If I Close My Eyes Forever

If I Close My Eyes Forever

Pohdiskelin tässä iltana muutamana vuoteessa ennen nukkumaanmenoa yllättäen tulevaa leikkausta. Tällä kertaa mielenpäälle nousi parikin vaihtoehtoista skenaariota: jos leikkaus onnistuu – ja mitä jos se epäonnistuu.

And when we sleep, would you shelter me in your warm and darkend grave?
If I close my eyes forever, will it all remain unchanged?
If I close my eyes forever, will it all remain the same?
Ozzy Osbourne: Close My Eyes Forever

Entäpä jos viimeinen omilla silmilläni näkemäni asia tästä maailmasta on anestesialääkärin naamioidut kasvot, tarkasti minua katsovat ystävälliset ammattilaisen silmät ja kasvojani kohti painuva nukutusnaamari? Siis se hetki, kun maski on noin 10 sentin päässä naamastani. Kokemuksesta tiedän että nukahtamishetkeä edeltävät 10 sekuntia katoavat pysyvästi muististani, näin kävi kun PTD-dreenin ensiasennuksessa minut “humpsautettiin” eli nukutettiin. Mitä sitten tapahtuisi? Jos jotain menisikin pieleen, kuten massiivinen verenvuoto jota ei saataisi tyrehtymään?

Olen aika vakuuttunut että tulisin kokemaan ainakin lyhyen ruumiistairtautumiskokemuksen. Näistä on saanut lukea niin paljon, että jotenkin on helppo uskoa tuollaisen olevan mahdollista. Katselisin leikkaussalivalon tasolta miten kahdeksanhenkinen tiimi tekisi kaikkensa elvyttääkseen minut takaisin elävien kirjoihin… “ladatkaa 800 joulea”.. “valmis, IRTI!” ja ZZAP! tai veri suihkuamassa purskauksina vimmatusti ahertelevan kirurgin sormien välistä ja sydänmonitorin piipityksen tasainen hidastuminen kohti tasaista PIIIIIIIIIIIIIIP! ja mittarin näyttäessä lopulta verenpainetta 0/0 ja sydänkäyrän ns. flatlinea. Kunnes lopulta kun kaikki voitava on tehty, joku toteaisi potilaan menehtyneen ja kirjaisi kuolinajan. Mitä sitten kun hengellä ei ole enää ruumista eikä vaeltajalla kotia, jonne palata?

Avautuuko leikkaussalin katto ja sieltä minuun singahtaa ylimaallisen kirkkaan kylmä mutta selittämättömällä tavalla lämmin valo joka kutsuu luokseen? Vaihtoehtoisesti – tunnenko miten minut vedetään alaspäin, syvemmälle ja syvemmälle kohti jotain kuumempaa ja kuumempaa?

Vai alanko hahmottaa normaalin ihmisten maailman lisäksi ympärillä leijuvia aikaisemmin kuolleiden henkiä tai astraalihahmoja? Väistyykö tuntemani maailma kokonaan jonkun toisen maailman tai ulottuvuuden tieltä? Onko minua odottamassa joku aikaisemmin kuollut vanha ystävä tai sukulainen valmiina opastamaan “kuolemanjälkeiseen elämään” – mitä se nyt sitten onkaan? Vai haihdunko yksinkertaisesti hiljakseen partikkeleiksi ja sulaudun maailmankaikkeuteen tajunnan samalla sammuessa unversumin ikuiseen kylmään yöhön? Sulaudunko osaksi jotain suurempaa tietoisuutta luovuttaen vähät maallisen vaelluksen aikana oppimani asiat Suuremman Kokonaisuuden hyödyksi?

Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia. Onneksi muitakin vaihtoehtoja.

Entä jos leikkaus onnistuukin? Herään 12h tunnin kuluttua tokkuraisena, letku kurkussa. Ensin en tunne mitään, koska olen silmämuniani myöten täynnä anestesiaa, mutta lääkkeiden pikku hiljaa haihtuessa vatsaontelon kaikkiin elimiin ja kaikkiin mahdollisiin paikkoihin alkaa koskea enemmän ja enemmän eikä tällaista pahoinvointia ole ikinä koettu. Piippaan hoitajaa, viiton että “lisää kipulääkettä” jota toivottavasti saankin runsain mitoin.

Noin viikon toipumisen jälkeen minut kotiutetaan. Olen vielä heikko ja ajoittain huonovointinen, mutta seison jaloillani. Näkyykö kasvaimen onnistunut poisto heti? Laskeeko kohonnut perussyketaso ennalleen eli noin 20 lyöntiä alemmaksi? Jaksanko harrastaa mitään rauhallista sauvakävelyä vaativampaa? Palaako ruokahalu, joudunko vielä käyttämään haimaentsyymipuristeita, jotta saan ruokani valkuaisaineet imeytymään lihasten rakennusaineiksi? Nythän 80 kilosta työllä ja tuskalla keräillyt kymmenisen kiloa ovat palanneet voittopuolisesti rasvana koska mies ei yksinkertaisesti ole jaksanut kuntoilla tarpeeksi.

