“So it is Christmas…”

“Onks tää ny kova vai pehmee..?”

On hanget korkeat nietokset – pari senttiä on lunta sekin – ja rauhoittumisen aika. Herkkuja notkuvien pitopöytien ja lahjakekojen keskellä pitäisi saada kaivettua itsestään esille se kuuluisa “joulumieli”. Lasten nahistellessa keskenään notta leikitäänkö pyssyillä vai mennäänkö pulkkamäkeen puren hammasta ja yritän olla ärähtämättä.

Kolmen ison kahvikupillisen aiheuttama kofeiinipiikki on kiristänyt hermot vaarallisen lähelle katkeamista, semminkin kun blogitekstin kirjoittaminen vaatii ainakin itsellä tietyn mielentilan onnistuakseen. Juuri nyt “flow” virtaa ihan väärään suuntaan.

Vedän syvän henkäyksen ja yritän rentoutua. “Whoooo… saaaaaah!”

Joulu ei ole ollut minulle koskaan helppo juhla. Edes lapsuudessa se ei sujunut aina toivotulla tavalla. Yhtenä vuonna jouduin katselemaan vierestä, kun serkut saivat luksuslahjoja samalla kun itse joutui tyytymään kärjistetysti “käpylehmiin”. Toisena vuonna ennestään riitaisille vanhemmilleni oli lähellä tulla ero. Isä oli ovesta puoliksi ulkona, ennen kuin muutti mielensä ja kääntyi kantapäillään, kiitos lastensa kyynelistä kimaltavien silmien.

Vuosituhannen vaihteessa oma aviokriisini eskaloitui joulun välipäivinä ja eroon päädyttiin muutama kuukausi myöhemmin. Aikanaan pahasti mieltä painaneet tapahtumat on tosin nyttemmin käsitelty ja exän kanssa välit ovat aivan kunnossa. Terveisiä muuten!

Ensimmäiset joulut eron jälkeen tosin olivat melko hirveitä. Aattona puolityhjässä yökerhossa etsimässä joulumieltä muiden eronneiden / karanneiden keskellä shottilasikeosta. Seuraavana yönä rosollit ja laatikot huutokaariyrjöllä vessanpönttöön. Hyvää joulua vaan kaikille, prkl!

Tapasin nykyisen vaimoni muutamaa vuotta myöhemmin ja elämä alkoi taas vakaantua. Plop, plop… plop ja perheessä oli kolme poikaa. Lasten kautta joulua alkoi taas tarkastella eri tavalla. Eihän tämä nyt niin kamala juhla olekaan.

Viime joulu oli monellakin tavalla ikimuistoinen. Syöpä oli jo havaittu mutta kovat hoidot eivät vielä olleet alkaneet. Konjakit ja viinit tosin päätin jättää suosiolla juomatta. Ei tuntunut järkevältä antaa näkymättömälle viholliselle pienintäkään etua.

Ikimuistoisen syöpävuoden aikana menin sellaisen henkisen ja fyysisen jyrän läpi, etten moista kuvitellut olevankaan. “Taistelusta” on kuitenkaan turha puhua, “selviäminen” on totuudenmukaisempi ilmaus. Opin myös paljon, sekä itsestäni että ihmisistä ympärilläni. Osaan nykyään olla kiitollinen sellaisista asioista, joita pidin aikaisemmin itsestäänselvyytenä.

Terveet lapset. Rakastava puoliso. Molemmat kovilla isän sairastaessa. Aamut jolloin et herää kipuihin. Päivät ilman suolisolmuja tai ruiskuripulia. Kiinnostava työ, josta saatava kompensaatio riittää leipään ja joskus leikkeleisiinkin. Työpäivän illat, jolloin jaksaa tehdä muutakin kuin nukkua istualtaan.

Monessa perheessä vietetään tänäkin vuonna niukkaa joulua. Toisessa lahjoja tulee niin paljon, ettei yltäkylläisyyteen turtunut “hellantelttu” aukomisurakan puolivälissä enää muista, mitä ensimmäisessä paketissa oli. Soisin molemmille ääripäille ymmärryksen siitä, mikä elämässä oikeasti on tärkeää. Sitä ei voi ostaa tai lahjoittaa.

Elämä on ainutkertainen lahja ja seikkailu. Terveys on sen päälle valeltu kuorrutus. Kumpikaan ei ole itsestäänselvyys. Molemmat voi menettää silmänräpäyksessä, joko kohtalon oikusta tai oman hölmöilynsä takia.

Nauti jokaisesta hetkestä ja hengenvedosta. Elämä on hyvää, silloinkin kun se ei tunnu siltä. Irrota hetkeksi katse tabletista ja katsele ympärillesi. Nosta perse sohvan pohjalta ja tee juttuja jotka tekevät itsesi ja toiset ihmiset onnellisiksi.

Kaunista ja rauhallista joulua kaikille lukijoilleni.

3 thoughts on ““So it is Christmas…”

  1. May the Joulu be with you and your loveones. Kiitos rehellisistä kirjoituksistasi.

  2. Hyvää jatkoa sinulle, urheasti olet jaksanut koettelemuksia. Hienoa että tämä joulu on toisenlainen kuin viime joulu. Kaikkea hyvää, voimia ja iloa toipumiseen ja sitä rataa.

  3. ikävää kuulla tarinasi 🙁 paljon voimia sinulle ja hyvää joulua! 🙂 sairastuin itsekkin aika pahasti 9 kuukautta aikaa ja nyt vasta innostuin itsekkin kirjottamaan blogia jonka avasin omalla tarinallani. jos kiinnostaa löydät blogini osoitteesta kallestenberg.blog

Comments are closed.