneet auttaa lainkaan. Tänään oli ensimmäisen kivuton päivä ja sain siirron tavallisellle osastolle.

Itse leikkaus meni paremmnin kuin odotimme. Koko kasvain saatiin pois eikä uusia verisuonia tarvinnut rakennella läheskään niin paljon kuin mihin oli varauduttu. En tiedä vielä jatkanko sytojen syöntiä vai kuinka. Suoli ja vatsa ovat alkaneet toimia normaalisti mikä on suuri helpotus.

Jatketaan toipumista 😉

Pieni rukous.

Tämän postauksen ilmestyessä olen valmisteltavana leikkausta varten. Paikka Meilahti. Miltäkö tuntuu? Jännittää ja vähän pelottaa, en häpeä myöntää. Tässähän annetaan oma elämä toisten ihmisten käsiin. Missään tapauksessa en epäile leikkaustiimin pätevyyttä, käsittääkseni tämän parempaa osaamista tältä erityisosaamisalueelta ei maastamme löydy.

En ole erityisen uskovainen mies. En ole kuulunut valtionkirkkoon enää vuosiin ja “jumalsuhdetta” voitaisiin kuvata ehkä parhaiten termillä “agnostikko.” Siitä huolimatta olen pitänyt saamaani Neitsyt Marian kuvaa kaulassani joka päivä syöpädiagnoosistani lähtien. Miksikö? Miksi ei? Ja siksi haluan lausua pienen rukouksentapaisen operaation alle. Maailmassa on Googlen mukaan nimikkosuojeluspyhimyksiä eri ammattikunnille. Seuraavan haluaisin osoittaa lääkärien ja kirurgien suojelupyhimykselle:

“Kiitos että sain nukuttua leikkausta edeltävän yön.

Suo minua leikkaaville ammattimiehille ja -naisille tarkka silmä, vakaa käsi ja tyyni, kärsivällinen mieli tämän pitkän operaation ajaksi. Varjele minua ja leikkausryhmää yllätyksiltä, verenvuodoilta ja kuvannoksissa näkymättömiltä syöpäetäpesäkkeiltä. Toivoisin myös, että koko syöpäkasvain saataisiin kerralla pois, eikä uusintaleikkauksiin olisi tarvetta. Osa haimasta joudutaan poistamaan, tämä on tiedossa. Mutta huonoimmassa skenaariossa koko haimalle tulisi lähtö > seuraa automaattisesti diabetes joka vaikeuttaa sitten koko loppuelämääni. Toisaalta – mieluummin elävä diabeetikko kuin kuollut.

Kolmanneksi rohkenen toivoa, että toipumisvaihe ei olisi kovin raskas tai kivulias. Ja että haimaan tehdyt ompeleet pitäisivät (edellyttäen ettei koko haimaa tarvitsisi poistaa eikä uusintaoperaatioihin olisi muutenkaan tarvetta. Tämä on tällä hetkellä ehkä suurin pelkoni)

Viimeiseksi pyydän sinulta voimia itselleni ja perheelleni kestää toipumistaipaleen koettelemukset, jotta pääsisin arkielämään kiinni mahdollisimman pian. Suo myös viisautta, että tästä koettelumuksesta toivottavasti täysin toipuneena osaan olla jatkossa parempi ihminen ja arvostaa sitä mitä loppuelämä eteeni kantaa. Myös niitä arkielämän ‘rutiineja ja raatamista’, jotka terveenä ollessa välillä tuntuvat muka rasitteilta. Minulla on kuitenkin niin monta asiaa joista olla kiitollinen, kuten rakastava perhe, työpaikka, katto pään päällä ja ruokaa jääkaapissa. Rautainen terveyskin oli, mutta sitähän oppi arvostamaan vasta sitten kun sen menetti. Olkaa ihmiset viisaampia, vaalikaa ja arvostakaa terveyttänne. Se ei ole itsestäänselvyys.

Jos jostain syystä pahin mahdollinen tapahtuu ja maallinen taipaleeni päättyy tänään – kiitos että olen saanut elää kuitenkin melko pitkän elämän johon on mahtunut upeita ja kamalia hetkiä, niinkuin elämään kuuluukin 🙂 “

Amen. Pitäkää peukkuja.