Palaavatko työelämäni ja parisuhde ennalleen? Minkälainen on Esa 2.0 joka ymmärtää elävänsä laina-ajalla? Osaako hän käyttää aikansa ja resurssinsa paremmin kuin ennen tätä? Ja ennenkaikkea – muistaako kiittää joka aamu herätessään että ylipäätään saa olla elossa

Minkälaisia ajatuksia – spekulaatioita – kokemuksia sinulla, arvostettu lukijani, on ns. rajatilasta? Oletko kenties itse käynyt lähellä kliinistä kuolemaa tai kokenut jonkinlaisen ruumiistairtautumiskokemuksen?

Huomenna Turkuun. Paikallisessa yliopistollisessa koko sairauden ajan ensimmäinen ihan koko kropan varjoaine ja magneettikuvaus. Nyt tiedetään sitten 101% varmasti, onko se levinnyt vai ei. Näin tarkemmin ajatellen – miksei tätäkään tehty jo heti alussa, vaan vasta kaksi viikkoa ennen leikkausta?

6 thoughts on “If I Close My Eyes Forever

  1. Ei se ole levinnyt usko pois. Minullekin tehtiin vasta siinä vaiheessa, kun sen tuloksella oli vaikutusta hoitoon eli leikkausta ei olisi tehty, jos jostain muualtakin olisi löytynyt jotain. Tsemppiä, odotus on aina kidutusta – minulla on kuva ensi viikolla ja lri seuraavalla. Historia on se että tämän kuuden vuoden aikana puolen vuoden kuvassa on aina ollut ikäviä ylläreitä eli toiveet on korkealla, mutta usko alkaa heikentyä. Heti seuraava toive on, että jos on jotain se voidaan leikata… terveisin Tuija Koskinen sieltä ryhmästä evs.

  2. 23sta leikkauksesta vain muutama on tehty nukutuksessa, muut spinaalipuudutuksessa (vai mikä sen nimi onkaan kun selkään laitetaan piikki?), Muutama leikkaus taaksepäin koin erittäin ikävänä nukutuksen alkamisen. Pikkuhiljaa tajunta häilyi ja häilyi ja hävisi. Siinä tuli pikkupaniikki, kun mietin, että menikö tämä nyt pieleen, apua, en saa puhuttua mitään…. Seuraavalla kerralla tiesin, mitä odottaa, mutta silloin ei tuollaista tuntemusta edes tullut.

    Aina kyllä jännitän leikkausta. Puudutettunakin pyydän pienen humauksen, kun en enää halua kuulla sahaamista ja tuntea vasarointia. Kuolemasta ajattelen niin, että elämä jatkuu – jossain muodossa. Moni sanoo, että “minun jumalani on sellainen tai tällainen ja uskon omalla tavallani”. Näen tämän niin, että jokainen voi tehdä oman jumalansa ja ehkä se auttaa? Elämässäni olen kuitenkin kysellyt totuuden perään ja joka kerta leikkaukseen mennessäni koitan olla valmis, että voin lähteä turvallisin mielin. Siihen en ole kuitenkaan lähtenyt, että hyvästelisin läheiset tai tutut. Ajattelevat sitten mitä ajattelevat, kun olen lähtenyt…

    Hirveän isoja asioita. ps. olen laittanut kalenteriini leikkauspäiväsi. Jos jo ennen sitäkin olet rukouksissani, niin ainakin sinä päivänä. Sallithan?

    1. Tietenkin. En ole kristitty sanan perinteisessä merkityksessä mutta kyllä minäkin uskon jonkun tai jonkin suuremman olemassaoloon. Näin iso universumi ei voi olla meitä lukuunottamatta tyhjä.

  3. Nytpäs avasit oikein mielenkiintoisen vaihtoehtomaailman mietittäväksi. Aika moni on varmaan miettinyt noita erilaisten vaihtoehtojen avaamia polkuja. Onpa niistä todennäköisesti syntynyt elokuvien juoniakin.
    Varmaa tuossa ekassa vaihtoehdossa on vain se, että henkilökotainen vaikuttamismahdollisuus tuleviin tapahtumiin on nolla (0).
    Vaan jos palataan siihen positiivisempaan vaihtoehtoon, että palailet tajuihisi heräämössä nieleskellen kipeää kurkkuasi ja kuivaa suutasi.
    Siitä alkaa toipumisesi ja siihenkin mahtuu kaikenlaista, johon pystytkin itse vaikuttamaan toisin kuin edellisessä vaihdoehdossa. Toisaalta eipä näitä kannata kovin pitkälle etukäteen miettiä, koska elämä nyt vain on niin oikukas ja täynnä sattumia.

    Niin kauan kun on elämää niin on myös toivoa. Versio 2 on kokeneempi ja samalla kuitenkin se sama versio 1.
    Elämää eletään, eikä siitä lopunperin olla tilivelvollisia kuin läheisille, koska jokainen on itsenä herra.

    Jaksaa, jaksaa – periksi ei anneta

    1. Samoja ajatuksia on minunkin päässäni pyörinut. Kovasti toiveita, että kaikki menee hyvin.

Comments are closed.